Kohtuus kunniaan

Kohtuullisuus ei ole vain vanha hyve, vaan ratkaisu aikamme suurimpiin haasteisiin. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ja ylikulutus pakottavat meidät tarkastelemaan elämäntapojamme uudelleen. Kohtuullinen elämäntapa ei tarkoita luopumista onnesta tai mukavuudesta, vaan uudenlaista suhdetta kuluttamiseen, aikaan ja luontoon – sellaista, joka tukee sekä omaa että yhteistä hyvinvointia.

Lue lisää

Leikkaaminen ei voi olla itsetarkoitus

Orpon hallitus on jälleen etsinyt vimmaisesti uusia leikkauskohteita. Julkisten palveluiden leikkaamisesta näyttää tulleen itsetarkoitus seurauksista välittämättä. Hallituksen taloudenpito ei ole uskottavaa. Erityisen hölmöjä – ja kalliita – päätöksiä ovat olleet yksityisten lääkärikäyntien Kela-korvausten nosto, verokevennysten kohdistuminen kaikista hyvätuloisimmille, solidaarisuusveron alarajan nosto ja yhteisöveron lasku. Nämä päätökset käyvät valtiontaloudelle kalliiksi ja samalla varallisuus kasautuu sinne, missä sitä jo on. 

Lue lisää

Orpon hallitus jakaa ihmisiä voittajiin ja häviäjiin

Nykyinen hallitus on tehnyt historiallisen suuria leikkauksia sosiaaliturvaan. Työttömyysturvaa on heikennetty rankalla otteella: lapsikorotusten poisto, suojaosan poisto, työssäoloehdon pidennys ja ansioturvan tason porrastus. Heikennyksiä on perusteltu valtion talouden tasapainottamisella, mutta samanaikaisesti suuryritykset ja hyvätuloiset ovat saaneet verohuojennuksia. 

Lue lisää

Vesien puhtaus vaatii työtä

Olen viettänyt valtaosan lomastani Saimaan vesistön rannalla. Järvimaisemaa ei kyllästy katselemaan. Me suomalaiset olemme ylpeitä tuhansista järvistämme ja laajoista vesistöistämme, mutta osaammeko pitää niistä riittävää huolta? Tätä olen usein miettinyt alati vaihtuvaa vedenpintaa ihastellessani. 

Lue lisää

Mitä sinun kesääsi kuuluu?

Omaan kesääni kuuluu joka vuosi luontomatkailua ja kulttuuritapahtumia eri puolilla Suomea. Kotimaan matkailun ennustettiin nousevan pysyväksi trendiksi, kun suomalaiset löysivät korona-aikaan – osittain pakotettuna – oman maan matkakohteet uudella tavalla. Nyt ihmiset ovat kuitenkin palanneet lentokentille ja mainostauluissa vilkkuvat Etelä-Euroopan aurinkomatkat.

Lue lisää

Hyvää luonnonlaidunpäivää!

Perinnebiotooppien säilyminen ei ole raha- vaan tahtokysymys. Vihreiden kansanedustaja ja entinen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen kiittää luonnonlaidunpäivänä laidunten ylläpitäjiä ja vaatii, että luonnonlaitumien tukiehtojen tulkintaa järkevöitetään arvokkaiden maatalousympäristöjen säilymiseksi.

Lue lisää

Ministeri Essayah sooloilee tiputtaessaan maatalouden perinnebiotooppitavoitetta

Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Krista Mikkonen ihmettelee maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin toimintaa. Mikkosen mukaan vallitsee laaja tahtotila turvata monimuotoiset luonnonlaitumet ja tätä varten on EU-rahaa olemassa. Ministeri Essayah haluaa vähentää luonnonlaitumien kokonaispinta-alatavoitetta 8 000 hehtaarilla. Asiasta päättää Suomen CAP-suunnitelman 2023–2027 seurantakomitea huomenna 10.6.2025.

Lue lisää

Koulutus antaa eväät elämään

Tulevana lauantaina juhlitaan kouluvuoden päättymistä. Päivä on erityinen etenkin lukion ja ammatillisen koulutuksen päättäville nuorille, jotka ovat suorittaneet oppivelvollisuutensa ja saavat käteen tutkinnon. Takana on pitkä opintie. Nyt koko maailma on avoin! 

Lue lisää

Kestävyysmurroksen toteuttamiseksi on hyödynnettävä tutkittua tietoa

Kulutamme maapallon luonnonvaroja nopeammin kuin ne uusiutuvat. Maailman ylikulutuspäivää vietetään nykyään jo heinä-elokuun vaihteessa. Energiajärjestelmämme on viimeiset reilu sata vuotta perustunut fossiiliseen energiaan, joka on syntynyt aiempien vuosimiljoonien aikana. Niiden käyttö vapauttaa jättimäisen määrän hiiltä ilmakehään lyhyessä ajassa.

Lue lisää

Vihreän siirtymän on oltava vihreä

Ilmastokriisi ja luontokato kietoutuvat tiukasti toisiinsa. Ilmaston kuumeneminen kiihdyttää luontokatoa. Luonto taas sopeutuu muuttuvaan ilmastoon sitä paremmin, mitä monimuotoisempi se on.  

Vihreä tai puhdas siirtymä eli irtautuminen fossiilisista on välttämätöntä päästöjen vähentämiseksi. Se on kuitenkin tehtävä tavalla, jolla ei ruokita luontokatoa. Siirtymä ei ole vihreä, jos se heikentää luonnontilaa eikä puhdas, jos se likaa vesistöjämme. 

Lue lisää

Kaivokset eivät kuulu luonnonsuojelualueille

Kaivokset eivät kuulu luonnonsuojelualueille. Tällaisia itsestäänselvyyksiä pitää yhä sanoa ääneen. Sakatin kaivosta suunnitellaan Viiankiaavan suolle, vaikka se on kaksinkertaisesti suojeltu luonnontilainen aapasuo. Suo kuuluu sekä EU:n Natura 2000 -luonnonsuojelualueiden verkostoon että kansalliseen soidensuojeluohjelmaan.

Lue lisää

Pääministeri Orpon suuri luontolupaus romuttumassa 

Yle julkaisi tänään tiedon, että viimeisin versio hallituksen vanhojen metsien kriteereiksi on olennaisilta osiltaan täysin sama kuin lausuntokierroksella olleet luonto- ja tiedevastaiset satumetsäkriteerit. Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja ja vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen on tyrmistynyt tavasta, jolla Orpon hallitus on valmis ohittamaan sekä luonnonsuojelun tarpeet että tiedeyhteistön kritiikin.

Lue lisää

Ilman rahoitusta Itäisen Suomen ohjelma jää taustapaperiksi arkistoon

Vihreiden Itäisen Suomen kansanedustajat, Krista Mikkonen Joensuusta ja Hanna Holopainen Lappeenrannasta, ovat jo pitkään odottaneet hallitukselta toimia Itäisen Suomen elinvoiman parantamiseksi. Itäisen Suomen ohjelma julkaistiin tänään 6.2.2024. Ohjelman tavoitteena on edistää Itäisen Suomen maakuntien taloudellista kasvua, elinvoimaa, investointeja, osaamisen kehittämistä ja työvoiman saatavuutta. 

Lue lisää

Taloustieteilijätkin sen sanovat – hiilinieluja on kasvatettava

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Krista Mikkonen peräänkuuluttaa hallitukselta tieteelliseen tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa. Mikkonen nostaa talouspolitiikan arviointineuvoston raportista esiin päästöjen vähentämisen ja hiilinielujen merkityksen. Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi vuosittaisen arvionsa hallituksen talouspolitiikan linjasta ja julkisen talouden kestävyydestä 28.1.2025. 

Lue lisää

Mihin luomu on vastaus?

Luomutuotannon hyödyt ovat kiistattomia. Torjunta-aineiden ja keinotekoisten lannoitteiden välttäminen edistää luonnon monimuotoisuutta ja parantaa ekosysteemien tilaa. Ravinteiden kierrätys ja biologinen typensidonta parantavat maaperän rakennetta ja vähentävät vesistöjen rehevöitymistä. Uudistavalla viljelyllä saadaan sidottua hiiltä maaperään. Luomueläimillä on luonnollisemmat elinolot ja enemmän tilaa, jolloin eläinten hyvinvointi paranee.

Lue lisää

Kuka pitää Itä-Suomen puolta?

Eduskunta hyväksyi sairaalaverkon leikkaukset ääniin 101–96. Vihreiden Savo-Karjalan kansanedustaja Krista Mikkonen on pettynyt hallituksen toimintaan ajaa alas julkista terveydenhoitoa ja supistaa palveluita erityisesti itäisessä Suomessa.

Lue lisää

Miten käy suomalaisen kulttuurin?

Suomalainen elävä kulttuuri on aina ollut tärkeä osa kansamme hengissä pysymistä. Kulttuuriperinnön kautta välittyy tähän päivään tarinoita, merkityksiä ja tottumuksia, joista tunnistamme itsemme ja joista kasvaa juuremme. Kulttuuriperintö ympäröi meitä kaupungeissa ja taajamissa, luonnonmaisemissa ja arkeologisissa kohteissa. 

Lue lisää

Puhe eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän 45-vuotisjuhlaseminaarissa

Hyvä kunniapuheenjohtaja, arvoisat veteraanikansanedustajat ja kutsuvieraat, hyvät luonnonystävät.

Vuodesta 1979 toiminut eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmä on ollut tärkeä vaikuttaja siinä työssä, mitä tässä talossa on tehty luonnon eteen vuosikymmenten ajan. Luonnonystävät eri puolueista ovat löytäneet ryhmästä kumppaneita yhteisten ympäristötavoitteiden edistämiseksi. 

Lue lisää

Rajut leikkaukset järjestöiltä heikentävät meidän kaikkien hyvinvointia

Ruokakurssi ikäihmisille, auttava puhelin, ruskaretki, kuoroilta, vesijumppa, kyläfestarit, infoilta sydänsairauksista, kesäteatteri, lasten jalkapallotreenit, kohtaamiskahvila, digineuvonta… Kaikesta tästä ja paljosta muusta kiitos järjestöille. Väitän, että meistä jokainen on saanut nauttia järjestöjen toiminnasta jossain muodossa. Niiden ansiosta toimintaa löytyy syrjemmältäkin ja pienituloisimmillakin on mahdollisuus osallistua.

Lue lisää

Metsälobbyn kauniit sanat eivät enää vakuuta

Raakkutuho ja siitä seurannut jälkipyykki on tehnyt näkyväksi, ettei toiminta suomalaisessa luonnossa ole niin vastuullista, kuin metsäala on antanut ymmärtää. Tästä on langennut alan kaikkien toimijoiden ylle pitkä varjo, josta joutuvat kärsimään myös vastuullisesti ympäristöasiansa hoitavat.

Lue lisää

Emme pääse luontokatoa pakoon

Olemme täysin riippuvaisia luonnosta – siksi luonnon monimuotoisuuden heikkenemisellä on meille merkitystä. Emme pääse luontokatoa pakoon.

Ihmiskunnan varallisuus on synnytetty ja kasvatettu luonnon kustannuksella. Kulutuksemme on jo pitkään ylittänyt luonnon kantokyvyn. Siitä seuraa vääjäämättä hyvinvointimme lasku, kun luonnosta saatavat tavarat ja palvelut eivät enää riitä tukemaan luonnosta riippuvaa talouttamme. Luontokadon myötä heikkenevät myös luonnon merkittävät hyvinvointi-, terveys- ja virkistysvaikutukset.

Lue lisää

Onko ympäristö- ja ilmastoministeri Mykkänen tehtäviensä tasalla? 

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen on vierailullut tänään Viiankiaavan luonnonsuojelualueella, jonne on suunnitteilla Sakatin kaivoshanke. Mediatietojen mukaan ministeri Mykkäsen kannanotoista ilmeni myötämielisyys kaivoshanketta ja sen vaatimaa Natura-poikkeuslupaa kohtaan, vaikkei hän ottanut asiaan suoraan kantaa. Ministeri perusteli kaivoshanketta Euroopan vihreällä siirtymällä ja Suomen malmivarantojen roolilla siinä. 

Lue lisää

Puhtaat vedet eivät Orpon hallitusta kiinnosta

Puhtaat vedet ovat korvaamaton rikkaus. Silti vesiensuojelun parantamisen sijaan Orpon hallitus on valmis heikentämään vesien tilaa. Jo hallitusohjelmassaan se leikkasi vesiensuojelun rahoituksen kolmasosaan edellisen hallituksen tasosta. Käytännössä leikkaus on vielä suurempi, sillä samalla menetetään vesiensuojeluavustusten omarahoitusosuus, jonka muut tahot ovat maksaneet. 

Lue lisää

Tasa-arvoinen EU on kaikkien etu

Epävakaassa maailmassa tarvitaan visiota sellaisesta Euroopasta ja unionista, joka mahdollistaa jokaiselle hyvän ja turvallisen elämän. Tämä vaatii periksiantamatonta työtä yhteisten arvojemme puolesta. Yksi niistä on tasa-arvo.

Lue lisää

EU tarvitsee vihreää ulkopolitiikkaa

Järjestin kansanedustaja ja ulkopolitiikan konkarin Pekka Haaviston kanssa keskustelun Vihreästä ulkopolitiikasta. EU on tärkeä toimija Suomen turvallisuudessa, ja tulevaisuudessa Euroopan rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa korostuu entisestään. Miltä näyttää vihreä EU:n ulkopolitiikka Suomen näkökulmasta?

Lue lisää

Ilmasto- ja ympäristötoimien sivuuttaminen käy kalliiksi taloudellemme

Orpon hallitus on valinnut talouspolitiikan linjan, jolla syvennetään eriarvoisuutta: työllisyystoimia, jotka vaikeuttavat työn saamista, maahanmuuttopolitiikan, joka vaikeuttaa osaajapulaa, sosiaali- ja terveyspolitiikan linjan, jossa julkista terveydenhuoltoa rapautetaan. Me vihreät uudistaisimme taloutta, niin että se mahtuu yhden planeetan rajoihin. Huolehtisimme sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja vahvistaisimme osaamista. 

Lue lisää

Europarlamenttivaalit ovat myös maatalousvaalit

Kesäkuun europarlamenttivaalit ovat jo ovella. Vaalikeskustelu maataloudesta loistaa poissaolollaan, vaikka uudelle parlamenttikaudelle osuu nykyisen CAP-kauden loppuun viennin lisäksi seuraavan kauden valmistelu. EU:n maatalouden tukipolitiikkaa on yksinkertaistettava viljelijäystävällisemmäksi. Samalla viljelijöitä on autettava vahvemmin maatalouden luonto- ja ilmastotyössä. Riippuvuutta hyökkäyssotaa käyvään Venäjään on vähennettävä esimerkiksi lannoiteraaka-aineiden osalta. 

Lue lisää

Metsät ovat suomalaisuuden ytimessä

Metsien sanotaan yhdistävän meitä suomalaisia, mutta liian usein keskustelu niiden käytöstä ja suojelusta jakaa meitä. Olisikin mietittävä vakavasti voisiko laajalla, yliparlamentaarisella joukolla etsiä yhteisiä pitkän tähtäimen tavoitteita metsäluonnon tilan parantamiselle ja kestävälle hyödyntämiselle.

Lue lisää

Perinnebiotoopit ovat monimuotoisuuden superkohteita

Neljä viidestä maanviljelijästä kertoo, että luonnon monimuotoisuus on heille tärkeää. Tulos ei ole yllätys. Mitä monimuotoisempi luonto, sen enemmän se hyödyttää myös viljelijää. Esimerkiksi pörriäiset tarjoavat pölytystä, kosteikko tulvasuojelua ja petohyönteiset ja linnut pitävät tuhohyönteisten kantoja kurissa.

Lue lisää

Olen ehdolla eurovaaleissa!

Epävakaassa maailmassa tarvitsemme vakaata EU:ta, se on erityisesti Suomen kaltaisen pienen maan etu. Globaaleihin haasteisiin tarvitaan vahvoja globaaleja toimijoita, jotka ohjaavat koko maailmaa. EU:n päästökauppa on tästä hyvä esimerkki: vastaava järjestelmä on levinnyt EU:n ulkopuolella niin, että se kattaa jo neljänneksen kaikista maailman ilmastopäästöistä, vaikka EU:n omat päästöt ovat alle seitsemän prosenttia. Onkin erityisen valitettavaa, että Suomi oli mukana kaatamassa yritysvastuudirektiiviä, joka olisi vastaavanlaisesti asettanut ehtoja reilummalle yritystoiminnalle, mikä olisi ollut suomalaisten yritysten kilpailuetu.

Lue lisää

Palokinkoskien ennallistamisen aika on nyt

”Mitään suurta ei saa yrittämättä”, toteaa selvityshenkilö Esa Härmälä Palokinkoskien ennallistamisen toteuttamista koskevassa raportissaan. Raportissa suositellaan padon purkamista ja laajan koskialueen ennallistamista. Tämä palauttaisi vaelluskalojen luontaisen yhteyden Heinäveden ja Juojärven reittien välillä, mahdollistaisi laajat poikastuotantoalueet ja loisi eteläisen Suomen pisimmän vapaan koskijakson.

Lue lisää

Demokratian juhlaviikot

Suomelle on valittu uusi presidentti, Alexander Stubb, joka aloittaa työnsä maaliskuun alussa. Toisen kierroksen vaali oli historiallisen tiukka: Pekka Haavisto hävisi pienemmällä erolla presidentin kansanäänestyksen historiassa. 

Lue lisää

Hyvää kuutta vuotta

Presidentinvaalien ennakkoäänestys on käynnistynyt tänään. Vajaan kuukauden päästä uusi tasavallan presidentti on jo valittu.

Presidentinvaali on ennen kaikkea henkilövaali. Tätä korostaa myös se, että presidentti luopuu puolueen jäsenyydestä valituksi tultuaan. Näissä vaaleissa henkilövaali on korostunut jo ehdokasasettelussa, kun ehdokasasettelussa on puolueiden rinnalla käytetty kannatusyhdistyksiä. Eihän kukaan ehdokas karvoistaan pääse, mutta omaa puoluetta laajemman tuen etsiminen alusta asti kertoo vahvasta halusta toimia koko kansan presidenttinä.

Lue lisää

Dubain ilmasto­ko­kouk­sessa saatiin lopulta odotettua parempi neuvotte­lu­tulos – kaikkein tärkeintä on tehdä lisää ilmasto­toimia.

YK:n ilmastokokouksessa hyväksyttiin päätöslauselma, jossa mainitaan ensimmäistä kertaa siirtyminen pois fossiilisista polttoaineista. Tämä on historiallinen päätöslauselma. Päätökseen jäi parantamisen varaa: olisi tarvittu velvoittava linjaus fossiilisista luopumisesta selkeällä deadlinella, sillä toimilla on kiire.

Lue lisää

Luontokadon pysäyttäminen vaatii toimia kaikilta hallinnonaloilta

Eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän kannanotto 17.11.2023.

Hallituksen vuoden 2024 valtion talousarvioesityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmä haluaa nostaa esiin suomalaisen luonnon merkityksen kansallisomaisuutena, josta huolehtiminen on yhteinen velvollisuutemme. Luontokatoa ei Suomessa ole onnistuttu pysäyttämään, vaan se jatkuu.

Lue lisää

Hallituksen lupaus metsien suojelusta on vesittymässä

Puhuttaessa suomalaisen luonnon monimuotoisuudesta katse kääntyy usein metsiin. Ei ihme, sillä metsät peittävät maa-alastamme yli neljä viidesosaa ja metsien käyttö on voimakasta. Suuri osa lajeistamme elää metsässä ja muutokset metsien rakenteessa heijastuvat niiden elinmahdollisuuksiin. Uhanalaisista lajeistamme kolmannes onkin metsien lajeja.

Lue lisää

Puheenvuoro valtion talousarviosta vuodelle 2024

Arvoisa puhemies!

Budjettikirja kertoo laatijansa arvoista. Se, mihin eurot suunnataan, on paljon paljastavampaa kuin sanat, joita hallitusohjelmaan on kirjoitettu. Orpo—Purran hallituksen arvomaailma on kova. Se on päättänyt leikata jo valmiiksi heikossa asemassa olevilta ja pienillä tuloilla sinnitteleviltä samanaikaisesti, kun se vahvistaa hyvin toimeentulevien asemaa. Hallitus sanoo haluavansa turvata hyvinvointiyhteiskunnan tuleville sukupolville, mutta todellisuudessa se vie lapsilta ja nuorilta hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon. Lapsiköyhyys syvenee ja kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevilta nuorilta leikataan palveluista. Samalla se luo yhä useammalle nuorelle näköalattomuutta. 

Lue lisää

Hallituksen ei pidä unohtaa kiertotaloutta budjettiriihessä

Kiertotalous on avainasemassa siirtymässä kohti kestävämpää talousjärjestelmää. Kiertotalouden edistämiseksi tarvitaan monenlaisia keinoja kuten osaamisen lisäämistä, kierrätysmateriaalin käyttöä paremmin mahdollistavaa lainsäädäntöä, taloudellisia ohjauskeinoja ja kierrätysvelvoitteita. Hallitusohjelmassa on kauniita kirjauksia kiertotalouden edistämisestä, mutta konkreettiset esitykset jäävät uupumaan.

Lue lisää

Rasismin torjuminen vaatii tekoja

Kuluneen kesän uutisia hallitsivat perussuomalaisten rasistiset kannanotot, niistä seurannut hallituskriisi sekä laaja keskustelu demokratian tilasta ja toisaalta valtaapitävien vastuusta. Opposition välikysymyksen välttääkseen pääministeri Orpo päätti antaa tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa, niin sanotun rasismin vastaisen tiedonannon. Sillä hallitus haluaa vakuuttaa, että ei katso rasismia läpi sormien. 

Lue lisää