Nollatoleranssi saimaannorpan verkkokuolemille

Saimaannorpan suojelemiseksi asetettu verkkokalastuskielto päättyi kesäkuun lopussa. Uutiset ensimmäisistä verkkoon kuolleista nuorista norpista kuultiiin eilen. Nuoret norpat liikkuvat laajalla alueella, eivätkä ne osaa väistää verkkoja. Verkkokalastuskieltoa tulee jatkaa norppien esiintymisalueella koko kesän ajan ja tärkeimmillä alueilla sen on oltava ympärivuotinen. Norppa-alueella tulee sallia vain norppaturvallinen kalastaminen: nielurajoitteiset katiskat, onkiminen, heittokalalastus ja uistelu.

Lue lisää

Kivaa kuntaa etsimässä

Tänään Vihreät kunnallisvaaliehdokkaat ja yhdistykset viettävät Kiva kunta –päivää. Erilaisia tapahtumia ja tempauksia on ympäri Suomea. Luvassa on esimerkiksi zumbaa, pyörähuoltoa, kirjankierrätyspistettä ja kyläsuunnittelua. Tapahtumat löydät täältä.

Haluamme juhlia kansalaistoimintaa ja muistuttaa, että tulevien kuntapäättäjien täytyy olla kiinni kotikuntansa asukkaiden arjessa. Kunnan tulee huolehtia kuntalaistensa tarvitsemista palveluista. Kivassa kunnassa huolehditaan myös siitä, että kuntalaiset voivat itse aktiivisesti olla mukana kuntayhteisössä – sekä päättämässä että toimimassa. Tutkimukset kertovat, että ihmisten onnellisuutta lisää se, että he voivat vaikuttaa omaan elämäänsä. Kuntien kannattaisi muistaa tämä paremmin.

Lue lisää

Kampanjaihmeitä ja voimaantumisen aikaa

On ollut huimaa olla mukana kampanjassa, johon tulvii vapaaehtoisia, tulee valtavasti kannustusta, esitteet viedään käsistä ja kaikki haluavat auttaa. Tulee olo, että sitä on kerrankin voittajan puolella. Varsin harvinainen olo, kun normaalisti erilaisia vaalikampanjoita tehdessä vastassa on yleensä ollut pikemminkin vähättelyä, marginaaliin sysäämistä ja suoranaisia haukkuja.

Pohjois-Karjalassakin on nyt vauhti kova.

Lue lisää

Vihreät lähtee kunnallisvaaleihin kuunnellen

Kunnallisvaaleihin on aikaa 11 kuukautta. Vaikkei tavallisen kuntalaisen kannalta asia tunnu vielä ollenkaan ajankohtaiselta, niin puolueissa vaaleja valmistellaan jo täydellä tohinalla.

Ensi syksynä valitaan uudet kokoonpanot kuntien valtuustoihin. Valtuustoissa tehdään asukkaiden arjen kannalta ne tärkeimmät, arkipäivään vaikuttavat päätökset. Esimerkiksi miten päivähoito on järjestetty, missä on kouluja, millaisia liikuntapaikkoja rakennetaan, minne saa rakentaa, miten vanhukset hoidetaan ja paljonko satsataan terveydenhoitoon.

Lue lisää

Kuntien hankinnat reiluiksi

Nyt vietetään reilun kaupan viikkoa. Reilun kaupan merkin ansiosta meidän kaikkien on helppo tehdä arjen poliittisia tekoja kauppareissulla. Reilun kaupan tuotteen valitsemalla takaamme kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille kohtuullisen korvauksen heidän tekemästään työstä.

Esimerkiksi viime vuonna kehitysmaiden kahvinviljelijät saivat suomalaisten kahviostoista 107 000 euroa Reilun kaupan lisää normaalihinnan päälle. Tämä raha parantaa merkittävästi monien kahvinviljelijöiden elämää. Reilun kaupan järjestelmä asettaa myös tiukkoja ympäristökriteereitä tuotannolle.

Lue lisää

Kesälomapeli

Koululaisten kesäloma on verrattomasti pidempi kuin vanhempien. Pienten koululaisten kohdalla tämä tarkoitaa sitä, että perheissä keväisin sumplitaan kiivaasti erilaisia kesähoitoratkaisuja siksi ajaksi, kun koululaiset lomailevat ja muu perhe ei.

Olen ristinyt tämän kesälomapeliksi. Mitä enemmän lapsia ja mitä vähemmän läheisiä aikuisia, sitä haastavammaksi peli käy.

Lue lisää

Värillä on väliä ympäristöasioissa

(KIRJOITUS ITÄ-SUOMEN VIHREIDEN LEHDESSÄ, MARRASKUU 2010)

Kaikki puolueet ovat viime vuosina kilvan kiillottaneet kilpeään ympäristöasioissa. Äkkinäinen voisi luulla, että ne ovat siinä määrin kaikkien puolueiden peruskauraa, ettei ole väliä, kuka ympäristöministerin salkkua kantaa. Miten väärä tällainen luulo onkaan! Esimerkiksi nykyistä ympäristöministeriä näyttää ympäristön suojelun ja luontoarvojen puolustamisen sijaan kiinnostavan enemmän uraanikaivoksiin sijoittaminen.

Lue lisää