Kestävyysmurroksen toteuttamiseksi on hyödynnettävä tutkittua tietoa
Kulutamme maapallon luonnonvaroja nopeammin kuin ne uusiutuvat. Maailman ylikulutuspäivää vietetään nykyään jo heinä-elokuun vaihteessa. Energiajärjestelmämme on viimeiset reilu sata vuotta perustunut fossiiliseen energiaan, joka on syntynyt aiempien vuosimiljoonien aikana. Niiden käyttö vapauttaa jättimäisen määrän hiiltä ilmakehään lyhyessä ajassa.
Seuraukset ovat kaikkien nähtävissä: ilmastokriisi ja luonnon köyhtyminen. On selvää, ettei näin voi jatkua. Kestävyysmurros on välttämätön, elämämme on sovitettava maapallon asettamiin raameihin.
Kestävän kehityksen vakiintuneina ulottuvuuksina pidetään ekologista, sosiaalista ja taloudellisesta kestävyyttä, joskus rinnalle tuodaan myös kulttuurinen kestävyys. Välillä puhutaan kokonaiskestävyydestä, jolla halutaan korostaa kaikkien eri kestävyysulottuvuuksien tärkeyttä. On kuitenkin huomattava, etteivät eri ulottuvuudet ole yhteismitallisia. Ekologinen kestävyys on kaiken perusta, sillä ilman elinkelpoista planeettaa ihmisen elämä on pidemmän päälle mahdotonta. Tämän vuoksi ekologisen kestävyyden varmistaminen on oltava se perusta, jonka päälle rakennetaan muut kestävyyden ulottuvuudet.
Kestävyysmurroksen tulee yltää kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Käynnissä olevan energiamurroksen lisäksi se on tehtävä liikenteessä, ruokajärjestelmässä, kaupungeissa ja taloudessa. On ymmärrettävä, että murros muuttaa nykyistä tapaa toimia. Vähemmästä on tehtävä enemmän ja kulutuksen tasoa on kohtuullistettava. Esimerkiksi käynnissä olevassa energiamurros ei ratkea sillä, että fossiilinen energia vaihdetaan päästöttömään energiaan ja jatketaan muutoin entiseen tapaan. Fossiilisista irtautumisen lisäksi energiaa on käytettävä nykyistä tehokkaammin, säästeliäämmin ja joustavammin. Tätä ei ole vielä täysin sisäistetty. Paljon puhutaan uusiutuvan energian lisäystarpeesta, joka onkin valtava. 2020-luvulla uusiutuvien määrä tulisi kolminkertaistaa. Samanaikaisesti energiatehokkuus ja säästö on tuplattava, mutta tästä puolesta puhutaan kovin vähän.
Kestävyysmurros vaatii tietoa. Vaikka kaikki ymmärtävät tiedon tärkeyden, niin se kuitenkin usein ohitetaan päätöksenteossa. Tiedeyhteisö tuottaa paljon käyttökelpoisten taustatietoa kestävyysmurroksista sekä konkreettisia politiikkasuosituksia niiden edistämiseksi, mutta nämä eivät useinkaan tavoita päätöksentekijöitä. Ei myöskään ole tavatonta, että tietoa ei haluta hyödyntää silloinkaan, kun sitä on. Esimerkkeinä viime aikojen tietopohjaisen päätöksenteon heikentämisestä on nykyisen hallituksen päätös lakkauttaa valtionneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan yksikkö (VNTEAS), jonka tehtävänä oli tuottaa tutkimusta ja analyysiä hallitukselle päätöksenteon pohjalle. Hallitus on myös kertonut haluavansa heikentää ilmastopaneelin ja luontopaneelin asemaa. Nämä tieteelliset ja riippumattomat asiantuntijaelimet on perustettu hallituksen neuvonantajiksi, jotta se voisi perustaa päätöksensä tietoon. Nyt näyttää siltä, ettei tiedolla ole väliä.
Se, että päätöksentekoa ohjaa tieteellisen tiedon sijaan poliittisen intressit, ei toki ole mitään uutta. Tavatonta ei ole sekään, että tiedeyhteisöä haluttaisiin ohjata poliittisesti. Ajatuksena on, että ”sopivan tiedon” myötä olisi helppo perustella päätöstä tietopohjaisiksi. Viime hallituskaudelle maa- ja metsätalousministeriö perusti metsäbiotalouden tiedepaneelin, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa metsiä koskevan poliittisen päätöksenteon tueksi. Toiveena ilmeisesti oli, että sen tuottama tieto poikkeaisi merkittävästi ilmasto- ja luontopaneelien politiikkasuosituksista liittyen metsien tärkeään rooliin luonnon monimuotoisuuden, hiilinielujen ja hiilivaraston vahvistamisessa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kaikkien kolmen tiedepaneelin viesti oli varsin yhtenäinen. Tästä huolimatta päätöksiä ei ole tehty riittävästi.
Tiedon lisäksi onnistunut kestävyysmurros vaatii ihmisten osallisuutta. Valitettavasti tämänkin suhteen todellisuus on usein kaukana ihanteesta. Osallistuminen vaatii tietoa. Monesti päätöksentekijät jättävät kertomatta päätöksenteon taustalla olevan tiedon ja perustelut. Tällöin ihmisten on vaikea ymmärtää etenkin sellaisia päätöksiä, jotka heikentävät heidän omaa asemaansa. Jos ihmisille ei kerrota taustatietoja, on osallistaminen tarpeetonta. Sen sijaan silloin, kun varmistetaan osallistujien tietopohja, saadaan kansalaisilta hyvin punnittuja ja perusteltuja ratkaisuesityksiä. Esimerkiksi ympäristöministeriö on toteuttanut kansalaisraateja ilmastopolitiikan valmistelun tukena. Yhtenä teema on ollut ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus. Ihmiset olivat valmiita tinkimään omista eduistaan, kun he tiesivät sen edistävän ilmastotyötä ja se toteutettiin reilulla tavalla.
Kirjoitus on alun perin julkaistu kommentaarina Versus-verkkojulkaisun Tiededebatissa “10 teesiä ekososiaalisesti reiluun kestävyysmurrokseen“.