Olen kolmannen kauden kansanedustaja Savo-Karjalan vaalipiiristä. Minut valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran keväällä 2015. Olen jäsenenä tulevaisuusvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa. Lisäksi olen Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen. Toimin myös vihreän eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajana.
Viime hallituskaudella (2019–2023) toimin Antti Rinteen ja myöhemmin Sanna Marinin hallituksen ympäristö- ja ilmastoministerinä. Myöhemmin toimin sisäministerinä marraskuusta 2020 kesäkuuhun 2023.
Tällä kaudella toimin myös eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän puheenjohtajana. Eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmä on yksi eduskunnan vanhempia ryhmiä ja tehnyt vaikuttavaa työtä luonnon ja ympäristön eteen. Toimin myös eduskunnan Love Saimaa -verkoston johtokunnassa sekä eduskunnan liikuntaverkostossa.
Kaikki eduskunnan täysistunnoissa käyttämäni puheenvuorot löytyvät täältä.
Kaikki tekemäni valtiopäivätoimet löytyvät puolestaan täältä. Valtiopäivätoimia ovat kirjalliset kysymykset, talousarvioaloitteet, toimenpidealoitteet ja lakialoitteet. Täällä voit tutustua eduskuntavaaliteemoihini.