Huhtikuu oli matkakuukausi. Krista pääsi tarkastusvaliokunnan mukana tutustumaan mm. Euroopan keskuspankkiin sekä EU:n tuomioistuimeen ja tilintarkastustuomioistuimeen. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä puolustuspoliittisen selontekojen seurantaryhmä teki tutustumismatkan Ruotsiin. Pohjoismaiden Neuvosto kokousti Oslossa, missä Krista osallistui osaaminen ja kulttuuri -valiokunnan työskentelyyn. Puolustusvaliokunta teki kotimaan ekskursion Patrialle ja Logistiikkalaitokselle.
Eduskunnan täysistunnoissa puhutti opposition yhteinen välikysymys opintotuen leikkauksista. Krista osallistui kolmeen kirjalliseen kysymykseen, joista yksi käsitteli verosuunnittelun suitsimista.
Vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Krista Mikkonen tyrmää Perussuomalaisten yrityksen käyttää naisrauhaa keppihevosena maahanmuuttovastaisuudelle. Perussuomalaiset Nuoret ja Naiset järjestävät lauantaina Joensuussa naisrauhan puolesta mielenosoituksen.
– Tärkein tapa edistää naisten turvallisuutta on toimeenpanna pikaisesti Istanbulin sopimus. Hallitus voisi halutessaan tehdä sen ohjaamalla siihen riittävät resurssit.
Viime viikolla paljastuneet Panama-paperit nostivat keskusteluun veronkierron ja verovälttelyn. Paljastus toi päivänvaloon sen, minkä moni tiesi. Ahneus ajaa monia piilottamaan rahojaan verotukselta, mikä samalla heikentää yhteistä hyvinvointiamme.
Verovälttelyn arvioidaan aiheuttavan EU-maille vuosittain jopa tuhannen miljardin euron verotulojen menetykset. Suomen osuus tästä on vähintään satoja miljoonia.
Yksitoista vihreiden kansanedustajaa jätti torstaina 14.4.2016 kirjallisen kysymyksen rahankeräyslupien käsittelyn pahasta ruuhkautumisesta. Poliisin internet-sivujen mukaan hakemusten käsittelyaika poliisihallituksen arpajaishallinnossa on keskimäärin jopa 5–6 kuukautta. Aloitteessa olivat Krista Mikkosen lisäksi entiset kehitysministerit Satu Hassi ja Pekka Haavisto sekä Hanna Halmeenpää, Heli Järvinen, Emma Kari, Johanna Karimäki, Ville Niinistö, Olli-Poika Parviainen, Antero Vartia ja Ozan Yanar.
Tänään eduskunnassa tunteita herätti hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta. Esitys tiukentaisi rankasti kansainvälistä suojelua saavien oikeutta perheenyhdistämiseen. Puolison ja kahden lapsen saamiseksi Suomeen henkilöllä pitää olla 2 600 euron nettotulot kuukaudessa. Vaatimus on aivan kohtuuton sekä inhimillisesti että kotoutumisen kannalta.
Krista Mikkonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen kaivosyhtiöiden aggressiivisen verosuunnittelun suitsimisesta. Finnwatchin helmikuussa julkaiseman raportin mukaan pelkästään metallikaivosyhtiöiden verosuunnittelu aiheutti Suomelle vuosina 2011—2014 peräti 49 miljoonan euron veromenetykset.
Perustulo etenee vihdoin. Perustulokokeilua selvittävä tutkimusryhmä teki viime viikolla ehdotuksen siitä, miten perustuloa kokeiltaisiin käytännössä. Tämä on hieno asia ja vie askeleen lähemmäksi inhimillistä perusturvaa. Perustulo ei leimaa ketään ja vähentää tuntuvasti kannustinloukkuja. Sen takia Vihreät ovat ajaneet perustuloa jo vuosia.
Maaliskuu alkoi keskustelulla lisätalousarviosta. Puheessaan Krista kritisoi Talvivaaran saamaa lisärahoitusta ja junien unohtamista lisäbudjetista. Naistenpäivänä Krista osallistui Naisten Pankin Minulla on #suunnitelma -kampanjan avaukseen, jossa ratkottiin visaisia tehtäviä. Voittajajoukkue sai lahjoittaa ammatteja kehitysmaihin Naisten Pankin kautta. Naistenpäivänä ilmestyi myös blogi.
Krista osallistui yhdessä Touko Aallon kanssa maanviljelijöiden mielenosoitukseen ja vaati, että viljelijöiden maksatukset hoidetaan heti. Metsähallituslaki puhutti eduskunnassa ja Krista kirjoitti asiasta myös mielipidekirjoituksen. Tuloksena pahimmat uhkakuvat onnistuttiin torjumaan, mutta hyväksyttyyn lakiin jäi silti Vihreiden kritisoimia asioita, kuten kolmas tase.