Tänään 6.2. vietetään saamelaisten kansallispäivää. Saamelaiset ovat Suomen, ja itse asiassa koko Euroopan, ainoa alkuperäiskansa. Juhlapäivän kunniaksi olisi hienoa nostaa malja sille, että saamelaisten kulttuuri kukoistaa ja oikeudet Suomessa ovat turvatut. Valitettavasti en kuitenkaan kehtaa rehellisin mielin sitä tehdä.
Pitkään odotettu päätös junaliikenteen jatkosta on vihdoin tehty. Päätös on tyly. Onneksi sentään Joensuu-Nurmes vuorot säilyvät toistaiseksi entisellään, sen sijaan yhteys Varkauteen jää vain yhden vuoron varaan. Maaliskuun 27. päivän jälkeen Joensuusta pääsee junalla Pieksämäelle ja sitä kautta edelleen poikkiradalle Pieksämäki-Jyväskylä-Tampere-Seinäjoki/Turku vain kerran päivässä.
Kristan tammikuu on ollut kiireinen huolimatta siitä, että eduskunnan kevätkausi alkoi vasta tänään 2.2. Heti loppiaisen jälkeen Krista teki päivän reissun Nurmekseen, missä hän tapasi kaupungin johtoa, vanhan kauppalan asukasyhdistystä ja rautatiematkustajia, tutustui yrittäjien toimintaan sekä kahvitteli paikallisten kanssa. Nurmeksesta Krista matkasi kummimaatilalleen Valtimolle, missä hän rehki päivän luomutilan renkinä ja tutustui maatilan arkeen.
Finnpulpin suunnittelema biotuotetehdas on erittäin merkittävä investointi niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Valmistuttuaan siitä tulisi Suomen suurin havusellutehdas. Uusia suuria tehdashankkeita tai vanhojen tehtaiden laajennuksia on Kuopion lisäksi vireillä ainakin Äänekoskella, Varkaudessa, Kuusankoskella, Kainuussa ja Kemijärvellä. Lisäksi käynnissä ja suunnitteilla on useita pienempiä puuenergiahankkeita.
Arvoisa rouva puhemies!
Metsähallituslain valmistelu on puhuttanut paljon, ja tänäänkin olemme siitä keskustelleet. Kuten näkyy, suomalaiset rakastavat metsiään ja luontoaan, ja siksi huoli on ollut niin suurta siitä, mitä Metsähallituslain uudistamisessa tapahtuu. On hienoa, että me kävimme tämän lähetekeskustelun niin, että ministeri oli pitkään kuulemassa, sillä luottamusta ei herättänyt se tapa, jolla tämä laki tuotiin pikkutunneilla tänne viime viikolla. Mutta toivottavasti tästä otetaan opiksi ja lainvalmistelun loppusuora sujuu mallikkaasti.
Arvoisa rouva puhemies!
Kun puhutaan sosiaali- ja terveyspolitiikasta, me kaikki muistamme mainita, kuinka tärkeää on ennalta ehkäisevä työ. Mutta turvallisuuspolitiikan kohdalla usein unohdamme, että ulkopolitiikka on sitä ennalta ehkäisevää työtä. Sen takia on hyvin valitettavaa, että tässä talousarviossa nyt leikataan hyvin rajusti ulkopolitiikasta: niin lähetystöistämme, jotka ovat tärkeä osa sitä ennalta ehkäisevää työtä, kuin myös kehitysyhteistyöstä, johon kohdistuu aivan hurjan suuret, suorastaan häpeälliset leikkaukset.
Eduskunnassa hiljennytään kohta joulun viettoon, kunhan ensi vuoden talousarvio saadaan urakoitua loppuun. Siihen päättyy istuntokausi, minun ensimmäiseni.
Päällimmäisenä ensimmäisestä istuntokaudesta jää mieleen jatkuva kiire. Tuntuu, että koko ajan on vähän myöhässä. Osittain on kyse uuden opettelusta. Eduskunta lähti heti pyörimään normaalisti huomioimatta, että taloon tuli liuta uusia keltanokkaedustajia opettelemaan talon tapoja.
Arvoisa puhemies,
Me kansanedustajat käytämme tässä salissa ylintä päätäntävaltaa hyväksyessämme lakeja, jotka vaikuttavat kaikkien suomalaisten elämään.
Uutena kansanedustajana olen hämmästellyt lainsäädännön valmistelun tasoa. Miten se voi edes olla niin heikkoa, kun kuitenkin ministeriöillä ja hallituksella on mahdollisuus käyttää apunaan maan johtavia asiantuntijoita ja on resursseja laskettaa lakiesitysten vaikutuksia?
Arvoisa puhemies,
Missä on hallituksen tulevaisuuden usko? Meille on tuotu hyväksyttäväksi talousarvioehdotus, joka sisältää tulevaisuuteen panostamisen sijaan karuja leikkauksia. Taloudellisesti vaikeina aikoina eteenpäin katsovat tahot panostavat koulutukseen ja osaamiseen varmistaakseen paremman tulevaisuuden. Mutta ei tämä hallitus. Se suuntaa rajuja leikkauksia kaikille koulutuksen tasoille varhaiskasvatuksesta yliopistoihin, alakoulusta elinikäiseen oppimiseen. Hallitus on jopa kirjannut ohjelmaansa suomalaisten yleisen koulutustason laskun. Kuinka mikään tulevaisuuteen uskova kansa voi tavoitella osaamisen laskua?
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen mukaan lasta ei saa syrjiä minkään hänen itsensä tai vanhempiinsa liittyvän seikan perusteella. Varhaiskasvatus on lapsen oikeus, jonka ei pidä olla riippuvaista vanhempien työstä ja sen muutoksista. Hallitus on esityksessään subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistosta täysin sivuuttanut lapsen oikeudet. Ainoa perustelu päivähoito-oikeuden poistolle on säästöt. Mitään muuta näkökulmaa ei ole tarkasteltu.