Ahneuden aika
Viime viikolla paljastuneet Panama-paperit nostivat keskusteluun veronkierron ja verovälttelyn. Paljastus toi päivänvaloon sen, minkä moni tiesi. Ahneus ajaa monia piilottamaan rahojaan verotukselta, mikä samalla heikentää yhteistä hyvinvointiamme.
Verovälttelyn arvioidaan aiheuttavan EU-maille vuosittain jopa tuhannen miljardin euron verotulojen menetykset. Suomen osuus tästä on vähintään satoja miljoonia. Verovälttely aiheuttaa veropohjaamme ammottavia aukkoja. Näitä paikatakseen valtio joutuu tekemään erilaisia säästöjä. Nykyinen hallitus koettaa sopeuttaa taloutta leikkaamalla kaikkein heikoimmilta.
Päättäjien toimintalistalla ykkösenä tulisi olla verovälttelyn saaminen kuriin. Nykyisen hallituksen kanta on kuitenkin ollut nihkeä useisiin verotuksen avoimuutta lisääviin aloitteisiin EU:ssa. Viime syksynä Suomi esti verojärjestelyjä koskevien tietojen antamisen Euroopan parlamentin erityisvaliokunnalle, joka tutkii verotuksen porsaanreikiä.
Valtiovarainministeri Stubb (kok.) ehätti silti tuomitsemaan jyrkästi veronkierron. Vastauksessaan hän oli tarkkana siitä, että puhui nimenomaan veronkierrosta, joka on selkeästi lainvastaista ja rikollista.
Ongelma on, että monet veronkierron mahdollistavat toimet ovat laillisia. On aivan sallittua perustaa yhtiö Panamaan. Laitonta on vain se, että jättää yhtiön varallisuuden raportoimatta verottajalle. Kun maiden välinen tietojenvaihto on lapsenkengissään, suomalaisen verottajan on mahdotonta tietää, piilotetaanko pöytälaatikkofirmassa omaisuuksia vai ei.
Suoranaisen veronkierron lisäksi pitää puuttua verovälttelyyn ja verosuunnitteluun. Se vaatii avointa veroraportointia sekä automaattista ja laajaa tietojen vaihtoa viranomaisten ja maiden välillä. Yritysten tosiasialliset omistajat on julkistettava avoimissa rekistereissä ja maakohtaisesta raportoinnista on tehtävä yrityksille pakollista. Vaikka aggressiivinen verosuunnittelu sinänsä ei ole laitonta, niin moraalitonta se on.
Yhden veroparatiisin yksittäisen asianajotoimiston puuhien julkituominen on vain jäävuoren huippu. Moni muu jatkaa verojen välttelemistä rauhassa. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia. Viime hallitus hyväksyi Suomelle kansainvälisen veronkierron vastaisen toimintaohjelman. Sipilän hallituksen tarvitsisi vain toimeenpanna se.
Kolumni on julkaistu Savon Sanomissa 13.4. ja Karjalaisessa 16.4.