Blogi

Ohjelmajulistuksista tasa-arvotekoihin

Pitkän odotuksen jälkeen Sipilän hallitus sai vihdoin viime viikolla hyväksyttyä tasa-arvo-ohjelmansa. Yleensä tasa-arvo-ohjelma on kuulunut hallituksen perusasioihin, mutta tällä ohjelma syntyi vasta kun useat järjestöt ryhtyivät vaatimaan sen tekemistä. Itsekin olen moneen kertaan kysellyt ohjelman perään ministeri Rehulalta, kun eduskunnan naisverkosto on häntä tavannut.

 

Ohjelman valmistuminen on merkkihetki, sillä tasa-arvo-ohjelmilla on tutkitusti tärkeä rooli tasa-arvon edistämisessä. Hädin tuskin kymmensivuista ohjelmaa lukiessa tosin herää kysymys, miten sen valmistuminen otti lähes vuoden.

Lue lisää

Kristan huhtikuu

Huhtikuu oli matkakuukausi. Krista pääsi tarkastusvaliokunnan mukana tutustumaan mm. Euroopan keskuspankkiin sekä EU:n tuomioistuimeen ja tilintarkastustuomioistuimeen. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä puolustuspoliittisen selontekojen seurantaryhmä teki tutustumismatkan Ruotsiin. Pohjoismaiden Neuvosto kokousti Oslossa, missä Krista osallistui osaaminen ja kulttuuri -valiokunnan työskentelyyn. Puolustusvaliokunta teki kotimaan ekskursion Patrialle ja Logistiikkalaitokselle.

 

Eduskunnan täysistunnoissa puhutti opposition yhteinen välikysymys opintotuen leikkauksista. Krista osallistui kolmeen kirjalliseen kysymykseen, joista yksi käsitteli verosuunnittelun suitsimista.

Lue lisää

Nato-selvityksen anti

Tänään luovutettiin ulkoministeri Soinille neljän asiantuntijan kirjoittama Nato-selvitys. Selvityksen tekeminen oli kirjattu hallitusohjelmaan, mutta ulkoministeri alleviivasi raporttia vastaanottaessaan, että kyseessä on itsenäinen asiantuntijaraportti, ei hallituksen kanta. Selvitys ei sisällä suosituksia siitä, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Se ei myöskään listaa jäsenyyden hyviä ja huonoja puolia. Sen sijaan siinä on analyyttisesti, asiantuntevasti ja ajantasaisesti pohdittu nykyistä turvallisuusympäristöämme ja mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia.
Lue lisää

Perheenyhdistämisen tiukentamisella on kalliit seuraukset

Tänään eduskunnassa tunteita herätti hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta. Esitys tiukentaisi rankasti kansainvälistä suojelua saavien oikeutta perheenyhdistämiseen. Puolison ja kahden lapsen saamiseksi Suomeen henkilöllä pitää olla 2 600 euron nettotulot kuukaudessa. Vaatimus on aivan kohtuuton sekä inhimillisesti että kotoutumisen kannalta.

Lue lisää

Perustuloa kannattaa kokeilla

Perustulo etenee vihdoin. Perustulokokeilua selvittävä tutkimusryhmä teki viime viikolla ehdotuksen siitä, miten perustuloa kokeiltaisiin käytännössä. Tämä on hieno asia ja vie askeleen lähemmäksi inhimillistä perusturvaa. Perustulo ei leimaa ketään ja vähentää tuntuvasti kannustinloukkuja. Sen takia Vihreät ovat ajaneet perustuloa jo vuosia.

Lue lisää

Kristan maaliskuu

Maaliskuu alkoi keskustelulla lisätalousarviosta. Puheessaan Krista kritisoi Talvivaaran saamaa lisärahoitusta ja junien unohtamista lisäbudjetista. Naistenpäivänä Krista osallistui Naisten Pankin Minulla on #suunnitelma -kampanjan avaukseen, jossa ratkottiin visaisia tehtäviä. Voittajajoukkue sai lahjoittaa ammatteja kehitysmaihin Naisten Pankin kautta. Naistenpäivänä ilmestyi myös blogi.

 

Krista osallistui yhdessä Touko Aallon kanssa maanviljelijöiden mielenosoitukseen ja vaati, että viljelijöiden maksatukset hoidetaan heti. Metsähallituslaki puhutti eduskunnassa ja Krista kirjoitti asiasta myös mielipidekirjoituksen. Tuloksena pahimmat uhkakuvat onnistuttiin torjumaan, mutta hyväksyttyyn lakiin jäi silti Vihreiden kritisoimia asioita, kuten kolmas tase.

Lue lisää

Tasa-arvo ei ole vielä valmis

Tänään moni nainen on saanut käteensä ruusun, kiitos kansainvälisen naistenpäivän. Huomaavaisuus on hyve, mutta on silti hyvä muistaa, että alun perin naistenpäivässä oli kysymys aivan muusta kuin kukkasista. Nimittäin tasa-arvosta.

 

Tasa-arvosta naistenpäivässä on kyse edelleen, sillä vaikka hallitusohjelmassa muuta väitetäänkin, tasa-arvo ei ole vielä valmis. Haluan nostaa esiin erityisesti kaksi tasa-arvon ongelmaa: naisiin kohdistuvan väkivallan ja palkkaepätasa-arvon.

Lue lisää

Kun luonto ei kiitä

Kun Sipilän hallitus syntyi, moni luonnonystävä osasi odottaa Suomen luonnolle kovia aikoja. Perussuomalaiset, Keskusta ja Kokoomus eivät ole kunnostautuneet ympäristöasioissa. Hallitusohjelmaan nimenomaisesti kirjattiin, että ympäristönsuojelua tehdään talouden ehdoilla. Sama näkyy myös hallitusohjelman luonnonsuojelukirjauksissa. Saimaannorpan suojelun puitteet luo asukkaiden suojeluhalukkuus, luonnonsuojelualueiden perustamista määrittelevät maanomistajat. Luonnonsuojelun määrärahoja leikattiin kovalla kädellä. Ainoastaan kalojen suojelua on ajateltu tehtävän suojeltavien kalojen näkökulmasta.

Lue lisää

Saamelaisten oikeudet on turvattava Suomessa

Tänään 6.2. vietetään saamelaisten kansallispäivää. Saamelaiset ovat Suomen, ja itse asiassa koko Euroopan, ainoa alkuperäiskansa. Juhlapäivän kunniaksi olisi hienoa nostaa malja sille, että saamelaisten kulttuuri kukoistaa ja oikeudet Suomessa ovat turvatut. Valitettavasti en kuitenkaan kehtaa rehellisin mielin sitä tehdä.

Lue lisää

Poikittaisjunaliikenteen saattohoito alkanut

Pitkään odotettu päätös junaliikenteen jatkosta on vihdoin tehty. Päätös on tyly. Onneksi sentään Joensuu-Nurmes vuorot säilyvät toistaiseksi entisellään, sen sijaan yhteys Varkauteen jää vain yhden vuoron varaan. Maaliskuun 27. päivän jälkeen Joensuusta pääsee junalla Pieksämäelle ja sitä kautta edelleen poikkiradalle Pieksämäki-Jyväskylä-Tampere-Seinäjoki/Turku vain kerran päivässä.

Lue lisää