Opettajankoulutuspaikat on turvattava Itä-Suomessa

Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus on vetämässä mattoa pois yliopistojen alta kovilla leikkauksillaan. Itä-Suomen osalta säästötavoitteet ovat 7 – 9 miljoonaa euroa, mikä pakottaa yliopiston puntaroimaan kaikkia vaihtoehtoja toimintaansa tehostaakseen.

 

Yhtenä ratkaisuna on ehdotettu Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen toiminnan siirtämistä Joensuuhun. Savonlinnassa on lähes 850 opettajaopiskelijaa.

Lue lisää

Puheenvuoro Metsähallitus-lakikeskustelussa

Arvoisa puhemies!

 

Metsähallitus-laki on herättänyt runsaasti keskustelua, eikä se ole ihme. On kyse kuitenkin siitä, miten hallitaan valtion omistamia metsä-, vesi- ja maa-alueita, meidän yhteistä kansallisomaisuuttamme.

 

Kun Metsähallitus-lakia lähdettiin tekemään, yhtenä syynä oli se, että voimme EU:n hankintadirektiivin tuomien muutosten jälkeen varmistaa että voimme pitää Metsähallituksen liiketaloustoiminnan omissa käsissämme. Se on hyvä asia, että työpaikat säilyvät täällä. Lain valmisteluu on kuitenkin otettu mukaan paljon muitakin asioita, ja ne ovat ne, jotka kansalaisia huolettavat.

Lue lisää

Krista Mikkonen maatilojen tuista: Rahaa heti, byrokratia myöhemmin

Kansanedustaja ja Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Krista Mikkonen ehdottaa, että maatilojen tuet laitetaan välittömästi maksuun. Hän pitää maatilojen nykyistä ahdinkoa kestämättömänä. Maataloustukien maksatusten viivästyminen kuukausilla on saanut viljelijät perheineen todella ahtaalle. Tilanne on kärjistynyt jo niin paljon, että tilojen toimintaedellytykset ovat vaarassa. Viime viikolla uutisoitiin sähköjen katkaisusta pohjoissavolaiselta tilalta (Yle 3.3.). Kansallinen kriisituki tulee tilojen kannalta liian myöhään, sillä sen hakuaika päättyy vasta kuun lopussa.

Lue lisää

Tasa-arvo ei ole vielä valmis

Tänään moni nainen on saanut käteensä ruusun, kiitos kansainvälisen naistenpäivän. Huomaavaisuus on hyve, mutta on silti hyvä muistaa, että alun perin naistenpäivässä oli kysymys aivan muusta kuin kukkasista. Nimittäin tasa-arvosta.

 

Tasa-arvosta naistenpäivässä on kyse edelleen, sillä vaikka hallitusohjelmassa muuta väitetäänkin, tasa-arvo ei ole vielä valmis. Haluan nostaa esiin erityisesti kaksi tasa-arvon ongelmaa: naisiin kohdistuvan väkivallan ja palkkaepätasa-arvon.

Lue lisää

Metsähallituslaki on tehtävä luonnon ehdoilla

Metsähallitus hallinnoi noin kolmasosaa Suomen maa- ja vesialueista. Ei siis ole ihme, että suomalaisia kiinnostaa, millainen laki sitä ohjaa.  Nyt valmistelussa oleva metsähallituslaki on aiheuttanut paljon huolta. Ihmisiä epäilyttää, onko kansalaisomaisuutemme myynnissä ja säilyykö retkeilymahdollisuudet kaikille avoimina ja maksuttomina. Lakiesityksen valmisteluun liittyneet erikoisuudet lisäävät epäilyksiä: lain yleinen kuulemiskierros järjestettiin vasta erillispyynnöstä, lähetekeskustelu tuotiin eduskuntaan aamuyöllä ilman ministerin läsnäoloa ja valiokuntakäsittelyn kalkkiviivoilla keskustalaiset vaativat isoja muutoksia oman ministerinsä esitykseen.

Lue lisää

Kun luonto ei kiitä

Kun Sipilän hallitus syntyi, moni luonnonystävä osasi odottaa Suomen luonnolle kovia aikoja. Perussuomalaiset, Keskusta ja Kokoomus eivät ole kunnostautuneet ympäristöasioissa. Hallitusohjelmaan nimenomaisesti kirjattiin, että ympäristönsuojelua tehdään talouden ehdoilla. Sama näkyy myös hallitusohjelman luonnonsuojelukirjauksissa. Saimaannorpan suojelun puitteet luo asukkaiden suojeluhalukkuus, luonnonsuojelualueiden perustamista määrittelevät maanomistajat. Luonnonsuojelun määrärahoja leikattiin kovalla kädellä. Ainoastaan kalojen suojelua on ajateltu tehtävän suojeltavien kalojen näkökulmasta.

Lue lisää

Puheenvuoro lisätalousarviokeskustelussa

Arvoisa puhemies!

 

Lisätalousarviossa on sekä kiitettävää että moitittavaa. Annan ruusut ensin.

 

Olen iloinen siitä, että hallitus esittää varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahaan 8,3 miljoonan euron korotusta. Täysin kohtuuttomien kehitysyhteistyöleikkausten jälkeen tämä korotus tuleekin tarpeeseen.

Lue lisää

Kristan helmikuu

Helmikuun aluksi joukko vihreitä kansanedustajia, Krista mukaan lukien, matkusti Saimaalle kolaamaan norpille pesäkinoksia. Yle uutisoi norpparetkestä, jonka aikana puheenjohtaja Ville Niinistö otti kantaa Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan-kampuksen säilyttämisen puolesta. Krista on kampusasiassa samoilla linjoilla Villen kanssa.

 

Valtiopäivien avajaisjuhlallisuuksia vietettiin helmikuun kolmantena, jolloin ohjelmassa oli juhlajumalanpalvelus, juhlatilaisuus Finlandia-talolla sekä iltakonsertti. Pukukoodina oli musta puku, ja tätä noudatti kansanedustajien lisäksi myös koko henkilökunta. Eduskunnan käytävillä oli tuona päivänä varsin mustanpuhuvaa joukkoa! Eduskuntaryhmä myös järjestäytyi sääntöjen vaatimalla tavalla. Krista jatkaa ryhmän toisena varapuheenjohtajana.

Lue lisää

Kansanedustaja Krista Mikkonen huolissaan ympäristön pilaantumisesta

Kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Krista Mikkonen on huolissaan ympäristön pilaantumisesta. Mikkonen jätti kirjallisen kysymyksen ympäristörikosten tehokkaammasta selvittämisestä ja tutkintaan saamisesta. Sysäyksen ympäristörikoksia koskevalle kirjalliselle kysymykselle antoi Nurmijärvellä parhaillaan tutkinnassa oleva laaja ympäristörikos, jossa maajätteen laiton käyttö on vaarantanut pohjavesialueen.

Lue lisää