Kansanedustajat Krista Mikkonen ja Heli Järvinen kysyivät kansallismaisemaan kuuluvien kanavien aitaamisesta
Kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Krista Mikkonen (vihr.) ja kansanedustaja Heli Järvinen (vihr.) ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen kansallismaisemaan kuuluvien kanavien aitaamisesta. He ovat huolissaan erityisesti Heinäveden kanavien kansallismaiseman suojelusta.
Liikenneviraston sisävesiväylien yksikkö jouduttaa kanavien ja niiden sulkuporttien aitaamista. Sulkuporttien aitaamisvaatimus perustuu valtioneuvoston asetukseen koneiden turvallisuudesta, joka puolestaan perustuu EU-direktiiviin. Asetus vaatii, että sivullisten pääsy sulkuporttien liikkuvien osien alueelle estetään korkealla aitauksella. Asetus ei vaadi sulkukammioiden aitaamista, mutta Liikennevirasto haluaa kuitenkin turvallisuuden vuoksi aidata myös ne matalammalla aidalla.
– Heinäveden Varistaipaleen ja Taivallahden kanavat ovat osa kansallismaisemaamme. Kanavien aitaamisesta herännyt keskustelu kertoo, että ne ovat kuntalaisille monella tapaa tärkeitä. Tämä pitää ottaa suunnittelussa huomioon, Mikkonen huomauttaa.
Heinäveden kunta ja alueen kyläyhdistys vastustavat kanavien aitaamista vedoten siihen, että kanavat ovat osa kansallismaisemaa eivätkä Liikenneviraston sulkuporttien ympärille vaatimat korkeat metalliverkkoaidat sovi kansallismaisemaan. Varistaipaleen kyläyhdistyksen Liikennevirastolle osoittamassa vastineessa todetaan, että aidat pikemminkin heikentäisivät kuin lisäisivät turvallisuutta, sillä suluttaessa veneilijöiden on päästävä nousemaan kiveykselle esteettä.
– Toivon, että yhdessä Liikenneviraston ja kuntalaisten kanssa saadaan neuvoteltua lopputulos, joka huomioi sekä turvallisuusnäkökulmat että kansallismaiseman suojelun, Mikkonen sanoo.
Kirjallinen kysymys kokonaan täällä.