Kristan maaliskuu

Maaliskuun päätteeksi Eduskunta jää istuntotauolle muutamaksi päiväksi ennen pääisiäispyhiä. Sitä ennen kuukauden tahti onkin ollut varsin tiivis.

 

Eduskuntaa puhutti sote, lasten asiat ja raiskauksen määritelmä.

 

Maaliskuussa eduskuntakeskustelua hallitsi sote-uudistus. Viimeisetkin sote-lait saatiin viimein eduskuntaan. Niitä puitiin lähetekeskustelussa lähes kahteentoista saakka yöllä. Muistutin jälleen kerran, että hallituksen mallilla uudistuksen tavoitteet jäävät haaveiksi. Nostimme muiden vihreiden kansanedustajien kanssa esiin myös maakuntauudistuksen yhden ison ongelman, nimittäin ympäristöhallinnon romuttamisen. Kirjoitin siitä myös Karjalaisen ja Savon Sanomien kolumnissani.

 

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila jätti eduskunnalle kertomuksensa, jossa hän ilmaisi vakavan huolen lasten hyvinvoinnista. Puheessani siitä nostin esiin sen tärkeyden, että jokaisella olisi mahdollisuus käydä kouluja. Eduskunnassa käytiin myös ajankohtaiskeskustelu suomalaisen kulttuurin merkityksestä. Kirjoitin kulttuurin olevan perusoikeus, jonka pitää kuulua kaikille.

 

Täysistunnossa oli myös käsittelyssä naisverkoston jättämä lakialoite, joka vaati raiskauksen määrittelemistä suostumuksen puutteen kautta. Muistutin puheessani, että seksuaalinen väkivalta on Suomessa iso ihmisoikeusongelma, ja tämäkin muutos olisi keino puuttua siihen. Vihreiden Naisten blogiin kirjoitin hyvän opinto-ohjauksen merkityksestä alavalinnassa. Kansainvälisenä naisten päivänä osallistuin Euroopan Vihreiden #ProudFeminist-kampanjaan.

 

Nuoret valtasivat Eduskunnan

 

Ennen istuntotauon alkua Nuorten parlamentti vieraili eduskunnassa. Istunnolle oli varattu yksi kokonainen perjantai, jolloin normaaleja valiokuntia ja täysistuntoja ei ollut lainkaan. Sen sijaan nuoret vierailivat valiokuntaistunnoissa ja pitivät kyselytunnin, missä he kysyivät ministereiltä mm. nuorten mielenterveyspalveluista, koulutuksen tasa-arvosta, vammaisten työllisyysmahdollisuuksista ja hyvästä kotouttamisesta. Oli hienoa seurata kyselytuntia lehteriltä ja sen jälkeen käydä keskusteluja nuorten kanssa valtiosalissa puhemiehen vastaanotolla. Kulunut sanonta ”nuorissa on tulevaisuus”, osoittautui paikkaansa pitäväksi.

 

Muoviroska kuriin ja uusi luonnonsuojeluohjelma 

 

Puoluevaltuuskunta kokoontui Jyväskylässä, ja pidin kokouksessa avauspuheenvuoron. Aiheena oli muovi, josta eduskuntaryhmä oli juuri tehnyt avauksen. Toin esiin, että liikenteestä syntyviä mikromuoveja päätyy vesistöihin kipattavien aurauslumien mukana luontoon ja ehdotin, että lumenkaatopaikkojen sulamisvedet pitäisi käsitellä niin, että ainakin osa muoveista saadaan talteen. Viikonlopun aikana ehdimme puoluejohdon kanssa myös vierailla Jyväskylän Vihreiden aloitteesta perustetulla uudella luonnonsuojelualueella ja tavata paikallisia Kävelykadulla. Kokousviikonlopun tuloksena syntyi Vihreille uusi luonnonsuojeluohjelma.

 

Vaalipiiriä tutuksi ja monipuolinen kattaus tapaamisia

 

Kansanedustajana asetin itselleni tavoitteen kiertää kaikki vaalipiirin kunnat. Tässä kuussa etenin tavoitteessani taas askeleen, kun kävin vierailulla Keiteleellä ja Tervossa. Keiteleellä tutustuin Keitele Groupin toimintaan. Tervossa tapasin kunnan johtoa, joka kertoi mm. rakenteilla olevasta ekoasuntoalueesta sekä kävimme Eerikkalan golfissa. Mukana matkassa oli kuopiolainen valtuutettu Iiro Väisälä.

 

Kävin tutustumassa Huvikummun päiväkodissa Reijolassa. Oli hieno taas kerran nähdä, kuinka upeaa työtä päiväkodeissa tehdään. Valitettavasti työn vastuullisuus ja tärkeys eivät näy palkassa. Tämän vuoksi puoluehallitus osallistui porukalla #eileikkirahaa -mielenosoitukseen vaatimaan parempaa palkkaa lastentarhanopettajille.

 

Maaliskuuhun mahtui myös puolustusvaliokunnan vierailu Santahaminassa Kansallinen maanpuolustus ja vientihankkeet -minimessuilla sekä aamiaistapaaminen Yhdysvaltojen suurlähetystössä. Osallistuin Metsäteollisuus ry:n paneeliin toimialan tulevista menestystekijöistä sekä Naisverkoston järjestämään keskustelutilaisuuteen maanpuolustuksen kehittämisestä. Naisverkoston kanssa myös tapasin liettualaisia kansanedustajia.

 

Eduskuntaryhmä kävi keskustelun ympäristöministeriön kanssa heidän uudesta strategiastaan. Lisäksi osallistuin ryhmän tapaamisiin kaivosasiantuntijoiden, SAK:n ja Saamelaiskäräjien kanssa. Savo-Karjalan kansanedustajien kanssa illallistimme Kuopion alueen ja Pohjois-Karjalan kauppakamarien kanssa sekä tapasimme Itä-Suomen lukiolaisia.

 

TV-esiintymisiä ja viime vuoden tilinpäätös julki

 

Olin A-talkissa keskustelemassa mm. puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa aseistakieltäytymisestä ja maanpuolustuksen kehittämisestä. Vierailin Ylen aamu-tv:ssä keskustelemassa sote-uudistuksesta yhdessä Keskustan, Kokoomuksen ja SDP:n ryhmäpuheenjohtajien kanssa.

 

Kevät on tilinpäätösten aikaa, ja niinpä minäkin julkaisin tilinpäätöksen viime vuodestani. Myös tammi- ja helmikuun kuukausiraportit löysivät (vihdoin) tiensä nettisivuilleni.