Hallitusten välinen ilmastopaneeli julkaisi viime viikolla vakavan raportin. Aikaikkuna ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi on umpeutumassa. Mitä voimakkaampaa lämpeneminen on, sitä vakavampia ovat seuraukset luonnolle, yhteiskuntien vakaudelle ja turvallisuudelle.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuosi sitten ja sodan vaikutukset ulottuvat kaikkialle maailmaan. Suomessa sodan seuraukset osuvat koviten Itä-Suomeen. Yhteydet rajan yli ovat katkenneet niin kaupankäynnissä, matkailussa kuin kehittämistyössä. Se tuntuu yritysten ja ihmisten arjessa.
Suomessa väestö ikääntyy ja tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa. Meille muuttavia ei kuitenkaan pidä nähdä vain työvoimana, vaan erilaisista kulttuureista tulevina ihmisinä ja perheinä, jotka haluavat rakentaa elämäänsä tänne. Siksi on varmistettava, että kotoutuminen ja kotouttaminen sujuvat hyvin.
Vuoden lopulla saimme huonoja uutisia. Luonnonvarakeskuksen mukaan metsiemme hiilinielu on pienentynyt niin paljon, että maankäyttösektorista on kokonaisuudessaan tullut päästölähde. Metsät sitovat ilmakehästä vähemmän hiiltä kuin sitä vapautuu ilmaan muusta maankäytöstä.
Suomalaisten turvallisuuden tunne on ollut viime aikoina koetuksella. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja siitä seurannut hintojen nousu aiheuttavat ymmärrettävästi huolta.
Luonnon monimuotoisuus hupenee tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan aiemmin ihmislajin historiassa. Samalla vaurautta on enemmän kuin koskaan. Luontokadolla on uhkaavia seurauksia ihmisten terveyteen, elinkeinoihin ja talouteen. Näin voi tiivistää professori Partha Dasguptan viime vuonna julkaiseman raportin.
Venäjän julma hyökkäyssota jatkuu Ukrainassa jo seitsemättä kuukautta. Sen aikana tuhannet ovat menettäneet henkensä ja miljoonat joutuneet pakenemaan maasta. Iskut siviilejä kohtaan ovat tällä viikolla kiihtyneet.
Kun hätä on suuri, on avun oltava lähellä. Siksi pelastuspalvelut ovat yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä palveluista. Pelastuslaitokset ja sopimuspalokunnat auttavat ihmisiä vuoden jokaisena päivänä esimerkiksi onnettomuuksissa, tulipaloissa ja myrskyissä. Pelastustoimen tehtäviin kuuluu myös ensihoitoa ja ympäristövahinkojen torjuntaa.
Suomen Nato-keskustelu on tänä keväänä keskittynyt ennen kaikkea sotilaalliseen turvaan. Sitä jäsenyys Suomelle antaakin. Vähemmälle huomiolle ovat kuitenkin jääneet jäsenyyden muut vaikutukset. Turvallisuus on paljon muutakin kuin aseellista toimintaa.
Poikkeukselliset helteet ovat koetelleet eteläistä Eurooppaa viime päivinä. Lämpötila on noussut yli 40 asteen, vaikka kesä on vasta alussa. Pahimmillaan kuumuus voi olla kohtalokasta. Esimerkiksi vuonna 2003 helleaallot aiheuttivat Länsi-Euroopassa kymmeniä tuhansia ennenaikaisia kuolemia.