Kolme Venäjää

(julkaistu Vihreässä langassa 2.12.2014)

MUISTAMME ex-puolustusministeri Jyri Häkämiehen puheen, jossa Suomen kolmeksi turvallisuushaasteeksi nimettiin Venäjä, Venäjä ja Venäjä.

Häkämies ei liene tarkoittanut kolmea eri Venäjää. Itse olen viime aikoina nähnyt Venäjän yhä enemmän kolmena erillisenä osana.

Yksi on Putinin valtakoneen johtama Venäjä. Se käy sotaa naapurimaassa, valehtelee ja levittää propagandaa.

Lue lisää

Soita ei voi suojella paloina

Olin viikko sitten puhumassa biologian opiskelijoiden uraillassa. Työhistoriani on varsin pätkittäinen, poukkoileva ja silppuinen. Oman urani olenkin rakentanut työelämän ulkopuolella politiikassa niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla. Pohdin myös oman biologin koulutukseni merkitystä politiikassa: onko biologisella tiedolla ollut käyttöä päätöksenteossa.

Lue lisää

Wanha kaupunki osaksi kansallista kaupunkipuistoa

(Joensuun Wanhan kaupungin päivän 9.8.2014 avajaistervehdys)

Wanhan kaupungin päivää vietetään nyt kymmenettä kertaa. Kun päiviä vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005, olivat nämä puutalot vielä virastokäytössä. Wanhan kaupungin päivän avulla haluttiin kutsua kaupunkilaisia käymään tänne sisäpihalle, jotta ihmiset löytäisivät nämä talot ja huomaisivat, kuinka keskellä kaupunkia löytyy pala historiaa.

Lue lisää

Vappupuhe Joensuussa 1.5.2014

Hyvät kuulijat,

poliittisten vappupuheiden perinteeseen taitaa kuulua toisten haukkuminen ja omien toimien erinomaisuuden korostaminen. Ajattelin kuitenkin jättää sen välistä. Minulle politiikka on yhteistyötä ja harvoin mitään saa aikaiseksi yksinään.

Sitä paitsi aiheet, joita vappupuheeni käsittelee, ovat niin suuria, että niiden eteen tarvitaan kaikkien sitoutumista yli puoluerajojen. Ympäristön kestävä käyttö ja ilmastonmuutoksen torjunta.

Lue lisää

Olutta suoraan tuottajilta!

Alkoholilainsäädäntöä on tarkoitus uudistaa tänä keväänä. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) on ilmoittanut tavoitteeksi vähentää alkoholin kokonaiskulutuksen tasoa nykyisestä vajaasta kymmenestä litrasta kahdeksaan litraan henkeä kohden. Tärkeimpinä keinoina tähän ovat hintaohjaus sekä saatavuuden ja mainonnan rajoittaminen.

Suomalaisen alkoholipolitiikan ongelmana on pelkkä kokonaiskulutukseen tuijottaminen. Lainsäädännön uudistus tulisi lähteä siitä todellisuudesta

Lue lisää

Sinkkola ja päiväkoti

Noljakan asukasyhdistys oli tänään kutsunut kaupunginhallituksen jäsenet sekä valtuutetut kuulemaan asukkaiden näkemyksiä koskien Sinkkolan viereen suunniteltua päiväkotia. Paikalle olikin saapunut miltei kaikki kaupunginhallituksen jäsenet sekä puolen tusinaa valtuutettua. Viranhaltijoista paikalla olivat kaupunginjohtaja, tilaajajohtaja sekä tekninen johtaja.

Lue lisää

Aika auttaa

Syyrian levottomuudet ovat olleet uutisissa jo pitkään. Kansannoususta sisällissodaksi muuttunut konflikti on johtanut valtavaan humanitaariseen kriisiin. Eniten tilanteesta ovat kärsineet tavalliset syyrialaiset. Joka kolmas on joutunut jättämään kotinsa, kaksi miljoonaa syyrialaista on pakolaisina naapurimaissa. Pieni osa pakolaisista on etsinyt turvaa Euroopasta asti.

Lue lisää