viikko 7
Maanantai
Aamu alkoi Pohjois-Karjalan kansanedustajien aamukahveilla Joensuun Tiedepuistolla, jossa edustajille esiteltiin ajankohtaisia asioita ripeätahtisessa tykityksessä. Tiiviit esityksesnä pitivät mm. Pohjois-Karjalan Yrittäjät, Kauppakamari, Pro Agria, Josek, TE-keskus, Karelia ammattikorkeakoulu, Joensuun Tiedepuisto, maakuntaliitto ja Uusyrityskeskus. Sen jälkeen Urheiluakatemian johtoryhmän kokous, jossa olen vielä toistaiseksi jäsenenä vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajan roolissa. Sitten vuorossa paperihommia ja illalla vielä hieno Joensuun musiikkijuhlien Olis vierällä hän -konsertti.
Tiistai
Aamujunalla kohti Helsinkiä ja tällä kertaa mukana keskimmäinen poikamme. Kouvolaan jätimme äidilleni uuden sadon raparperiä, kun itse ei ole niitä vielä ehtinyt käyttää. Poika jäi Pukinmäkeen kummien luo ja jatkoin suoraan täysistuntoon. Täysistunnossa oli listalla keskustelu hallitusohjelmasta. Ensin Sipilä esitteli ohjelmaa, jonka jälkeen eri puolueet pitivät ryhmäpuheenvuorot. Puheenjohtajamme Ville Niinistö piti erinomaisen puheen. Salissa oli kyllä välillä melkoinen mölinä, kun välihuutomestaruudesta käytiin kovaa kamppailua. Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen alkoi debattiosuus, jossa annettiin lyhyitä puheenvuoroja. Oppositio hyökkäsi ja hallitus yritti puolustautua. Puheenvuorot jatkuivat vielä pitkälle iltaan. Välillä kävin itsekin syömässä ja työhuoneella. Työhuoneelle puheita voi seurata telvisioruudulta, jossa on suora kanava salin. Oma puheenvuoroni oli illalla vasta yhdeksän jälkeen. Silloin salissa oli yhdeksän ihmistä.
Keskiviikko
Aamu alkoi eduskunnan naisverkoston vuosikokouksella. Naisverkostoon kuuluvat kaikki eduskunnan naiskansanedustajat. Naisverkostolla on työvaliokunta, johon kuuluu jokaisesta ryhmästä varsinainen ja varajäsen. Olen naisverkostossa vihreiden varsinainen jäsen. Vuosikokouksen jälkeen oli naisverkoston tilaisuus, jossa Naisjärjestöjen keskusliitto, Nytkis ja Monika-perheet esittäytyivät ja arvioivat hallitusohjelmaa naisnäkökulmasta. Hallitusohjelma ei saanut kovin hyviä arvioita. Järjestöt tulevat seuraamaan tiukasti hallituksen työskentelyä naisnäkökulmasta, samoin Naisverkosta.
Täysistunto alkoi klo 12, jolloin keskustelu hallitusohjelmasta jatkui. En edes tiedä kuinka myöhään, sillä siiryin kolmeksi lapsiasiavaltuutetun järjestämään perehdytystilaisuuteen uusille kansanedustajille. Tilaisuudessa kuulimme mm. lapsia koskevasta lainsäädännöstä, lapsiperheiden tilanteesta, lastenoikeuksien sopimuksesta, erilaisista lapsi- ja perhejärjestöistä. Lisäksi lasten hallituksen jäsenet haastattelivat kansanedustajia. Jouduin lähtemään tilaisuudesta kesken pois, mutta järjestäjät ymmärsivät hyvin syyni: menin tapaamaan omaa lastani, joka tuli kummien kanssa keskikaupungille.
Menimme ensin Helsingin kotiin kokoamaan sänkyni ja sitten ulos syömään. Lattiamajoitus päättyi viimein.
Torstai
Aamulla menin pienen vieraani kanssa työpaikalle. Poika auttoi postin avaamisessa ja järjesteli työhuoneeni hyllyjä. Sitten menimme yhdessä ryhmäkokoukseen, josta minä menin täysistuntoon ja poika lehterille istuntoa seuraamaan. Täysistunnossa oli hallituksen luottamusäänestys, joka päättyi siihen, että hallitus sai eduskunnan luottamuksen, vaikka oppositio äänestikin vastaan.
Tämän jälkeen mentiin eduskunnan kuppilaan syömään. Pannarit olivat kuulemma hyviä. Ja ainoa asia, mistä hän oli omatoimisesti kotona muulle perheelle kertonut. Itse menin ruoan jälkeen tapaamaan työttömien yhdistyksen edustajia, jotka kertoivat omat huolensa hallitusohjelmasta ja esittivät miten työttömien asemaan voisi parantaa tehokkaammin. Poika meni sillä aikaa avustajan saattamana työhuoneelle lukemaan Maaseudun Tulevaisuuden sarjakuvat. Kun tapaamiseni päättyi, saatoin pojan junalle ja lähdin itse koneella kohti Oulua ja Vihreiden puoluehallituksen kokousta.
Perjantai
Perjantai meni Oulussa. Kokousviikonloppuna valittiin uusi puoluejohto. Oma kauteni varapuheenjohtajana päättyi, koska olin ollut pestissä jo sääntöjen sallimat kaksi peräkkäistä kautta. Tilinpäätöksen kausistani voit lukea blogistani. Ville Niinistö valittiin jatkamaan puheenjohtajana. Perjantaina minulle tuli ensimmäinen poissaolomerkintä eduskunnan täysistunnosta puoluekokouksen takia.
Lauantai
Omalta osaltani kokous jäi kesken, kun lähdin varhain lauantaiaamulla ystäväni häihin. Oulun kentällä nappasin lehtitelineestä päivän lehden. Myöhemmin huomasin, että kyseessä ei ollutkaan Kaleva, vaan keskustan puoluelehti Suomenmaa. Totuus taitaa nykyään löytyä Suomenmaasta Oulun seutuvilla.
Sillä välin, kun sain nauttia hääjuhlasta oli puolue tehnyt hyviä päätöksiä:
-puoluesihteeri: Lasse Miettinen (jatkaa, ei vastaehdokkaita)
-puolueen varapuheenjohtajat: Maria Ohisalo, Touko Aalto ja Hanna Halmeenpää
-valtuuskunnan pj: Inka Hopsu
-valtuuskunnan varapuheenjohtajat: Katja Andrejev ja Jarno Lappalainen
Sunnuntai
Levon lisäksi kävin ystävämme ja valtuustokollegani Juha Hämäläisen 70-vuotispäiviä juhlistamassa.
Kiitos Krista, kun kirjoitat kansanedustajan toimista. On kiva lukea ja saa käsityksen vauhdikkaasta elämästäsi. Mutta, eikö yliopiston edustaja ollut paikalla Tiedepuistolla maanantaina?