Sote rakennettava ihmiset, ei markkinat edellä

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toteuttaminen markkinat edellä ei ole järkevää – ei kansantalouden tai kansanterveyden näkökulmasta.

 

Hallitusohjelmassa tavoite oli tuoda perustason sosiaali- ja terveyspalvelut saumattomasti yhteen erikoistason palveluiden kanssa. Monesta eri lähteestä koostuva rahoitus piti yhdistää, jotta palveluiden järjestäminen ja rahoittaminen olisivat samoissa käsissä. Vasta lopuksi oli tarkoitus monipuolistaa asiakkaan valinnanvapautta.

Lue lisää

Puhe maakunta- ja sotelainsäädännöstä

Arvoisa puhemies!
Kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että sote-uudistus on välttämätön. Kyse on vuosisadan uudistuksesta, joka on tehtävä, jotta voimme turvata palveluiden saatavuuden kaikkialla maassa, pystymme kaventamaan terveys- ja hyvinvointieroja, parannamme apua tarvitsevien yhdenvertaisuutta ja pystymme hillitsemään kustannusten kasvua.

 

Sote-uudistusta on tehty pitkään ja hartaudella useamman hallituksen toimesta. Moni on jo korviaan myöten täynnä koko sotea. Se on kuitenkin huono syy nostaa kädet pystyyn ja hyväksyä nyt esitetty sote-ratkaisu sellaisenaan. On tyhmää tehdä sellaista mallia, joka jo syntyessään sisältää valuvikoja ja suuria riskejä.

Lue lisää

Kristan helmikuu

Eduskunta aloitti kevätistuntokautensa ja valtiopäivien avajaisia juhlittiin Finlandia-talolla. Eduskuntaryhmä järjestäytyi uudelleen ja Krista sai jatkopestin ryhmän puheenjohtajana.

 

Avioliittolaki ja Finavia kuumensivat tunteita

 

Kuukauden kuumin keskustelunaihe eduskunnassa oli ehkä tasa-arvoinen avioliittolaki. Sen kumoamiseen pyrkinyt kansalaisaloite tuotiin arvottomalla tavalla ja pika-aikataululla eduskunnan käsittelyyn vielä juuri ennen tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloa.

Lue lisää

Ilmainen varhaiskasvatus maksaa itsensä takaisin

Viime viikolla pääministeri Juha Sipilä ilmoitti eduskunnassa etsivänsä työllisyyteen ratkaisuja ”laatikon ulkopuolelta”. Päivähoitomaksujen alentaminen on yksi tehokkaimmista keinoista purkaa työn vastaanottamiseen liittyviä kannustinloukkuja. Useat asiantuntijat nostivat tämän keinon esiin viime viikolla. Se on myös yksi Vihreän eduskuntaryhmän tammikuussa esittelemistä keinoista lisätä työnteon kannustimia.

Lue lisää

Kunnissa voimme pitää kaikista huolta

Rakkaat vihreät ystävät, Tällä viikolla eduskunnassa on puhuttu köyhyydestä. Kun torstaina käsiteltiin kansalaisaloitetta eläkkeiden taitetun indeksin poistamisesta, kääntyi puhe eläkeläisköyhyyden torjumiseen.

 

Kansanedustaja toisensa jälkeen kävi puhumassa siitä, kuinka pienituloisimpien eläkeläisten tilannetta on parannettava. Oli ilahduttavaa kuulla, että olemme asiasta niin laajasti samaa mieltä yli hallitus–oppositiorajojen.

 

Seuraavaksi olisi kuitenkin aika päästä sanoista tekoihin. Tähän mennessä hallituksen politiikka on ollut pienituloisimpia kurjistavaa.

Lue lisää

Eläkeläisköyhyyttä ei torjuta indeksiä suoristamalla

Eilen eduskunnassa käytiin pitkä keskustelu eläkeläisten toimeentulosta, kun käsittelyssä oli kansalaisaloite eläkkeiden sitomisesta työeläkeindeksiin nykyisen taitetun indeksin sijaan. Taitettuun indeksiin siirryttiin vuonna 1995 ja siitä saakka asia on tullut vastaan jokaisella vaalitorilla. Nyt asia tuotiin eduskuntaan kansalaisaloitteen muodossa.

 

Eläkkeellä pitää pystyä tulemaan toimeen. Kaikkein pienituloisimpien eläkeläisten tilannetta pitää parantaa. Hyvät asumisen ja terveydenhuollon palvelut pitää turvata kaikille eläkeläisille. Eläkejärjestelmän pitää olla tasa-arvoinen ja reilu niin sukupuolten kuin sukupolvien näkökulmasta.

 

Siksi kansalaisaloitetta työeläkeindeksin sitomisesta palkkoihin ei pidä hyväksyä.

Lue lisää

Kristan tammikuu

Vaikka eduskunnassa tammikuu on istuntotaukoa, ei se tarkoita kansanedustajalle lomaa. Käytännössä loppiaisesta saakka Krista on tehnyt täysiä työpäiviä ja kuukausi on täyttynyt erilaisista tapaamisista, vierailuista ja kokouksista.

 

Kouluvierailuja teemaviikolla

Suomi 100 -juhlavuosi alkoi Kansanedustajat kouluissa -teemaviikolla. Krista kiersi yhteensä 18 koulussa tapaamassa oppilaita ja opettajia sekä vastaamassa kysymyksiin. Joukossa oli niin ala- ja yläkouluja, lukioita kuin amiksiakin. Oppilaat kysyivät innokkaasti niin edustajan työstä kuin poliittisista teemoista.

Lue lisää

Lait valmisteltava paremmin

Eduskunta palasi lainsäädäntötyöhön helmikuun alussa. Jo tammikuussakin oli politiikan ystäville tarjolla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Siitä piti huolen liikenneministeri Anne Berner (kesk.) tieverkkouudistuksineen. Ennätyksellisen nopeasti kaatuneen esityksen jälkipyykkiä on pesty näihin päiviin asti.

 

Bernerin yhtiöittämissuunnitelmista jäi käteen päätös valmistella uudistus parlamentaarisesti – sekä muistutus siitä, mihin avointa ja huolellista lainvalmistelua tarvitaan. Liikenneuudistus ei ollut tämän hallituksen esityksistä ensimmäinen, joka kaatui huonoon valmisteluun. Päinvastoin, niitä on ollut historiallisen paljon.

Lue lisää

Puheenvuoro Nurmeksen susi-iltaan

Hyvät kuulijat.

 

Valitettavasti jouduin perumaan osallistumiseni viime hetkillä, sillä eduskuntaryhmän puheenjohtajan velvollisuudet kutsuivat Pasilaan A-talk-ohjelmaan täksi illaksi.

 

Itse näen, kuten varmasti valtaosa täälläkin olevista, että susi kuuluu Suomen luontoon. Se, että Pohjois-Karjalassa on tilaa susille ja muille suurpedoille on mielestäni upea asia. Samanaikaisesti tiedän, että pedot aiheuttavat toisinaan ongelmia ja myös pelkoa. Ihmisten ja susien yhteiselo on mahdollista. Susien aiheuttamien haittojen minimoimiseksi on tehtävä töitä. Pelkoa ei pidä lietsoa.

Lue lisää