Puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa

Hyvä valtuuskunta,

 

Osallistuin uutena valtuuskunnan jäsenenä ensimmäiseen valtuuskunnan kokoukseen vuonna 1997. Kuuntelin ehkä hieman ihaillenkin, kun kansanedustajat pitivät puheitaan. Enpä olisi silloin arvannut, että tänään olen tässä roolissa Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

 

Eduskuntaryhmän puheenjohtajana voi olla ylpeä joukostaan. Ryhmässämme on 15 osaavaa ihmistä eri puolilta Suomea. Kaikilla on suuri halu ja kyky muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja avoimemmaksi.

Lue lisää

Puhe Vihreiden puoluekokouksessa

Tällä viikolla eduskunnassa puhuttiin Suomen suunnasta. Yhtä tärkeä kysymys on, ovatko kaikki mukana? Sipilän hallitus on rakentamassa menestystä jo menestyneiden ehdoilla. Se on virhe.

 

Menestystä syntyy vain silloin, kun sitä rakennetaan kaikille ja jokainen otetaan mukaan. Kaikista huolehditaan. Kaikilla on toivoa paremmasta.

Lue lisää

Tasa-arvo ei ole vielä valmis

Tänään moni nainen on saanut käteensä ruusun, kiitos kansainvälisen naistenpäivän. Huomaavaisuus on hyve, mutta on silti hyvä muistaa, että alun perin naistenpäivässä oli kysymys aivan muusta kuin kukkasista. Nimittäin tasa-arvosta.

 

Tasa-arvosta naistenpäivässä on kyse edelleen, sillä vaikka hallitusohjelmassa muuta väitetäänkin, tasa-arvo ei ole vielä valmis. Haluan nostaa esiin erityisesti kaksi tasa-arvon ongelmaa: naisiin kohdistuvan väkivallan ja palkkaepätasa-arvon.

Lue lisää

Kehityspoliittisesta selonteosta

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri, hyvät läsnäolijat ja muut kuuntelijat!

 

Ihan tähän alkuun haluan kommentoida sitä ajatusta, jota keskustelussa on heitetty ilmaan, että kehitysyhteistyön tuloksellisuus ja sen seuranta olisivat jotenkin uusi asia. Tai että naisten ja tyttöjen kehittymiseen panostaminen olisi uusi asia, joka tulisi tämän kehityspoliittisen selonteon myötä. Täytyy muistuttaa, että näin ei ole. 

Lue lisää

Leikkaamalla koulutuksesta leikkaamme tulevaisuudestamme

Koulutus on se asia, josta Suomi tunnetaan. Ainoastaan korkealla osaamisella pieni maa on voinut pärjätä globaalissa kilpailussa.

 

Suomessa voi olla ylpeä siitä, että kenellä tahansa on aidosti mahdollisuus saada laadukasta varhaiskasvatusta ja korkeakoulutusta perhetaustasta tai varallisuudesta riippumatta. Siksi on hämmästyttävää, että keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus on valinnut koulutuksen yhdeksi suurimmista leikkauskohteistaan.

Lue lisää

Hallitus heikentää Pohjois-Karjalan elinvoimaa leikkaamalla koulutuksesta ja yhteyksistä

Eduskunnassa on nyt mielenkiintoiset ajat, kun väännetään ensi vuoden budjettia. Hallituksen talousarvioesitys tuli julki tänään. Sen käsittely aloitetaan tiistaina ja se jatkuu vielä ensi viikollakin. Luvassa on pitkiä iltoja. Istunnot jatkuvat aamusta iltaan. Tulevina viikkoina tehdään tärkeimmät  ensi vuotta koskevat päätökset. Pohjois-Karjalalle talousarvio ei lupaa hyvää. Vahva osaaminen ja hyvät yhteydet ovat maakunnan elinvoiman ehto.

 

Näitä molempia hallitus haluaa heikentää leikkaamalla rajusti koulutuksesta ja junayhteyksistä.

Lue lisää