Maatalouden päästöt tapetilla

Monet viljelijät ovat jo pitkään tehneet tiloillaan työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Silti maatalouden päästöt eivät ole laskeneet koko 2000-luvulla, vaan jopa hieman kasvaneet. Tämä johtuu siitä, että samanaikaisesti toisilla toimilla sektorin päästöjä on lisätty, joten kokonaisvaikutus jää nollaan. Asian ääneen sanominen on herättänyt kiivaan keskustelun.

Syy päästöjen paikallaan junnaamiseen ei ole viljelijöiden, vaan meidän päättäjien, jotka ohjaamme eurot tukijärjestelmiin. Olen käynyt lukuisia keskusteluja viljelijöiden kanssa. Valtaosalla on tahtoa ympäristötoimiin paljon nykyistä enemmän. Tuet eivät kuitenkaan mahdollista ja kannusta tähän riittävästi.

Puolet Suomen hiilineutraaliuteen tarvittavista päästövähennyspäätöksistä on jo tehty. Päätökset toisesta puolikkaasta on tehtävä syksyn budjettiriihessä. Tämä puolikas on edellistä haastavampi, sillä yksittäisiä, isoja päästövähennyskeinoja ei ole jäljellä. Tarvitaan lukuisia toimia kaikilla sektoreilla – myös maataloudessa.

Nipun hyviä keinoja maatalouden päästövähennyksiin tarjoaa MTK:n ja SLC:n ilmastotiekartta. Päästöjen vähentäminen on aloitettava sieltä, mistä saadaan suurin vaikutus: turvepelloilta. Niitä on vain kymmenesosa Suomen viljelyalasta, mutta ne tuottavat yli puolet maatalouden päästöistä – enemmän kuin koko henkilöautoliikenteen päästöt.

Ensimmäisenä on päästävä eroon uusien turvepeltojen raivaamisesta. Uusien peltojen käyttöönotto on ollut vähenemään päin, mutta silti lähes viidennes niistä on raivattu tällä vuosituhannella. Yksin pellonraivauksesta syntyi esimerkiksi vuonna 2019 noin 2 Mt hiilidioksidipäästöt, kun maatalouden kokonaispäästöt ovat noin 16 Mt.

Tehokas keino vähentää raivausta ja siten päästöjä on pellonraivausmaksu. Myös tilusjärjestelyitä ja peltomarkkinoita on kehitettävä, jotta vajaakäyttöisiä peltoja saadaan viljelyyn niitä tarvitseville.

Turvepeltojen päästöjä vähennetään myös siirtymällä niillä ilmastoystävällisempiin viljelytapoihin ja ennallistamalla käytöstä poistuneita peltoja. Maataloustukien piirissä on yhä turvepeltoja, joilla ei ole tuotettu kymmeneen vuoteen ruokaa tai rehua. Ne tulisi pikimmiten ennallistaa takaisin soiksi tai metsittää.

Kokonaan turvemaiden viljelykäyttöä ei voida lopettaa, eikä osassa Suomea muunlaista maata ole edes tarjolla. Sopivilla viljelytekniikoilla, vesienhallinnalla ja monivuotisten kasvien suosimisella voidaan silti tehdä paljon. Tuottava, hyvin hoidettu pelto on paras niin viljelijän kuin ilmaston ja luonnon kannalta.

Kivennäismailla hiiliviljelyä on syytä hyödyntää nykyistä vahvemmin. Hiilensidontaa voidaan lisätä ja vesistöpäästöjä vähentää monipuolistamalla viljelykiertoa, lisäämällä kerääjäkasveja ja suosimalla jatkuvaa kasvipeitteisyyttä. Hiiliviljelyn toimia on huomioitu uuden maatalouspolitiikkakauden valmistelussa. On varmistettava, että keinot ja hehtaaritavoitteet ovat riittäviä, jotta päästövähennyksiä syntyy.

Vihreät on vaatineet, että parhaillaan käynnissä olevan Suomen CAP-suunnitelman lausuntokierroksen tueksi julkaistaan arvio siitä, miten suuriin päästövähennyksiin ja monimuotoisuuden vahvistumiseen suunnitelmalla ylletään. Elokuussa julkaistava arvio kertoo paljon maatalouden ilmasto-, vesistö- ja monimuotoisuustoimien lisätarpeesta.

Suomalaisen ruoantuotannon valtti on laatu, jonka edellytys on hyvinvoiva ympäristö. Yhä useampi kuluttaja on kiinnostunut ruoan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. Tähän suomalaisella maataloudella on hyvät mahdollisuudet vastata – ja siihen kannattaa nyt tarttua.

Teksti on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnissa 18.8.2021.