Vaalipiiriuudistus lisää demokratiaa

Vaalipiiriuudistusta on kritisoitu viime aikoina runsaasti. Kärkevintä kritiikkiä on tullut sellaisilta puolueilta, joille aiempi järjestelmä on tuonut yliedustusta. Kriitikot jättävät kuitenkin tärkeimmän kysymyksen esittämättä: kuinka taataan, että äänestäjien eri puolueille antama kannatus vastaa valittujen päättäjien joukkoa?

Tämä yksi demokratiamme perusasia, eduskuntavaalien suhteellisuus (perustuslaki 25 §), ei ole vaalijärjestelmässämme toteutunut kovinkaan hyvin ja erot eri puolilla maata ovat suuret. Näin kansalaisten antamat äänet eivät ole olleet yhtä merkityksellisiä kaikkialla Suomessa. Huonoin tilanne on ollut pienissä vaalipiireissä.

Oleellisin ongelma pienessä vaalipiirissä on kohtuuttomaksi nouseva ns. piilevä äänikynnys. Piilevällä äänikynnyksellä tarkoitetaan sellaista osuutta annetuista äänistä, jolla puolue/vaaliliitto saa vähintään yhden kansanedustajan. Esimerkiksi jos vaalipiiristä valitaan 35 edustajaa (Uusimaa) laskennallinen äänikynnys on 1/(35+1) eli 2,8 %. Jos edustajia valitaan 6 (entinen Pohjois-Karjalan vaalipiiri), äänikynnys on 1/(6+1) eli se nousee 14,3 prosenttiin.

Nyt laskennallinen äänikynnys Savo-Karjalassa on 5,9 %.  Toteutunut äänikynnys on aina hieman pienempi kuin laskennallinen. Esim. jos vaalipiiriuudistus olisi ollut käytössä jo viime eduskuntavaaleissa, äänikynnys olisi ollut 5,14 %, joka olisi tarkoittanut vihreille yhtä kansanedustajaa.

Korkea piilevä äänikynnys on käytännössä meillä Pohjois-Karjalassa tarkoittanut sitä, että kahta tai kolmea suurinta puoluetta lukuun ottamatta muilla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia saada edustajaansa läpi ilman vaaliliittoja. Pohjois-Karjalassa vaaliliitot ovat 1990-luvulta tähän päivään taanneet kansanedustajuuden mm. kahdesti kokoomukselle, kerran vihreille ja kerran kristillisille. Vaaliliitot ovat kuitenkin hankalia kaikille sen osapuolille ja eritoten äänestäjille.

Vaalipiiriuudistuksen myötä esim. Kokoomuksella, Vasemmistoliitolla tai Vihreillä on nyt mahdollisuus saada eduskuntaan pohjoiskarjalainen kansanedustaja ilman vaaliliittoja.

2000-luvulla kolme eri toimikuntaa on esittänyt vaalijärjestelmän muuttamista, sillä sen epädemokraattisuus on ollut tiedossa jo pitkään. Vanhasen hallitus esitti v. 2007 ratkaisuksi vaalialueisiin siirtymistä. Vaalialueet olisivat koostuneet nykyisistä vaalipiireistä, mutta puolueiden saama ääniosuus olisi laskettu laajemman alueen mukaan. Näin alueellisuus olisi säilynyt ja poliittinen suhteellisuus parantunut. Vihreät kannattivat vaalialueisiin siirtymistä. Vanhasen hallitus ei kuitenkaan saanut ajettua sitä läpi.

Kataisen hallitus v. 2011 esitti ratkaisuksi vaalipiirien suurentamista yhdistämällä Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon vaalipiirit sekä Kymen ja Etelä-Savon vaalipiirit. Vihreät piti tärkeänä, että nämä muutokset tehtiin, jotta poliittisen suhteellisuuden toteuttaminen parani edes Itä-Suomessa.

Vaaliuudistus jäi kuitenkin kesken. Lapissa, Satakunnassa ja Keski-Suomessa äänikynnys on edelleen kohtuuton. Monen puolueen mielestä ei nytkään olisi pitänyt tehdä mitään, koska ei kyetty kokonaisratkaisuun. Historia osoittaa, että sen odotteluun olisi saattanut vierähtää vuosikymmeniä, suhteellisuuden toteutumisesta eduskuntavaaleissa on nimittäin keskusteltu vuoden 1906 vaaliuudistuksesta lähtien.

On koko alueen etu, että mahdollisimman monessa eduskuntaryhmässä on edustus Savo-Karjalasta. Näin alueemme viesti tulee paremmin kuulluksi ja tuntemus alueesta välittyy useampaan ryhmään. Tärkeää on myös, että alueemme edustajat tekevät yhteistyötä ja kykenevät näkemään koko vaalipiirin edun ilman maakuntarajoja.

Kirjoitus julkaistu lyhennettynä sanomalehti Karjalaisessa 11.1.2015