Suomalaiset haluavat suojella saimaannorpan

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) ilmoitti eilen, ettei hän aio esittää verkkokalastuskiellon pidentämistä Saimaalla, vaikka verkkokuolemat ovat suurin uhka erittäin uhanalaisen saimaannorpan säilymiselle.

 

Hallitus toteaa ohjelmassaan, että se varmistaa saimaannorpan suojelun yhdessä paikallisen väestön ja tahojen kanssa. Paikallisen mielipiteen selvittämiseksi ministeriö teki kyselyn alueen asukkaille. Sen perusteella saimaannorpan suojelulle on suuri tuki.

 

Verkkokalastuskiellon pidentäminen nykyisestä kesäkuun lopusta saa kannatusta: 68 % kaikista vastaajista ja 53% alueella asuvista vastaajista kannatti verkkokalastuskiellon ulottamista heinäkuulle. WWF teetätti vastaavanlaisen kyselyn lokakuussa Saimaan alueen asukkaille ja sen tulos on sama. Silti ympäristöministeri ei halua pidentää verkkokalastuskieltoa.

 

Ennen meillä oli ympäristöministereitä, jotka puolustivat ympäristöä ja luontoa. Valitettavasti kaksi viimeistä ministeriä Grahn-Laasonen (kok) ja Tiilikainen (kesk) toimivat päinvastoin. Aikana, jolloin luonnon monimuotoisuus hupenee kiihtyvää vauhtia, tulisi ympäristöministerin varmistaa riittävät suojelutoimenpiteet. Näin ei Grahn-Laasonen tehnyt soiden osalta, eikä Tiilikainen halua nyt tehdä sitä saimaannorpan kohdalla.

 

Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen laji, joka on välittömässä vaarassa kuolla sukupuuttoon. Norppia on jäljellä vain 320 yksilöä, eikä niitä elä missään muualla kuin Saimaalla. Ilmastonmuutoksen myötä talvet muuttuvat arvaamattomiksi ja saimaannorpan lisääntymisen onnistuminen on arpapeliä. Verkot muodostavat saimaannorpalle suurimman välittömän uhan. Erityisesti norpan poikaset eli kuutit ovat vaarassa menettää henkensä sukeltaessaan verkkoon.

 

Norppakuolemien vähentäminen on helppoa kieltämällä verkkokalastus norpan elinalueelle. Tällä hetkellä saimaannorpan lisääntymisalueella on voimassa verkkokalastukielto kesäkuun loppuun. Sen myötä kuuttien verkkokuolemat ovat siirtyneet alkukesästä heinäkuulle.

 

Maa- ja metsätalousministeriön Saimaannorppa ja kalastus –seurantaryhmä valmistelee esityksiä kalastusrajoitusten uusimiseksi, ja sen työn on määrä valmistua lähipäivinä. Tämän jälkeen odotetaan ministerin esitystä.

 

Pidentämällä verkkokalastuskielto nykyisestä kesäkuun lopusta elokuulle vähennetään ratkaisevasti verkkokuolemien vaaraa. Tämä olisi vähintä, mitä meidän tulisi saimaannorpan suojelemiseksi tehdä. Samaa mieltä ovat niin asiantuntijat, ympäristöjärjestöt, paikalliset asukkaat kuin muutkin suomalaiset. Miten on mahdollista, että ainoa taho joka vastustaa asiaa on ympäristöministeri?

 

Teksti on julkaistu myös Vihreiden blogissa 23.11.2015.