Subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto ei ole lapsen etu

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen mukaan lasta ei saa syrjiä minkään hänen itsensä tai vanhempiinsa liittyvän seikan perusteella. Varhaiskasvatus on lapsen oikeus, jonka ei pidä olla riippuvaista vanhempien työstä ja sen muutoksista. Hallitus on esityksessään subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistosta täysin sivuuttanut lapsen oikeudet. Ainoa perustelu päivähoito-oikeuden poistolle on säästöt. Mitään muuta näkökulmaa ei ole tarkasteltu.

 

On kuitenkin hyvin kyseenalaista, saadaanko sillä edes todellisia säästöjä. Päivähoidolla on ennaltaehkäisevä merkitys lastensuojelussa, mikä on lakiinkin määritelty vuonna 2014. Päivähoidossa on tarjottava erityistä tukea, joka edistää ja turvaa lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukee vanhemmuutta jo silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana.

 

Todennäköisesti missään muualla ulkopuolinen ei pääse niin lähelle perhettä kuin päivähoidossa. Lapselle syntyy luottamuksellinen suhde hoitajaan ja hän voi kertoa hänelle hyvinkin arkoja perhettään koskevia asioita. Päivähoidon henkilökunta pääsee päivittäin hyvin lähelle vanhempia, aivan hengityksen tasolle saakka. Päivähoidossa voidaan tarkkailla, jos lapsi jätetään tuomatta hoitoon tai jos hoitopäivät venyvät jatkuvasti pitkiksi.

 

Subjektiivinen päivähoito onkin todennäköisesti pääsyy siihen, että toisin kuin muissa ikäluokissa, 0-6 vuotiaiden lastensuojelutapausten määrä ei ole noussut. Kaikissa muissa ikäluokissa on nousu ollut raju, mutta 0-6 vuotiaiden eli päiväkoti-ikäisten kohdalla määrä on pysynyt vakaana.

 

Päivähoito onkin suhteellisen edullinen tukimuoto. Vuoden kokopäivähoidon kustannus on keskimäärin 12 500 euroa, lastensuojelun laitoshoidon 104 000 euroa.

 

Toki voidaan kysyä, että pitääkö kaikille perheille tarjota subjektiivinen päivähoito-oikeus. Eikö riitä, että lastensuojelusyistä sen saa? Oleellista onkin ymmärtää päivähoidon ennaltaehkäisevä rooli. Siinä vaiheessa, kun perhe on jo lastensuojelun asiakas, ollaan jo lasten näkökulmasta liian pitkällä. Kun subjektiivinen päivähoito luotiin 1990-luvulla, painava peruste siihen oli se, ettei haluta että sosiaalisten syiden arviointi saattaa leimata lapsia ja perheitä. Nytkö se halutaan takaisin?

 

Kuinka moni vanhempi hakee lastensuojeluperustein kokopäivähoitopaikkaa, vaikka tarvetta olisikin? Mitkä tekijät hyväksytään ”lastensuojeluperusteiksi”? Kuka ne määrittelee, miten ja millä ajalla? Ovatko nämä hyväksyttäviä syitä: Erityishoitoa tarvitseva lapsi? Kielitaidottomat vanhemmat vieraasta kulttuurista? Työttömäksi jääneet vanhemmat? Vauvan hoidosta uupuneet vanhemmat? Ystäviään kaipaava leikki-ikäinen? Päivähoidosta puhuessaan hallitus on monesti alleviivannut sitä, että perheet tietävät parhaiten, milloin ja millaista hoitoa lapsi tarvitsee. Mutta onko niin, että hallituksen mielestä tämä ei koske niitä perheitä, joissa vanhempi on kotona?

 

Keitä ovat nämä kokopäivähoidossa olevat lapset, joiden vanhempi on kotona? Heitä on 10 % kokopäivähoidossa olevista lapsista, joista 90 % on 3 vuotta täyttäneitä. Syinä ovat lastensuojelun asiakkuus (7 %), lapsen erityishoidon tarve (7 %), maahanmuuttajavanhemmat (24 %), vanhempien työttömyys (12 %), äitiysloma (27 %), hoitovapaa (12 %), muu syy (9 %).

 

Nämä lapset ovat siis hallituksen mielestä väärässä paikassa, kun eivät ole kotona vaan kokopäivähoidossa. Tiedämme, työelämän muuttuessa yhä vähemmän pysyväksi työssäolo- ja työttömyysjaksot tulevat vaihtelemaan. Jos samaan tahtiin lapsi joutuu vaihtamaan päivähoidosta kotihoitoon, ryhmästä toiseen, se ei ole lapsen edun mukaista. Maahanmuutajalasten näkökulmasta kokopäivähoito on lisäksi merkittävä kielen oppimisen kannalta. Äitiyslomalla ja hoitovapaalla olevien kohdalla syynä voi olla äidin uupumus ja vanhempien lasten tarve ikäisilleen leikkikavereille. Yksi käytännön syy on se, että kunnat eivät ole voineet taata lapsen pääsyä tuttuun vanhaan ryhmään mahdollisen kotonaolojakson jälkeen.

 

Palveluihin ja varhaisiin tukitoimiin käytetty raha on kannattava investointi. 1990-luvun laman vuosina lasten peruspalveluista leikanneet kunnat joutuivat 2000-luvun puolella käyttämään enemmän rahaa lasten ja nuorten psykiatrisiin palveluihin. Työsuhteista, opiskelusta ja muista lapsen kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen oikeuttavista syistä määräajoin annettavien todistusten arvioiminen ja kirjaaminen sekä sosiaalisista perusteista tehtävien arvioiden laatiminen lisäävät työtä ja kustannuksia kunnille. Näiden lisäkulujen suuruutta ei ole arvioitu lakiesityksen taloudellisten vaikutusten arvioinnissa. Lakiesityksen ainoa perustelu eli säästöjen saaminen on hyvin kyseenalainen. Sen sijaan lakieistyksen vaikutukset lasten ja perheiden hyvinvoinnille sekä tasa-arvolle ovat selviä. Siksi tämä lakiesitys tulisi hylätä.

 

Päivähoidon saaminen kaikille alle kouluikäisille kesti yli sata vuotta. Oikeuden rajoittaminen olisi pitkä taka-askel.