Puhe hankintalaista
Arvoisa puhemies! Hyvät kuulijat!
Ensinnäkin suuri kiitos tästä laista. Tätä lakiahan on odotettu todella pitkään, ja esimerkiksi kunnissa on paljon asetettu toiveita tämän lain suhteen siitä, että nyt hankinnoissa voisi selkeämmin painottaa erilaisia asioita kuin pelkkää hintaa. Vaikka nykyinenkin laki on sen mahdollistanut, niin se on koettu erittäin vaikeaksi.
Kyse ei ole mistään pikku asiasta, koska julkisia hankintoja tehdään noin 30 miljardin euron edestä. Ei ole lainkaan yhdentekevää, mistä niitä tehdään, miten niitä tehdään ja millaisia kriteerejä asetetaan silloin kun kunnat ja valtio ostavat tuotteita ja palveluita.
Lain tavoitteet ovat mielestäni erinomaiset. Hankintaa pyritään yksinkertaistamaan ja selkeyttämään, halutaan parantaa pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia osallistua kilpailuihin ja halutaan parantaa sitä, että ympäristö- ja sosiaalisia näkökulmia voidaan huomioida nykyistä paremmin.
Kuitenkin laki on luonteeltaan vain puitelaki. Paljon on kiinni siitä, miten hankinnat sitten lopulta tehdään, ja siksi erittäin olennaista on kehittää hankintaosaamista, hankintastrategioita ja hankintajohtamista niin kunnissa kuin julkisella puolella noin muutenkin.
Se, että hankintalaki mahdollistaa ympäristönäkökulmien ja sosiaalisten näkökohtien huomioimisen, ei kuitenkaan vielä itsestään takaa sitä, että näin tullaan tekemään. Se vaatii osaamista, ja tähän hankintaosaamiseen todella pitää pystyä panostamaan. Näidenkin näkökulmien osalta lakiin on kuitenkin jäänyt joitain aukkoja. Esimerkiksi se, että hankintayksikköä ei edellytetä selvittämään ostettavien tuotteiden alkuperää ja vastuullisuutta, mikä mielestäni olisi äärimmäisen tärkeää.
Se, että kynnysarvoja nostetaan nykyisistä, on erinomainen asia ja helpottaa pienten ja keskisuurten yritysten pääsyä mukaan erilaisiin kilpailutuksiin. Mutta jotta me saamme paremmin pienet ja keskisuuret yritykset mukaan, vaaditaan hankintatoimilta erityistä osaamista.
Jaan itse myös huolen siitä, mitä elämänpituisten palvelujen kilpailuttamiselle erityisesti vammaisten asumispalveluissa ja vanhusten palveluasumisessa tulee tapahtumaan. Vaikka on erilaisia tapoja järjestää asia vaikka palveluseteleiden tai henkilökohtaisen budjetoinnin avulla, niin sekin vaatii osaamista ja sekin vaatii erillistä miettimistä.
Kaikkein helpoin ratkaisu olisi irrottaa nämä kokonaan kilpailuttamisen ulkopuolelle, ainakin sen jälkeen kun paikka on ensimmäisen kerran kilpailutettu. Kukaan ei saa joutua tahtomattaan muuttamaan pois omasta kodistaan sen takia, että palvelu on kilpailutettu uudestaan. Suomi on nyt lähes ainoa EU-maa, joka on ottanut kaikki sote-palvelut kansallisen hankintalain piiriin, vaikka direktiivi ei sitä kuitenkaan vaadi.
Tässä on ollut paljon jo puhetta myös in-house-hankinnoista ja 5 prosentin osuudesta. Itse jaan myös sen huolen, mikä on noussut ja mitä esimerkiksi äsken edustaja Semi kertoi tuolta Itä-Suomesta. Meillä on tässä laajassa maassa paljon semmoisia alueita, joilla eri toimialoilla ei ole kilpailua ja tämän vuoksi näiden palvelujen tuottamisesta on huolehtinut kunnallinen yhtiö. Esimerkiksi jätehuolto on tämmöinen, samoin sosiaali- ja terveysalalla on paljon tällaisia palveluja ja erilaisissa tukipalveluissa myös.
Jos nyt näiden palvelujen ulosmyynnille asetetaan 5 prosentin raja, niin voi syntyä tilanteita, joissa paikalliset yritykset eivät saa tarvitsemiaan palveluita, koska muita palveluntarjoajia ei käytännössä ole. Tai sitten toisaalta, jos nämä kunnalliset yhtiöt eivät saa myydä palvelujaan muualle, se tarkoittaa, että heidän kulurakenteensa muuttuu niin, että he joutuvat entistä enemmän nostamaan hintojaan omistajakuntien suuntaan tai sitten kuntalaisten erilaisia maksuja.
Sen takia tätä 5 prosentin rajaa tulisi harkita ja miettiä vaikka alueellisesti, onko meillä tiettyjä palvelu- ja tuotantoaloja, missä tämä tulee ongelmaksi. Tai onko meillä tiettyjä maantieteellisiä alueita, missä kilpailua käytännössä ei ole ja sen takia raja on siellä liian pieni, koska se estää palvelujen saamisen.
Niin kuin monta kertaa tässä on tullut esille, olisi tärkeätä, että hinta ei olisi se ainoa kriteeri hankinnoissa. Laatu pitäisi olla aina mukana. Täytyisi olla ihan itsestäänselvyys, että hankittavien tuotteiden ja palveluiden tuotantotapojen tulee täyttää ne kriteerit, mitä Suomessa vastaavalla alalla vaaditaan, liittyvät ne sitten työsuojeluun tai eläinten hyvinvointiin tai erilaisiin ympäristökriteereihin.
Haluan nostaa esiin vielä yhden asian, joka ei ole vielä monessakaan puheenvuorossa tullut esiin. Hankintalain mukaan kilpailutus tulee ottaa käyttöön myös semmoisissa järjestöissä, joiden rahoituksesta yli puolet tulee julkisesta rahasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos nämä järjestöt tekevät 60 000 eurolla palveluja tai hankintoja, niin heidän täytyy kilpailuttaa ne.
Suurten järjestöjen kohdalla tämä raja tulee aika nopeastikin vastaan ja aiheuttaa turhaa lisäbyrokratiaa näille järjestöille. Tätä rajaa olisi syytä miettiä järjestöjen kohdalla tai poistaa kokonaan. Järjestöjä ei pitäisi pitää hankintayksikköinä, jollei niiden rahoitus sitten ole täysin julkisen rahoituksen varassa.
Puhe on pidetty eduskunnan täysistunnossa hankintalaista käydyssä lähetekeskustelussa 7.9.2016