Päivähoito-oikeuden poisto sivuuttaa lapsen oikeudet
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen mukaan lasta ei saa syrjiä minkään hänen itsensä tai vanhempiinsa liittyvän seikan perusteella. Varhaiskasvatus on lapsen oikeus, jonka ei pidä olla riippuvaista vanhempien työstä ja sen muutoksista. Hallitus on esityksessään subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistosta täysin sivuuttanut lapsen oikeudet. Ainoa perustelu päivähoito-oikeuden poistolle on säästöt. Mitään muuta näkökulmaa ei ole tarkasteltu.
Tämän hallituspuolueen edustajat ovatkin myöntäneet. Ja ehkä siksi tässä keskustelussa hallituksen puolelta on yritetty laittaa lakia vastustavien suuhun sellaisia perusteita, mitkä eivät ole totta. Tässä ei ole kyse kotihoidon ja päiväkodin paremmuudesta. Lastenhoitomuodot kotihoidosta päiväkotiin ja perhepäivähoitoon ovat yhtä arvoikkaita. Oleellista on, että perhe voi itse valita heille kulloinkin parhaan hoitomuodon. Monessa perheessä nämä myös vaihtelevat eri aikoina perheen tilanteen mukaan. Hallituksen esitys poistaa tämän valinnanvapauden niiltä perheiltä, joissa vanhemmat ovat kotona. Se, mitä oppositio on halunnut, on tämän valinnanvapauden säilyttäminen perheellä. Kyse ei ole myöskään siitä saako hoitoa 20 vai 40 tuntia. Näiden tuntimäärien väliin mahtuu monta eri vaihtoehtoa, joka riippuu kulloinkin perheen tilanteesta.
On hyvin kyseenalaista, saadaanko lakiesityksllä edes todellisia säästöjä. Päivähoidolla on ennaltaehkäisevä merkitys lastensuojelussa, mikä on lakiinkin määritelty vuonna 2014. Päivähoidossa on tarjottava erityistä tukea, joka edistää ja turvaa lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukee vanhemmuutta jo silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana.
Todennäköisesti missään muualla ulkopuolinen ei pääse niin lähelle perhettä kuin päivähoidossa. Lapselle syntyy luottamuksellinen suhde hoitajaan ja hän voi kertoa hänelle hyvinkin arkoja perhettään koskevia asioita. Päivähoidon henkilökunta pääsee päivittäin hyvin lähelle vanhempia, aivan hengityksen tasolle saakka. Päivähoidossa voidaan tarkkailla, jos lapsi jätetään tuomatta hoitoon tai jos hoitopäivät venyvät jatkuvasti pitkiksi.
Subjektiivinen päivähoito onkin todennäköisesti pääsyy siihen, että toisin kuin muissa ikäluokissa, 0-6 vuotiaiden lastensuojelutapausten määrä ei ole noussut. Kaikissa muissa ikäluokissa on nousu ollut raju, mutta 0-6 vuotiaiden eli päiväkoti-ikäisten kohdalla määrä on pysynyt vakaana. Todennäköisesti pääsyy tähän on nimenomaan subjektiivinen oikeus kokopäivähoitoon.
Päivähoito onkin suhteellisen edullinen tukimuoto. Vuoden kokopäivähoidon kustannus on keskimäärin 12 500 euroa, lastensuojelun laitoshoidon 104 000 euroa.
Hallituspuolueet ovat kyselleet, pitääkö kaikille perheille tarjota subjektiivinen oikeus kokopäivähoitoon. Eikö riitä, että lastensuojelusyistä sen saa? Oleellista onkin ymmärtää päivähoidon ennaltaehkäisevä rooli.
Meidän monen on vaikea pyytää apua, vaikka sitä tarvitsisi. Haluamme selvitä ja sinnittelemme usein niin pitkälle saakka kuin mahdollista. Sama tilanne on monissa perheissä. Kuinka moni vanhempi hakee lastensuojeluperustein kokopäivähoitopaikkaa, vaikka tarvetta olisikin? Haetaanko apua vasta sitten, kun tilanne jo liian pitkällä lasten ja perheen hyvinvoinnin näkökulmasta.
Emme tiedä, mitkä tekijät hyväksytään ”lastensuojeluperusteiksi”? Kuka ne määrittelee, miten ja millä ajalla? Ovatko nämä samat kaikkialla, riittääkö pelkkä oma ilmoitus, milaisia todistuksia vaaditaan, miten asiaa seurataan vai seurataanko sitä.
Ovatko nämä hyväksyttäviä syitä: Erityishoitoa tarvitseva lapsi? Kielitaidottomat vanhemmat vieraasta kulttuurista? Työttömäksi jääneet vanhemmat? Vauvan hoidosta uupuneet vanhemmat? Ystäviään kaipaava leikki-ikäinen? Päivähoidosta puhuessaan hallitus on monesti alleviivannut sitä, että perheet tietävät parhaiten, milloin ja millaista hoitoa lapsi tarvitsee. Mutta onko niin, että hallituksen mielestä tämä ei koske niitä perheitä, joissa vanhempi on kotona?
Kun subjektiivinen päivähoito luotiin 1990-luvulla, painava peruste siihen oli se, ettei haluta että sosiaalisten syiden arviointi saattaa leimata lapsia ja perheitä. Nytkö se halutaan takaisin?
Tiedämme, työelämän muuttuessa yhä vähemmän pysyväksi työssäolo- ja työttömyysjaksot tulevat vaihtelemaan. Jos samaan tahtiin lapsi joutuu vaihtamaan päivähoidosta kotihoitoon, ryhmästä toiseen, se ei ole lapsen edun mukaista. Maahanmuutajalasten näkökulmasta kokopäivähoito on lisäksi merkittävä kielen oppimisen kannalta. Äitiyslomalla ja hoitovapaalla olevien kohdalla syynä voi olla äidin uupumus ja vanhempien lasten tarve ikäisilleen leikkikavereille. Yksi käytännön syy on se, että kunnat eivät ole voineet taata lapsen pääsyä tuttuun vanhaan ryhmään mahdollisen kotonaolojakson jälkeen.
Palveluihin ja varhaisiin tukitoimiin käytetty raha on kannattava investointi. 1990-luvun laman vuosina lasten peruspalveluista leikanneet kunnat joutuivat 2000-luvun puolella käyttämään enemmän rahaa lasten ja nuorten psykiatrisiin palveluihin.
Lakiesityksen ainoa perustelu eli säästöjen saaminen on hyvin kyseenalainen. Sen sijaan lakieistyksen vaikutukset lasten ja perheiden hyvinvoinnille sekä tasa-arvolle ovat selviä. Siksi tämä lakiesitys tulisi hylätä.
Samansisältöinen puhe on pidetty eduskunnan täysistunnossa 8.12., jossa asia oli käsittelyssä.