Vihreiden Mikkonen ja Halmeenpää: Järvilohen salakalastukselle pantava stoppi Lieksassa
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen vaatii hallitukselta toimia järvilohen ja -taimenen suojelun turvaamiseksi Lieksassa. Järvilohikaupungiksi itseään kutsuvassa Lieksassa poliisille on jätetty tutkintapyyntö yli 40 järvilohen salakalastuksesta marraskuussa 2017, mutta rikostutkinta asiasta ei ole edennyt. Mikkonen jätti tänään asiasta kirjallisen kysymyksen yhdessä kansanedustaja Hanna Halmeenpään kanssa.
– Järvilohi on äärimmäisen uhanalainen ja elinvoimaisen luonnontilaisen kannan synnyttäminen Lieksaan on avainasemassa koko lajin tulevaisuutta ajatellen. Järvilohen suojelu on meidän vastuullamme. Yli neljänkymmenen yksilön salakalastus uhkaa koko lajin tulevaisuutta. Salakalastukselle on pantava välitön stoppi, Mikkonen vaatii.
Järvilohen suojelu on tärkeää luonnon monimuotoisuuden kannalta, mutta se on myös pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkitavoite. Järvilohen kannan elvyttäminen on nostettu hallituksen vaelluskala-kärkihankkeen toiseksi päätavoitteeksi. Lieksanjoki on yksi kärkihankkeen pilottikohteista, ja sen myötä Lieksaan panostetaan kärkihankejaksolla vuosina 2016–2018 yhteensä 800 000 euroa yksityisiä ja julkisia varoja.
– Tilanne on kestämätön. Yhdessä päässä jokea elvytetään kantaa istuttamalla viljeltyjä kaloja, toisessa päässä katsotaan läpi sormin niiden salakalastusta. Järvilohen ja -taimenen kantaa elvytetään veronmaksajien rahoilla, ja heillä on oikeus myös odottaa tuloksia. Salakalastus vaarantaa niin suojelun kuin hallituksen oman kärkihankkeen tulokset, ja siihen on pystyttävä puuttumaan, Mikkonen huomauttaa.
– Lähes kaikki Suomen suurimmat joet on valjastettu vesivoiman tuotantoon. Sen seurauksena vaelluskalakantamme ovat vaarantuneet, osa on jo hävinnyt lopullisesti. Nyt on korkea aika poistaa vaellusesteet ja ryhtyä rakentamaan kalatiet. Lisäksi tarvitaan kutupaikkojen ja valuma-alueiden kunnostamista. Tavoitteena tulee olla vaelluskalojen luontaisen elinkierron palauttaminen, pelkät kalanistutukset eivät riitä. Oikeudenmukaista on, että laskun maksamiseen osallistuvat myös vesivoimayhtiöt, Halmeenpää muistuttaa.
Mikkosen ja Halmeenpään jättämä kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan liitteenä.