Vihreiden Krista Mikkonen: Soidensuojelun täydennysohjelma käynnistettävä välittömästi

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen muistuttaa Suomen luonnon päivänä, että monimuotoinen luonto ei ole itsestäänselvyys. Suomalainen luonto köyhtyy kovaa vauhtia. Arvioiden mukaan joka kymmenes laji on uhanalainen.

 

– Yli kolmannes uhanalaisista lajeista asuu metsissä. Sen sijaan, että tavoitellaan yhä kasvavia hakkuumääriä, on huolehdittava metsiensuojelusta ja talousmetsien monimuotoisuudesta. Valtion eli meidän kaikkien suomalaisten yhteisissä metsissä on luovuttava avohakkuista. METSO-suojeluohjelman rahoitus on tuplattava nykyisestä ja METSOn rinnalle tarvitaan oma suojeluohjelmansa pohjoiselle metsäluonnolle, toteaa Mikkonen.

 

Mikkonen vaatii, että soidensuojeluohjelman täydennyksen toteutus tulee käynnistää viipymättä. Myös hallituspuolue kokoomus on viime aikoina ottanut kantaa soidensuojelun puolesta.

 

– Olen iloinen, että kokoomus on ryhtynyt puhumaan suoluonnon monimuotoisuuden tärkeydestä. Muistuttaisin kuitenkin, että valmistelutyö soidensuojeluohjelman täydennyksestä oli viime hallituskauden lopussa jo pitkällä ja neuvottelut lukuisten maanomistajien kesken oli aloitettu, kun kokoomuksen ympäristöministeri keskeytti ohjelman toteuttamisen. Nykyinen hallitus ei ole palannut asiaan, Mikkonen huomauttaa.

 

Metsähallituksen ylläpitämät kansallispuistot, retkeilyalueet ja -reitit ovat tärkeitä paikkoja suomalaisesta luonnosta nauttimiseen niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille matkaajille. Mikkonen muistuttaa, että Metsähallituksen rahoitusta on vähennetty samanaikaisesti, kun sekä kävijämäärät että hoidettavien alueiden määrä ovat kasvaneet.

 

– Tilanne on kestämätön. Metsähallitus on rahapulassaan purkanut pitkospuita ja nuotiopaikkoja, mikä on heikentänyt etenkin lähiretkeilyn mahdollisuuksia. Metsähallituksen yleisrahoitusta on nostettava siten, että se pystyy huolehtimaan alueidensa taukopaikosta, pitkospuista, opasteita, lintutorneista ja muista tarvittavista rakenteista. Samalla valtion retkeilyalueet on siirrettävä pois Metsähallituksen tuloutustavoitteiden piiristä julkisten hallintotehtävien alle, Mikkonen vaatii.