Toimittajat, älkää olko poliitikkojen käskettävissä!
Sananvapaus ja lehdistönvapaus ovat demokratian peruspilareita. Viime viikolla me kaikki ja erityisesti pääministerimme Juha Sipilä (kesk.) saimme tästä muistutuksen.
Pääministeri Sipilän Yleen ja sen Terrafame-uutisointiin kohdistama arvostelu oli kohtuutonta. On ymmärrettävää, että pääministeri toimi tunnekuohun vallassa. Toisaalta Sipilän olisi tärkeää ymmärtää, että pääministeri ei missään tilanteessa voi toimia tavalla, joka voidaan tulkita median painostamiseksi.
Poliitikkojen vaikuttamisyritykset mediaan ovat normaalia ja sitä on tapahtunut aina. Viikon aikana on tullut ilmi, että nykyhallituksen mediaan kohdistama painostus on kuitenkin ollut aiempaa voimakkaampaa. Huolestuttavinta on, että näyttää siltä, että sillä on ollut vaikutusta. Juttuja on jätetty julkaisematta tai tekemättä painostuksen vuoksi.
Medialla on tärkeä politiikan vahtikoiran rooli. Sitä koiraa ei saa vaientaa. Vapaa media on äänestäjien väline pitää poliittiset päättäjät vastuussa itselleen.
Poliitikkojen tapa puhua on muuttunut. Toisinaan tunteilla vaikuttaa olevan enemmän merkitystä kuin totuudella, ja siksi puhutaan totuudenjälkeisestä ajasta. Tänä aikana tarvitaan enemmän kuin koskaan riippumatonta mediaa ja riippumatonta Yleä, jonka rahoitus on turvattu.
Ylen riippumattomuuden kannalta on ongelmallista, että sen rahoitus tulee tällä hetkellä budjettiraamin sisältä. Siitä päättävät ne samat poliitikot, joiden toimien arviointi ja tarvittaessa arvostelu on Ylen keskeinen tehtävä. Siksi on tärkeää, että Ylen rahoitus siirretään ensi kehysriihessä budjetin ulkopuolelle lupausten mukaisesti.
Vapaan lehdistön turvaamiseen tarvitaan kuitenkin muutakin mediaa kuin Yle. On tärkeää, että sekä valtakunnallisesti että maakunnissa pystytään turvaamaan monimuotoinen media. Tarvitsemme sekä Ylen maakuntatoimituksia että muita, kaupallisia vaihtoehtoja. On surullista, jos kaupallinen media pitää julkisesti rahoitettua Yleisradiota pahimpana kilpailijanaan, kun todellisuudessa sekä kaupallisten medioiden että Ylen suurin uhka ovat valemediat ja klikkijournalismi.
Pahin tilanne olisi se, että maakunnan päälehti, kaikki paikallislehdet ja vielä radiokin olisivat saman tahon hallussa. Siksi on hienoa, että on sellaisia paikallisia vaihtoehtoja kuin Radio Rex. Siksi olisi myös tärkeää, että digitaalisten lehtien alv-kanta alennetaan samalle tasolle kuin printtimedian nyt, kun EU sen sallii.
Tarvitsemme vapaata, moniäänistä ja rehellistä mediaa nyt ja tulevaisuudessa. Minkään median ei pidä ottaa käskyjä hallituspuolueilta. Eikä oppositiolta. Ei keneltäkään.
Teksti on julkaistu myös Radio Rexin blogissa 5.12.2016