Kristan tammikuu

Vaikka eduskunnassa tammikuu on istuntotaukoa, ei se tarkoita kansanedustajalle lomaa. Käytännössä loppiaisesta saakka Krista on tehnyt täysiä työpäiviä ja kuukausi on täyttynyt erilaisista tapaamisista, vierailuista ja kokouksista.

 

Kouluvierailuja teemaviikolla

Suomi 100 -juhlavuosi alkoi Kansanedustajat kouluissa -teemaviikolla. Krista kiersi yhteensä 18 koulussa tapaamassa oppilaita ja opettajia sekä vastaamassa kysymyksiin. Joukossa oli niin ala- ja yläkouluja, lukioita kuin amiksiakin. Oppilaat kysyivät innokkaasti niin edustajan työstä kuin poliittisista teemoista. Lisäksi Krista tutustui päivän verran Liperin yläkoulun työhön apuopettajana. Tutuksi tulivat niin koulujen haasteet kuin upeat ja työlleen omistautuneet opettajat ja oppilaat. Iso huoli koulukentällä on riittävien resurssien turvaaminen, jotta kaikki oppilaat saavat opetusta ja tukea. Monia nuoria huoletti tulevaisuuden toimeentulo, kun opintotukea on leikattu. Muutamia vierailuja on sovittu vielä keväälle.

 

Nostetta työelämään eduskuntaryhmän talvikokouksesta

Eduskuntaryhmä kokoontui vuoden ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseensa Mikkeliin. Siellä esiteltiin Vihreiden ratkaisut työllisyyden kohentamiseksi ja kannustinloukkujen purkamiseksi. Niitä ovat maksuton varhaiskasvatus, toimivampi työttömyysturva, asumistuen remontti, muuttoloukkujen purkaminen ja yrittäjän alkutaipaleen tukeminen. Äänestäjiä tavattiin yleisötilaisuudessa ja Mikkelin Vihreitä illallisen merkeissä.

 

Pohjoismainen yhteistyö puhutti Oslossa

Pohjoismaiden neuvosto kokoontui Oslossa. Kokouksen teemapuheenvuoron piti Norjan Pakolaisavun pääsihteeri otsikolla ”Sodat, kriisit ja konfliktit ankarassa ja muuttuvassa maailmassa sekä pohjoismaisen yhteistyön rooli niissä”. Krista osallistui Pohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokunnan kokoukseen, jonka teemoina olivat ihmiskaupan torjunta, pohjoismainen kansalaisuus, kotouttamispolitiikka, lasten ja nuorten mielenterveys sekä vammaisten liikkuvuus. Oslossa puhutti myös Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajana tänä vuonna toimivan Suomen puheenjohtajakauden ohjelma. Lisäksi poliittiset ryhmät pitivät omat kokouksensa. Vihreät kuuluvat Pohjoismaiden neuvostossa Mittengruppeniin.

 

Maakunnissa ja A-talkissa

Kuntavaalit lähestyvät, ja Krista kiersi tapaamassa äänestäjiä paikallisten vihreiden kanssa Rautalammilla, Lapinlahdella ja Kuopion Tammimarkkinoilla. Tarkoituksena oli osallistua myös susi-iltaan Nurmeksessa, mutta samaksi illaksi tuli A-talk-keskustelu politiikan keväästä. Krista lähetti Nurmekseen oman puheenvuoron tilaisuudessa luettavaksi. Tavoite käydä kaikissa vaalipiirin kunnissa edistyi taas yhden askeleen kun Krista vieraili Vesannolla tapaamassa sekä yläkoulun oppilaita että kunnan johtoa. Urheilun juhlaakin oli ilmassa, kun Krista osallistui maakuntaliiton ja Pokalin yhteiseen urheilugaalaan.

 

Merja Kähkönen
Kristan avustaja