Impivaaraa ei enää ole

Euromaat ovat viime päivät kiihkeästi etsineet yhteistä näkemystä siihen, mitä Kreikan jäsenyydelle rahaliitossa tulisi tehdä. Seuraavaksi odotamme, hyväksyykö Kreikka sille asetetut tiukat ehdot lisälainaa saadakseen – ja hyväksyykö muut Euromaat ehdot omalta osaltaan.

Minäkään en tiedä, mikä on viisain ratkaisu käynnissä olevaan kriisiin. Sen sijaan on ollut hämmästyttävää seurata Suomen käyttäytymistä Kreikkaa koskevissa neuvotteluissa. Yhteistyöhaluisen ja ratkaisuja etsivän Suomen sijaan Brysselissä on meuhkannut itseriittoisen tuntuinen Suomi, joka on ajanut tiukinta kurituslinjaa ja ollut valmis jättämään Kreikan oman onnensa nojaan.

Tuntuu kuin nykyhallituksen johtama Suomi olisi täysin unohtanut kansainvälisen yhteistyön merkityksen ja sen hedelmät, mistä se on itsekin saanut nauttia niin EU:n kun euron jäsenenä. Puhumattakaan kansainvälisestä solidaarisuudesta, josta meillä on kokemusta sotavuosien jälkeen, jolloin saimme apua maailmalta.

Sama oman navan ympärille käpertyminen on nähtävissä perusoikeistohallituksen ohjelmassa ja talousarviopäätöksissä: kehitysyhteistyö on joutunut giljotiinin alle, rauhanturvaamista leikataan, ulkomaalaisille opiskelijoille asetetaan lukukausimaksut, EU:n yhteistyötä halutaan vähentää, vastuuta pakolaisista vähennetään, …

EU:n yhteisessä pakoterintamassa Suomi on vielä pysynyt, mutta koville se on ottanut. Kun pakotteita käytettiin osaan Etyj-kokouksen Venäjän delegaation jäsenistä sekä presidentti että ulkoministeri tekivät hyvin selväksi, että Suomi oli asiassa EU:n vanki. Ainoa kohta, mikä vaikutti Soinin kokouksessa pitämässä puheessa olleen ulkoministerin käsialaa, oli tämän asian korostaminen.

Suomella on loistava historia kansainvälisenä toimijana. Olimme pitkään kokoamme suurempi toimija YK:ssa. Enää näin ei ole. Vanha hyvä maine ei enää kanna. Aktiivisuutemme esimerkiksi naisten ja tyttöjen turvallisuuden edistämisessä maailmalla (YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus) on ollut kansainvälisesti tunnustettua, mutta hallituksen leikatessa rajusti kehitysyhteistyörahoista, tämä työ vähenee.

Yhtä lailla rauhanturva- ja kriisinhallintatoiminnasta vetäytyminen ja lähetystöjen lakkauttaminen ovat toimia, joilla Suomi on vetäytynyt pois kansainvälisiltä kentiltä. Tämä näkyy ja se vaikuttaa asemaamme. Sen tulemme jatkossa huomaamaan yhä konkreettisemmin, YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyden meneminen sivusuun taisi olla vielä pientä.

Suomen käpertyminen itseensä yhä kansainvälistyvämmässä maailmassa on typerää. Emme elä enää maailmassa, jossa Suomen ongelmat ovat ratkaistavissa vain omilla toimillamme. Ympäristö on yhteinen, taloutemme on riippuvainen globaalitaloudesta. Kriisit eivät tunne valtioiden rajoja, niiden ratkaisemiseen tarvitaan entistä vahvempaa kansainvälistä yhteistyötä. Suomen ei pidä käpertyä rajojensa sisään. Impivaaraa ei enää ole.