Haen Vihreiden puheenjohtajaksi
Hyvät ystävät,
suuret onnittelut meille kaikille upeasta vaalituloksesta! Kiitos teille ahkerasta vaalityöstä, niin kaikille ehdokkaille, jotka laitoitte itsenne likoon kuin teille muille aktiiveille, jotka autoitte kampanjassa. Erityinen kiitos teille, jotka olitte ehdolla niillä paikkakunnilla, joissa vihreitä ei ole aiemmin tai pitkään aikaan ollut. Upeaa, että annoitte kasvonne vihreydelle, yhteisille tavoitteillemme paremmasta maailmasta.
Kotipiirini, Savo-Karjalan piirin, puheenjohtaja Anne ja varapuheenjohtaja Hanna pyysivät minua asettumaan ehdolle puolueen puheenjohtajaksi. Lupasin heille, että annan vastaukseni tänään Kuopion piirikokouksessa niin, että kokouksen läsnäolijat saavat kuulla sen ensimmäisenä. Minulle vihreys on aina ollut ennen kaikkea konkreettista yhdessä toimimista, ja siksi en tällaistakaan päätöstä halunnut kertoa median kautta.
Viime syksynä, kun aloitin eduskuntaryhmän johdossa, ei tullut mieleenikään, että pyrkisin puolueen puheenjohtajaksi. Kevään aikana ryhtyi tippumaan kyselyjä entisiltä ja nykyisiltä kansanedustajilta. Pitkän linjan vihreiltä ja tuoreemmilta jäseniltä, suurista kaupungeista ja pieniltä paikkakunnilta, nuorilta ja vanhemmalta väeltä, etelästä ja pohjoisesta, idästä ja lännestä. Siinä kohtaa oli selvä, että en voi katsoa vain ympärilleni, vaan on katsottava myös peiliin ja mietittävä, voisiko sieltä löytyä puheenjohtajaehdokas?
Mitä sieltä peilistä sitten näkyy?
Sieltä näkyy henkilö, joka on ollut 26 vuotta vihreiden jäsen ja 22 vuotta mukana aktiivisesti vihreiden järjestötoiminnassa. Vihreä, joka on käärinyt hihat jo lukuisia kertoja ennenkin ja toiminut niin paikallisyhdistyksessä kuin piirissä, ollut puoluevaltuuskunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana, ollut puoluehallituksen pöydän ääressä niin varajäsenenä, jäsenenä kuin varapuheenjohtajanakin.
Se henkilö on ollut ehdokkaana kymmenen kertaa niin kunta-, eduskunta- kuin eurovaaleissa. Ollut pari vuotta kansanedustajana ja saanut vastuuta eduskuntaryhmän sisällä. Ollut mukana tekemässä useita puolueen ohjelmia ja ollut jäsenenä useissa työryhmissä. Siis henkilö, joka tuntee vihreän kentän.
Sieltä näkyi henkilö, joka on ajanut vihreitä tavoitteita paikallistasolla lautakunnissa, valtuustossa, talousarvioneuvotteluissa ja strategiaprosesseissa miltei yhtäjaksoisesti yli kaksikymmentä vuotta.
Henkilö, jolle on tärkeää, että pidämme huolta yhteisestä maapallostamme, jotta se säilyy elinkelpoisena myös tuleville sukupolville. Peilistä näkyi henkilö, joka haluaa varmistaa, että ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisina, heikommista huolehditaan, eikä ketään jätetä. Joka uskoo ihmisten omaan tekemiseen. Jolle on tärkeää, että päätökset tehdään niin ekologisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisesti kestävälle pohjalle.
Hyvät ystävät,
kuntavaaleissa vihreät ottivat ison harppauksen kohti koko maan puoluetta. Meillä on mahdollisuus levittäytyä yhä laajemmalle ja ansaita yhä useamman suomalaisen luottamus.
Sen varmistamiseksi puolue tarvitsee puheenjohtajan, joka on uskottava koko maassa. Puheenjohtajan, joka ymmärtää erilaisten toimintaympäristöjen ja alueiden moninaisuuden. Meillä on upeita toimijoita ympäri maata. Isoissa kaupungeissa meillä on vahva ja vakiintunut toimijajoukko, joka on jo pitkään pärjännyt omillaan. Mutta pienemmillä ja vasta vihertymään ryhtyvillä paikkakunnilla on suurempi merkitys sillä, miltä puolueen johto näyttää. Näyttääkö se siltä, että se ymmärtää heidän arkeaan ja puhuu samaa kieltä?
Hyvät ystävät,
tulevaisuutta rakennetaan tänään. Mutta millainen on tuo tulevaisuus? Millaisessa Suomessa minä haluan asua?
Haluan Suomen, joka huolehtii luonnosta ja ympäristöstä. Minun Suomessani arvostetaan luonnon monimuotoisuutta ja puhtaiden vesien säilymistä. Ilmastonmuutoksen torjunta on läpileikkaava teema kuntatasolta kansalliselle tasolle kaikessa päätöksenteossa. Luonnon kantokyky asettaa rajat kaikille toimillemme. Niiden rajojen ylittäminen on lapsiltamme varastamista.
Haluan Suomen, joka suuntaa vahvasti tulevaisuuteen. Se tarkoittaa ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin panostamista. Koulutus ja tutkimus luovat perustan osaamiselle ja sitä kautta Suomen menestykselle. Lapset ja nuoret eivät voi olla leikkauskohde, he ovat tulevaisuutemme.
Haluan Suomen, jossa kenenkään ei anneta pudota ja jokainen saa hoivaa. Haluan Suomen, joka on inhimillinen. Syrjäytymisvaarassa olevista on otettava koppi ajoissa. Ihmisiä tuetaan ja autetaan löytämään omat mahdollisuutensa.
Haluan Suomen, joka on kansainvälinen ja avoin. Suomen, joka on yhdenvertainen ja jossa ei ole tilaa rasismille. Se ei käperry sisäänpäin, vaan on aktiivinen toimija ja rauhanrakentaja maailmalla.
Haluan Suomen, jolla on myös rohkeutta muuttaa rakenteita niin, että ne vastaavat tämän päivän yhteiskuntaa.
Koen että meillä Vihreillä on parhaat eväät lähteä rakentamaan tällaista Suomea.
Haluan itse jatkaa entistä vahvemmin työntekoa tällaisen tulevaisuuden eteen. Siksi pyrin Vihreiden puheenjohtajaksi!
Tule mukaan Kristan kampanjaan!
Krista Mikkonen
puh. 044 2627 881
krista.mikkonen@eduskunta.fi
Riikka Karppinen,
kampanjapäällikkö
puh. 0400 823245
riikka.karppinen@sodankyla.fi