Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen vaatii hallitukselta toimia järvilohen ja -taimenen suojelun turvaamiseksi Lieksassa. Järvilohikaupungiksi itseään kutsuvassa Lieksassa poliisille on jätetty tutkintapyyntö yli 40 järvilohen salakalastuksesta marraskuussa 2017, mutta rikostutkinta asiasta ei ole edennyt. Mikkonen jätti tänään asiasta kirjallisen kysymyksen yhdessä kansanedustaja Hanna Halmeenpään kanssa.
Vihreiden kansanedustajat Krista Mikkonen, Hanna Halmeenpää ja Emma Kari vaativat vauhtia kansallisen kalatiestrategian toteuttamiseen. Hallitusohjelma on nimennyt tavoitteekseen kalatiestrategian toimeenpanon, ja nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin.
– Tällä hetkellä kaikki vaelluskalalajimme ovat uhanalaisia ja selviävät hengissä pääosin istutusten voimin. Istutetut kannat kuitenkin menestyvät heikommin kuin luontaiset, ja iso osa kaloista kuolee jo ennen lisääntymisikää. Kestävä ratkaisu saataisiin sillä että istutusten sijaan panostettaisiin kalateiden avaamiseen ja luontaisten kutu- ja poikastuotantoalueiden kunnostamiseen, huomauttaa Mikkonen.
Kansanedustaja ja Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Krista Mikkonen on jättänyt tänään kirjallisen kysymyksen Palokin koskien palauttamisesta vaelluskalojen kutu- ja poikastuotantoalueiksi. Kysymyksen on allekirjoittanut 14 kansanedustajaa. Mukana on Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen vaalipiirin edustajia kaikista eri puolueista.