Kristan tammikuu
Kristan tammikuu on ollut kiireinen huolimatta siitä, että eduskunnan kevätkausi alkoi vasta tänään 2.2. Heti loppiaisen jälkeen Krista teki päivän reissun Nurmekseen, missä hän tapasi kaupungin johtoa, vanhan kauppalan asukasyhdistystä ja rautatiematkustajia, tutustui yrittäjien toimintaan sekä kahvitteli paikallisten kanssa. Nurmeksesta Krista matkasi kummimaatilalleen Valtimolle, missä hän rehki päivän luomutilan renkinä ja tutustui maatilan arkeen.
Tammikuussa Krista ehti myös tavata VR:n edustajaa ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusta, osallistua Suomen YK-jäsenyyden 60-vuotisjuhlallisuuksiin ja seminaariin aluehallintouudistuksesta, keskustella susista Ilomantsissa sekä pitää kaksi kevään suunnittelupäivää avustajan kanssa. Yksi blogitekstikin syntyi Finnpulpin pyynnöstä tulevan sellutehtaan ympäristövastuusta.
Kuukausi piti sisällään myös viikon mittaisen ruotsin kielen intensiivikurssin Tukholmassa. Samalla reissulla hän tapasi Ruotsin vihreiden eli Miljöpartietin edustajia puolustusvaliokunnasta ja ulkoasiainvaliokunnasta. Kielikurssista on hyötyä esimerkiksi Pohjoismaiden Neuvostossa, jonka kokoukseen Krista osallistuikin heti kurssin jälkeen tammikuussa.
Tammikuun lopussa koko eduskuntaryhmä matkusti Brysseliin, missä tutustuttiin Euroopan Vihreisiin, parlamenttiin ja komissioon, keskusteltiin ulkopolitiikasta ja Turkin tilanteesta sekä euron tulevaisuudesta. Helmikuun alussa eduskuntatyö alkaa jälleen täydellä teholla, lisää siitä seuraavassa kuukausiraportissa!
Kristan eduskunta-avustaja Merja Kähkönen