Aktiivimallista on luovuttava

Tänään eduskunta käsitteli kansalaisaloitetta, joka vaatii aktiivimallin kumoamista. Sen on allekirjoittanut yli 140 000 suomalaista. Kansalaiset ovat ymmärtäneet sen, mitä hallitus ei vieläkään tunnu tajuavan. Ihmisten työllistymistä ei edistetä rankaisemalla. Sitä edistetään tukemalla ja palveluita tarjoamalla.

Hallituksen aktiivimalli on paljastanut, kuinka keskusta, kokoomus ja siniset ovat vieraantuneet työttömien arjesta. 

Lue lisää

Kansanedustajat kysyvät kaivosteollisuuden läpinäkyvyydestä ja veronkierrosta

Vihreiden kansanedustajat Krista Mikkonen, Hanna Halmeenpää ja Satu Hassi kysyvät ministeriltä, mitä hallitus on valmis tekemään kaivostoiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja onko hallitus valmis ottamaan Suomessa käyttöön kaivannaisten läpinäkyvän hallinnan EITI-standardin. Finnwatchin vuonna 2016 tekemän selvityksen mukaan ylikansallisten kaivosyhtiöiden verosuunnittelun vuoksi valtio menetti verotuloja vuosina 2011–14 lähes 50 miljoonaa euroa.

Lue lisää

Maakunnat ja sote

Vihreät eivät ole lakkauttamassa yhtään maakuntaa. On selvää, että sosiaali- ja terveyspalvelut tulee hoitaa kuntaa suuremmilla harteilla. Vihreiden sote-mallissa lähtökohtana on 18 nykyisten maakuntien mukaista sote-aluetta, aivan samoin kuin hallituksenkin esityksessä.

Lue lisää

Vaalikevään asetelmia rakennetaan kiivaasti

Äänestäjän näkökulmasta huhtikuun 14. päivään voi olla pitkä aika, mutta Arkadianmäeltä katsottuna äänestyspäivä on jo aivan nurkan takana. Vaalien läheisyys sähköistää kansanedustajien työtä. Sähköistyminen näkyy myös eduskunnassa työskentelevissä toimittajissa.

Vaaliasetelmia rakennellaan kiivaasti niin puolueissa kuin mediataloissa. Pääministerikisan kaksinkamppailuun asetellaan parhaillaan gallupjohtajia demareita ja kokoomusta. Puolueiden välinen tiukka ero tekee asetelmasta entistä herkullisemman.

Lue lisää

Kansanedustajat kysyvät Terrfame Oy:n kaivoksen työturvallisuuden valvonnasta

Vihreiden kansanedustajat Satu Hassi, Hanna Halmeenpää ja Krista Mikkonen kysyvät ministeriltä: millaisin toimin hallitus varmistaa, että työsuojeluviranomaiset valvovat kaivosten työturvallisuutta riittävästi laiminlyöntien estämiseksi?

– Sotkamossa sijaitsevalta nykyisin Terrafame Oy:nä ja alun perin Talvivaarana tunnetulta valtion enemmistöomistamalta kaivokselta on raportoitu vastikään vaarallisia turvallisuuskulttuurin puutteita ja laiminlyöntejä, joista osa voi vaarantaa työntekijän terveyden jopa pysyvästi, Hassi sanoo.