Tänään on oltu viikko ilman hallitusta ja maata johtaa toimitusministeristö. Ex-hallituspuolueiden rivit eivät kuitenkaan rakoilleet, vaan heidän äänillä vietiin läpi kaivoslain heikennys. Onneksi kohta on vaalit.
Tänään koululaiset ympäri maata ja maailmaa kokoontuivat osoittamaan mieltään paremman ilmastopolitiikan puolesta. Eduskuntatalon edessä 3000 nuorta vaativat päättäjiltä ilmastotekoja – nyt. Meidän on kuunneltava nuoria ja pystyttävä parempaan. Kyse on lastemme ja planeettamme tulevaisuudesta.
Arvoisa puhemies,
Liikunnan terveysvaikutuksista on puhuttu paljon. Silti tiedämme jokainen, että itseä on välillä vaikea saada liikkeelle. Vain noin joka neljäs suomalaisista aikuisista täyttää nykyisen liikuntasuosituksen.
Suorituskeskeisyyden ja ulkoa päin määriteltyjen ihanteiden tavoittelemisen sijasta olisikin tärkeää, että jokainen meistä löytäisi liikkumisen ilon. Liikkumisen pitäisi olla luonnollinen osa arkipäivää elämänkulun kaikissa vaiheissa.
Kaivoslain muutostarpeista on puhuttu paljon, mutta siitä huolimatta lain ilmeisiä ongelmakohtia ei ole onnistuttu korjaamaan, huomauttavat Vihreiden kansanedustajat Krista Mikkonen, Satu Hassi ja Hanna Halmeenpää. Viimeisin heikennys kaivoslakiin vietiin eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona läpi tiukassa äänestyksessä hallituspuolueiden kansanedustajien äänin 87–82.
Moni meistä on kuvitellut, että tasa-arvossa mennään aina eteenpäin – välillä hitaammin ja välillä nopeammin, mutta eteenpäin kuitenkin. Tasa-arvon edistäminen on ollut yhteisesti jaettu tavoite.
Kunnes tuli Sipilän hallitus, joka vain totesi hallitusohjelmassaan, että Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia.
Suomessa malminetsintä on sallittua luonnonsuojelualueilla, vaikka kaivostoiminta näillä alueilla ei käytännössä ole mahdollista. Vihreiden kansanedustajat Krista Mikkonen, Hanna Halmeenpää ja Satu Hassi kysyvät hallitukselta, onko se valmis rajaamaan luonnonsuojelualueet myös malminetsinnän ulkopuolelle.
Maksuton toinen aste, kivihiilikielto, soten uusimmat käänteet ja viikonloppun Pohjous-Karjalan Vihreiden Naisten kymppivuotiajuhlat jäivät päällimmäisenä mieleen.
Nyt jo takaisin eduskunnassa ja uusi viikko käynnissä. Osittain samoilla teemoilla tosin (sote).
Olisi vaikeaa kuvitella Suomea ilman järjestötoimintaa. Meistä suomalaisista 43 prosenttia toimii vapaaehtoisina yli sadassa tuhannessa yhdistyksessä. Ne tarjoavat vertaistukea, tuottavat tietoa, vaikuttavat ja neuvovat. Niiden tekemä työ koskettaa tavalla tai toisella meistä jokaista. Ne ylläpitävät retkipaikkoja, uimarantoja ja kylätaloja. Ne saavat meidät liikkumaan, laulamaan ja leipomaan.
Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten parantaminen on otettava seuraavan hallituksen tavoitteeksi, vaatii Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen. Seuraavan hallituksen on myös selvitettävä, kannattaisiko yhdistys- ja kansalaistoimintaa koskeva lainsäädäntö koota yhteen yhdeksi vapaaehtoistoiminnan puitelaiksi. Mikkonen julkaisi kuuden kohdan listan järjestötoiminnan tukemiseksi.
Eduskunnan viikko on paketissa. Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-uudistuksesta saatiin valmiiksi juuri sen päätteeksi. Aktiivimalli puhutti ja vaalien läheisyys alkaa jo näkyä edustajien käytöksessä.