Joensuun kaupungin talousarvion käsittelyn yhteydessä 24.11. pidetty Vihreiden ryhmäpuhe
(Joensuun Wanhan kaupungin päivän 9.8.2014 avajaistervehdys)
Wanhan kaupungin päivää vietetään nyt kymmenettä kertaa. Kun päiviä vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005, olivat nämä puutalot vielä virastokäytössä. Wanhan kaupungin päivän avulla haluttiin kutsua kaupunkilaisia käymään tänne sisäpihalle, jotta ihmiset löytäisivät nämä talot ja huomaisivat, kuinka keskellä kaupunkia löytyy pala historiaa.
Hyvät kuulijat,
poliittisten vappupuheiden perinteeseen taitaa kuulua toisten haukkuminen ja omien toimien erinomaisuuden korostaminen. Ajattelin kuitenkin jättää sen välistä. Minulle politiikka on yhteistyötä ja harvoin mitään saa aikaiseksi yksinään.
Sitä paitsi aiheet, joita vappupuheeni käsittelee, ovat niin suuria, että niiden eteen tarvitaan kaikkien sitoutumista yli puoluerajojen. Ympäristön kestävä käyttö ja ilmastonmuutoksen torjunta.
pidetty Kolin seurojen talolla 9.7.2011
Hyvät Kolin retkiviikon avajaisvieraat,
aloitin tämän puheeni valmistelun – ei niin kovin yllättäen – miettimällä omia Koliin liittyviä kokemuksia.
Mieleenpainuvimmat muistoni Kolista liittyvät niin luontoon kuin kulttuuriin. Opiskeluihin liittyi parisen Kolille suuntautunutta opintoretkeä. Kun ensimmäisen kerran meille esiteltiin Kolin geologisia ainutlaatuisuksia, niin ne tekivät suuren vaikutuksen. Pyykkilautakallion näkeminen oli huikea luontoelämys.
pidetty Vihreiden puoluekokouksessa Kuopiossa 11.6.2011
Hyvä puoluekokous,
vuonna -96 seisoin Joensuun torilla kuntavaalikampanjaa tekemässä. Kiukkuinen vanha pariskunta tuli huutamaan päin naamaa syyttäen minua ihmisten kiusaamisesta. Samanaikaiseti kun Greenpeace oli estämässä hakkuita jossakin ja selittelyistäni huolimatta sain tylyn tuomion ”ootte samaa paskaa eri housuissa”.
(alustus Lupa käyttää luontoa -keskustelutilaisuudessa 9.4.2011 Lieksassa)
Monimuotoinen ja hyvinvoiva luonto on, paitsi itseisarvo, myös kaiken inhimillisen toiminnan ja talouden perusta. Luonto ja sen monimuotoisuus on aivan konkreettisesti elinehtomme.
Oman poliittisen toimintani voimakas taustavaikutin on huoli luonnonvarojen liikakäytöstä ja sen seurauksena luonnonvarojen ehtymisestä sekä luonnonvarojen lisääntyvästä käytöstä johtuvat haitat ihmiselle ja ympäristölle. Tämä huoli ajoi minut politiikkaan 16 vuotta sitten ja sillä tiellä olen edelleen.
(Joensuun Rotaryklubi 10.3.2011, alustus Vihreiden vaalitavoitteista)
Eduskuntavaaleissa valitaan Suomen suunta. Haluammeko avoimen, tulevaisuuteen suuntautuneet ja edistyksellisen Suomen – vai sulkeudummeko, käperrymmekö itseemme ja pidämme kiinni vanhasta uskaltamatta katsoa rohkeasti eteenpäin.
Vihreät lähtevät rakentamaan uutta Suomea, joka on avoin ja edistyksellinen.
(PUOLUEVALTUUSKUNTA IISALMI 26.2.2011)
Hyvä valtuuskunta,
haluan muistuttaa teitä kolmannen sektorin merkittävästä roolista niin yksilön kuin koko yhteiskunnan hyvinvoinnin luojana. Suomi on yhdistysten luvattu maa ja järjestöissä lukuisat vapaaehtoiset tekevät erittäin merkittävä.
(Kuntaliiton valtuusto 2.12.2010)
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, ärade fullmäktige
Kunnat kautta maan kamppailevat rahojensa riittävyydestä. Erityistä huolta aiheuttaa sosiaali- ja terveyspalveluiden alati kasvavat menot. Monissa paikoissa ne uhkaavat ylittää jo kunnan verotulot. Väestön ikääntyessä näille menoille ei näy vähenemistä, päinvastoin.
(9.11.2010 VÄEN TALOLLA JOENSUUSSA)
Ensi yönä, 72 vuotta sitten, Saksan kaupungeissa rupesi tapahtumaan ihan kauheita.
Sekä poliittiset militanttijärjestöt, että ihan tavalliset kansalaiset, kävivät juutalaisten kimppuun. Omaisuutta tuhottiin, kiinnisaatuja juutalaisia nöyryytettiin ja pahoinpideltiin, joitakin murhattiin, raiskattujen määrästä ei ole tietoa. Ja paljon, paljon hirvittävämpää oli vielä tulossa.
