Ulotetaan tasa-arvo armeijaan – kutsutaan myös naiset palvelukseen

Nykyinen ainoastaan miehiä koskeva asevelvollisuus on yksi suurimpia yhteiskunnan ylläpitämiä epätasa-arvoisia rakenteita. Se on räikeästi tasa-arvon vastainen eikä takaa sitä, että palvelukseen saadaan sopivimmat henkilöt. Järjestelmä vaatii päivittämistä.

 

Suomen yleinen asevelvollisuus koskee pakollisena vain miehiä. Naiset ovat voineet vuodesta 1995 lähtien suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen. Ajatus siitä, että meillä on vain yhdelle sukupuolelle pakollinen asevelvollisuus, tuntuu nykyajassa yhä useammalle oudolta ajatukselta.

Lue lisää

Jokainen kansanedustaja voi tehdä huomenna arvovalinnan naisten oikeuksien puolesta

Tänään eduskunnassa esitimme epäluottamuslausetta ulkoministeri Soinille yhdessä SDP:n, Vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa. On tullut aika tehdä poliittinen arvio Soinin aborttipuheista.

 

Soini on ulkoministerinä toistuvasti ja saamistaan puhutteluista välittämättä ottanut kantaa naisten aborttioikeutta vastaan ja tehnyt näin jopa virkamatkalla ollessaan. Se on täysin vastoin Suomen ulkopoliittista linjaa, joka korostaa naisten oikeuksia.

Lue lisää

Krista Mikkonen: Suomi ei ole kunnossa

Pääministeri Juha Sipilä on sanonut haluavansa laittaa Suomen kuntoon. Viimeisessä budjettiriihessään hallitus totesi saavuttaneensa talouspoliittiset tavoitteensa työllisyydestä ja velkaantumisesta. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkosen mukaan Suomi ei ole kunnossa.

Lue lisää

Eräpäivä fossiilisille

Vihreät haastaa kaikki puolueet esittämään todelliset keinonsa torjua ilmastonmuutosta seuraavalla hallituskaudella!

Vihreät esittävät:

 Kivihiili, Turve, polttoöljy
 2020-luvulla
 Maakaasu
 2030-luvulla
 Suomesta hiilineutraali
 2040 mennessä 

Mikään vähempi ei riitä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä!

Keväällä edessämme on ilmastovaalit – puolueiden on nyt kerrottava suomalaisille ottavatko ne ilmastonmuutoksen vakavissaan ja ovatko ne valmiita tositoimiin!

#ilmasto #ilmastovaalit #eräpäiväfossiilisille

Eräpäivä fossiilisille

Haastamme kaikki puolueet esittämään todelliset keinonsa torjua ilmastonmuutosta seuraavalla hallituskaudella!Vihreät esittävät:🚫Kivihiili, Turve, polttoöljy 🚫2020-luvulla🚫Maakaasu 🚫2030-luvulla✅Suomesta hiilineutraali ✅ 2040 mennessä 💯Mikään vähempi ei riitä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä!Keväällä edessämme on ilmastovaalit – puolueiden on nyt kerrottava suomalaisille ottavatko ne ilmastonmuutoksen vakavissaan ja ovatko ne valmiita tositoimiin!#ilmasto #ilmastovaalit #eräpäiväfossiilisille

Julkaissut Vihreät – De Gröna Lauantai 8. syyskuu 2018

Puhe puoluevaltuuskunnan kokouksessa 8.9.2018

Rakkaat vihreät ystävät,

 

Eduskunnassa viedään viimeisiä. Viimeinen istuntokausi alkoi. Käsillä on nykyisten hallituksen viimeinen budjetti. Siinä hallituksella oli viimeinen mahdollisuus kääntää Suomen suuntaa. Sitä se ei tehnyt. Se jää vaalien jälkeen meidän tehtäväksemme vaalien jälkeen.

Lue lisää