Tasa-arvo ei saa jäädä komeaksi historiaksi

Tänään vietetään naisten äänioikeuden 110-vuotisjuhlaa. Sen kunniaksi eduskunnassa on juhlaistunto, jossa käydään keskustelua tasa-arvosta yhteiskunnan vakauden ja kehityksen edistäjänä.

 

Tasa-arvolla on Suomessa hieno historia. Siitä kertoo myös juhlaistunnon aihe. Naiset saivat meillä ensimmäisenä maailmassa sekä yleisen äänioikeuden että oikeuden asettua vaaleissa ehdolle.

 

Sitä ennen ja sen jälkeen tasa-arvossa on tapahtunut paljon. Naimattomista naisista tuli täysivaltaisia 1864. Oikeus tehdä työtä ilman aviomiehen lupaa heltisi 1919, kelpoisuus valtion virkoihin 1926. Äitiysneuvolat tulivat 1944, päivähoitolaki 1973 ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon 90-luvulla. Vuonna 1994 kriminalisoitiin avioliitossa tapahtuva raiskaus. Ensimmäinen nainen valittiin tasavallan presidentiksi vuonna 2000.

 

Tasa-arvo ei kuitenkaan saa jäädä vain komeaksi historiaksi. Vielä on paljon myös tekemättä.

 

Suomi vahvisti ILO:n samapalkkaisuussopimuksen jo vuonna 1962, mutta edelleen naisen palkka on vain noin 83 prosenttia miehen palkasta. Epätyypilliset työsuhteet ovat yleisempiä naisilla, ja koulutus on vahvasti eriytynyt sukupuolen mukaan. Naisten ja miesten elinajanodotteen välinen ero on Euroopan suurimpia (naisilla 83,8 vuotta ja miehillä 77,8 vuotta). Suomi saa edelleen säännöllisin väliajoin moitteita siitä, ettei se ole onnistunut toimeenpanemaan 30 vuotta sitten hyväksymäänsä YK:n naisten syrjinnän kieltävää yleissopimusta (CEDAW). Pahimpia moitteita tulee lähisuhdeväkivallasta, missä Suomi myös pitää kyseenalaista kunniaa yhtenä Euroopan kärkimaana.

 

Tasa-arvotyötä ja sen tekijöitä tarvitaan siis edelleen. Siksi onkin kummallista, että hallitus kaavailee tasa-arvovaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun virkojen yhdistämistä. Vaikuttaa siltä, että molemmille riittää töitä vielä pitkään.

 

Suuressa osassa maailmaa tasa-arvo on toteutunut vielä heikommin kuin meillä. Naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa kriisialueilla, missä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista väkivaltaa käytetään sodankäynnin välineenä. Kidnappaukset, ihmiskauppa ja prostituutio ovat liian usein arkipäivää.

 

Kriisinhallinnassa naisten ja tyttöjen aseman huomioiminen ja siviilien suojelu ansaitsee nykyistä enemmän painoarvoa. Naiset on saatava mukaan rauhanneuvotteluihin. Vain siten tavoite aidosta yhteiskunnan vakaudesta ja kehityksen edistämisestä voi onnistua.

 

Meillä on tasa-arvossa hieno vientituote, mutta on syytä muistaa että myyjä on uskottavampi kun se käyttää tuotettaan myös itse.