Kristan toukokuu

Toukokuu alkoi vappupuheella, jonka Krista piti Kuopion torilla valtuustopuolueiden yhteisessä vappujuhlassa. Kuun alussa Kristalle asetettiin sydämentahdistin, mutta se ei menoa hidastanut, vaan toukokuussa Krista ehti reissata myös Juuassa, Iisalmen torilla, Kiuruvedellä ja käy vielä uudestaan Kuopiossa 30.5.

 

Eduskunnan Rautateiden ystävät vierailivat VR:llä, ja eduskuntaryhmä kävi tutustumassa Veikkaukseen. Vaalipiirin kansanedustajat tapasivat Kuopion hiippakunnan piispaa Jari Jolkkosta. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana Krista pääsi kättelemään Luxemburgin suurherttuaparia heidän Suomen-vierailullaan. Kuopion jätelautakunnan ja jätehuoltoyritys Jätekukon edustajia kävi Kristan vieraana eduskunnassa, missä heille järjestettiin ohjelmaa jätehuollon lainsäädännön muutoksiin liittyen. Yhdessä Heli Järvisen kanssa Krista oli vastaanottamassa adressia Savonlinnan opettajankoulutuksen puolesta.

 

Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon seurantaryhmä jatkoi toimintaansa aktiivisesti ja kokoontui lähes joka viikko. Muutenkin Krista osallistui turvallisuuspoliittiseen keskusteluun aktiivisesti. Hän piti puheenvuoron Nato-selvityksestä, käytti Vihreiden ryhmäpuheenvuoron sotilasosaston asettamisesta EU:n valmiusvuorolle ja osallistui keskusteluun sisäisen turvallisuuden selonteosta. Krista osallistui Turvallisuusympäristö murroksessa -paneelikeskusteluun sekä Nato-seminaariin.

 

SDP:n välikysymyksestä Suomen suunnasta käytiin vilkas keskustelu, johon Krista osallistui puhumalla siitä, että ketään ei saa jättää kyydistä. Puoluekokouspuheessaan Krista jatkoi samasta tematiikasta. Pitkään odotettua ja pettymykseksi osoittautunutta tasa-arvo-ohjelmaa Krista käsitteli blogissaan. Krista teki kirjallisen kysymyksen Palokin koskien palauttamisesta vaelluskalojen kutu- ja poikastuotantoalueeksi. Aihe poiki myös yhteisen kannanoton sekä some-päivityksen vihreiden kansanedustajien Hanna Halmeenpään ja Emma Karin kanssa kansainvälisenä vaelluskalapäivänä.

 

Puolustus- ja tarkastusvaliokunnat ja täysistunto kokoontuivat normaalisti, ja myös Kristan ruotsin opinnot etenivät jälleen. Teatteriinkin Krista ennätti yhdessä Arkadia-seuran kanssa.

 

Kristan eduskunta-avustaja Merja Kähkönen

merja.kahkonen@eduskunta.fi