Yhteistyöllä edelläkävijäksi

Suomalaisessa keskustelussa on kestoaiheensa. Puhe käy työllisyydestä, terveydestä ja taloudesta vuodesta toiseen. Rinnalle yhtenä tulokkaana on noussut keskustelu metsistä – hyvä niin. Itse asiassa metsät liittyvät myös jokaiseen edellä mainittuun yhteiskunnallisen keskustelun peruskiveen.

Puhe metsistä lennättää ajoin kipinät puoleen ja toiseen. Avointa keskustelua joka tapauksessa tarvitaan. Kun pysähtyy hetkeksi pohtimaan, huomaa, että pohjimmiltaan olemme positiivisessa tilanteessa. Suomi on metsäinen maa ja pinta-alastamme noin 70 prosenttia on metsää. Monet Euroopan ja maailman maat eivät ole samalla viivalla.

Metsät ovat tuottaneet huomattavan osan nykyisestä vauraudestamme, taaten samalla puhtaan ilman, luonnon tuoksun ja äänten kirjon. Metsien avulla olemme myös ponnistaneet vaikeimmilla hetkillä sotien jälkeen. Talous kiitti ja tuvat pysyivät lämpiminä.

Metsät työllistävät Suomen eri kolkissa ja osaamisemme alalla on maailmanluokkaa. Se mahdollistaa myös sopeutumisen huomisen tarpeisiin. Perinteisen metsäteollisuuden rinnalla tärkeää potentiaalia on esimerkiksi matkailussa, virkistyskäytössä ja luonnonhoidossa.

Puhe metsien käytön kestävyydestä ei ole uutta. Jo yli 80 vuotta sitten Hella Wuolijoen näytelmä ”Vihreä kulta” pureutui teemaan. Tiedon lisääntyessä, ilmastonmuutoksen edetessä ja luonnon köyhtyessä kestävä käyttö on ehkä ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoite merkitsee merkittäviä päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla – energia, liikenne ja teollisuus etunenässä. Oma osansa tavoitteen saavuttamisessa on metsien hiilinieluilla.

Tilastokeskus julkaisi viime viikolla arvion Suomen kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2018. Viimevuotisten ennätyssuurten metsähakkuiden vuoksi Suomen hiilinielu oli pudonnut peräti 43 prosenttia. Vaikka hakkuut eivät kokonaisuudessaan ylittäneet puuntuotannollisen kestävyyden rajaa, luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston kannalta niiden suuruus oli kestämätön.

Tänä vuonna hakkuut jäävät onneksi viime vuotta pienemmiksi. Huolestuttavaa kuitenkin on viimeisen vuosikymmenen jatkunut hiilinielun laskeva trendi. Suunnan kääntäminen on avainasemassa, ja haluamme kehittää uusia kannustimia metsämaan hiilinielujen ja -varastojen kasvattamiseksi.

Tällainen voisi olla esimerkiksi metsänomistajalle maksettava korvaus hakkuukierron pidentämisestä tai metsän jättämisestä pystyyn hiilivarastoksi.

Maankäyttösektorin ilmasto-ohjelman avulla hallitus etsii keinoja metsämaan ja maatalouden päästöjen pienentämiseksi. Toimien on oltava reiluja ja avain on yhteistyössä. Erityisesti keinoja tulisi etsiä turvemaiden päästöjen vähentämiseksi, sillä niiden päästöt ovat reilusti liikennettäkin suuremmat.

Voisimmeko esimerkiksi luoda kannusteita ennallistaa vähäisellä käytöllä olevia tai jo käytöstä poistuneita turvepeltoja? Suometsissä taas jatkuva kasvatus ja ojitusten lopettaminen toisi päästövähennyksiä.

Maataloudessa hyviä konsteja on jo käynnissä. Carbon Action -hiiliviljelyhankkeessa on mukana yli sata viljelijää etsimässä ilmastoystävällisempiä keinoja muille jaettavaksi.

Maaperän hiilivaraston kasvattaminen parantaa myös pellon puskurikykyä. Suomalaisessa maataloudessa on paljon potentiaalia olla edelläkävijä myös ilmastotoimissa.

Tarvitsemme lisää avointa ja ymmärrettävää keskustelua metsien hoidon ja maatalouden tulevaisuudesta. Suomen metsiä ei olla museoimassa eikä maataloutta lopettamassa – päinvastoin. Ilmastonmuutoksen ravistellessa koko maailmaa metsien ja maatalouden kannustavilla toimilla voi olla ratkaiseva rooli, josta voimme olla ylpeitä.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnina 18.12.2019.