Vihreiden vaihtoehtobudjetti katsoo tulevaan

Paraikaa eduskuntaa työllistää ensi vuoden budjetti. Hallitus on tehnyt siitä oman esityksensä ensi ja oppositio on jättänyt omat vasta-aloitteensa. Vihreiden vaihtoehtobudjetin ja hallituksen esityksen välillä on kaksi suurta eroa. Toisin kuin hallitus, me rakennamme tulevaisuutta ja haluamme estää eriarvoisuuden kasvun.

 

Hallitus uhraa lyhytnäköisessä leikkausvimmassaan tulevaisuuden rakennuspalat. Sipilän budjetti vie ammatilliselta koulutukselta lähes 200 miljoonaa, juustohöylää vapaan sivistystyön rahoja ja leikkaa etsivän nuorisotyön resursseja. Nämä kaikki viimevuotisten rajujen koulutusleikkausten päälle.

 

Me Vihreät uskomme, että pieni maa pärjää globaalissa kilpailussa vain korkealla koulutustasolla. Panostamalla koulutukseen panostamme Suomen – ja nuortemme – tulevaisuuteen. Siksi esitämme kaikkien koulutusleikkausten perumista.

 

Hallitus tuijottaa menneeseen myös talouspolitiikassaan. Sen johtoajatuksena on tukea vanhaa elinkeinorakennetta teollisuuden saastuttamistuilla. Tällä tavalla ei synnytetä tulevaisuuden aloja. Tämä on myös täysin ensi kuussa voimaan tulevan Pariisin ilmastosopimuksen vastaista.

 

Meidän vaihtoehtomme on energiaremontti, jossa vauhditetaan uusiutuvan energian pientuotantoa. Maatiloilla tuotetaan biokaasua polttoaineeksi ja sähköksi. Kotien katot täytetään aurinkopaneeleilla. Päiväkotien ja kunnantalojen öljykattilat korvataan maalämmöllä. Näin tuetaan nousevia aloja ja luodaan työpaikkoja hajautetusti ympäri Suomea.

 

Tulevaisuutemme lisäksi hallitus tuntuu välillä olevan valmis uhraamaan myös meidät ihmiset. Se leikkaa köyhimmiltä, vie vammaisilta palveluja ja jättää syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja hoitoa tarvitsevat vanhukset yhä enemmän oman onnensa varaan. Hallituksen politiikka on kylmää: jokaisen on pärjättävä omillaan.

 

Vihreät on toista mieltä. Meillä on varaa pitää huolta toisistamme, jos niin valitsemme. Eriarvoistavien leikkausten sijaan me vähentäisimme ympäristölle haitallisia tukia, kiristäisimme osinkojen verotusta, panisimme sokerin verolle ja panostaisimme harmaan talouden torjuntaan.

 

Vaihtoehto leikkauksille on olemassa, ja se on taloudellisesti mahdollista toteuttaa tässä ja nyt. Kyse on arvovalinnasta.

 

Kolumni on julkaistu Karjalaisessa ja Savon Sanomissa