Hallitus on päättänyt nostaa Metsähallituksen tulostavoitetta ennätyskorkeuteen, lähes 149 miljoonaan euroon, kun se budjetin hyväksymisen yhteydessä oli 110 miljoonaa ja viimevuotinen tavoite oli vajaa 100 miljoonaa. Tulostavoitteen saavuttaminen tarkoittaa yhä lisääntyviä hakkuita valtion omistamissa metsissä.
Joukko vihreiden kansanedustajia jätti ministerille kirjallisen kysymyksen (viestin liitteenä), selvittääkseen aikooko hallitus ryhtyä toimiin kesällä lintujen pesimäaikana tapahtuvien hakkuiden kieltämiseksi. EU-komissio on todennut pitävänsä Suomessa omaksuttua kesähakkuiden sallimista EU-oikeuden vastaisina.
Suomi on yksi maailman houkuttelevimmista kaivosteollisuuden investointikohteista. Ei ihme, sillä kaivoslainsäädäntömme on tehty pitkälti kaivosyhtiöiden ehdoilla. Tarjoamme tällä hetkellä kallioperämme rikkaudet kultalusikalla ulkomaisten yhtiöiden hyödynnettäviksi.
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen kaivoslain 32 ja 34 §:ien muuttamisesta. Malminetsintäluvan, kaivosluvan tai kullanhuuhdontaluvan hakija saisi etuoikeuden alueeseen ilman Natura-vaikutusarviota ja ympäristövaikutusten arviointiselostuksen liittämistä lupahakemukseen.
Eduskunnan Love Saimaa -ryhmä on huolissaan Tuusniemelle haetusta malminetsintäluvasta, joka on uhka alueen luonnolle ja matkailuelinkeinolle. Ennen kaikkea Lintulan luostarille, jonka arvokas kulttuuriperintö on nyt uhattuna sen jäädessä kahden kaivoksen väliin puristuksiin.
Hyvä valtuuskunta, hyvät vihreät,
Luonnonvarapolitiikka on kokenut uuden tulemisen. Metsien käyttö ja kaivokset puhuttavat. Ympäristö- ja talousarvot ovat paikoitellen törmäyskurssilla ja sosiaalinen kestävyyskin askarruttaa.
Metsät ovat aina olleet tärkeitä meille suomalaisille. Ne ovat hyvinvointimme lähde, niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Ne ovat myös suomalaisen luonnon monimuotoisuuden linnake.
Maapallon luonnon monimuotoisuus köyhtyy hälyttävällä vauhdilla. WWF:n Elävä Planeetta -raportin mukaan selkärankaisten villieläinten määrä on vähentynyt 60 prosentilla sitten 70-luvun. Lintujen ja hyönteisten vähenemisestä on hälyttäviä tietoja. Meneillään on kuudes sukupuuttoaalto, ja se on ihmisen aiheuttama.
Ihminen voi sen myös pysäyttää. Nykyiset suojelutoimet eivät riitä monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tarvitaan vaikuttavampia tekoja ja kiireesti, ennen kuin on liian myöhäistä.
Eduskunnan Love Saimaa –ryhmä järjestäytyi tänään. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti kansanedustaja Kaj Turunen (kok). Johtokuntaan valittiin Turusen lisäksi kansanedustajat Krista Mikkonen varapuheenjohtajaksi (vihr), Matti Semi (vas), Antero Laukkanen (kd), Anneli Kiljunen (sdp), Ari Torniainen (kesk) ja Jani Mäkelä (ps). Johtokuntaan valittiin virkamiesedustajaksi ja sihteeriksi Ville Virkkunen.
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen on huolissaan Heinävedelle ja Leppävirralle suunnitellusta grafiittikaivoshankkeesta. Mikkonen osallistui sunnuntaina Leppävirralla pidettyyn hankkeen yleisötilaisuuteen. Mikkosen mukaan Suomen kaivoslainsäädäntö on yksi maailman löysimmistä ja suorastaan yllyttää mineraalivarojen ryöstökäyttöön. Heinäveden alueen kaivoshankkeen riskit korostavat Mikkosen mukaan kaivoslain uudistuksen välitöntä tarvetta.
Luonto köyhtyy kovaa vauhtia. Siitä huolimatta monimuotoisuuden hupeneminen ei ole noussut otsikoihin ja ihmisten mieliin samalla lailla kuin ilmastonmuutos, vaikka se on yhtä kohtalokasta niin ihmiskunnan selviämisen kuin koko planeetan tulevaisuuden kannalta.