Puhe Suomen suunta -välikysymyskeskustelussa
Arvoisa puhemies,
Suomen vahvuus on ihmisissä. Siinä, että kaikki on otettu mukaan, kukin kykynsä mukaan.
Kun tänään puhumme Suomen suunnasta, yhtä suuri kysymys sen rinnalla on: ovatko kaikki mukana?
Hallitus on unohtanut osan suomalaisista. Sen sijaan, se huolehtisi siitä, että kaikki pysyvät mukana, on hallitus päätöksillään sysännyt yhä useampia syrjään.
Niiltä, jotka ovat jo ennestään heikoilla, on otettu vielä lisää pois.
Niiltä, jotka tarvitsevat tukea arjesta selviämiseen, on sitä vähennetty.
Ne, jotka asuvat kaukana, saavat sinne jäädä, kun kulkuyhteyksiä on heikennetty.
Niille, jotka eivät ole saaneet hyviä eväitä elämälleen, ei yhteiskuntakaan halua tarjota parempia.
Hallitus on rakentamassa jo ennestään menestyneiden ehdoilla. Se on väärä keino.
Menestystä syntyy silloin, kun sitä rakennetaan kaikille ja jokainen voi olla sitä rakentamassa omalla panoksellaan. Kun ketään ei jätetä syrjään ja kaikista huolehditaan. Kun kaikilla on mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen. Eheä yhteiskunta on menestyvän yhteiskunnan tunnus.
Suuri haaste tänä päivänä on, miten saamme mukaan ne, jotka ovat tippuneet yhteiskunnan kyydistä. Ne, joille tulevaisuuden näkymät ovat toivottomat. Erityisesti on varmistettava, ettemme työnnä uusia ihmisiä syrjään.
Erityishuomio tulee kiinnittää siihen, että nuoret pääsevät koulutukseen ja työelämään. Ja siihen, että emme omilla toimillamme sysää maahanmuuttajia ulkopuolella, vaan otamme heidät mukaan rakentamaan Suomen menestystä.
Arvoisa puhemies,
Suomen menestys on perustunut kaikkien mukaan ottamisen lisäksi osaamiseen. Koulutuksen mahdollistaminen kaikille on ollut maamme menestystarinan avain. Meillä jokainen on voinut kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet ovat riittäneet taustastaan tai varallisuudestaan huolimatta. Kaiken tasoista koulutusta on ollut saatavilla ympäri maata, mikä on ollut tärkeä koko kansan osaamisen nostamisessa.
Tätä ollaan nyt murentamassa. Opintotuen leikkaukset johtavat siihen, että kaikilla ei enää ole varaa opiskella, vaikka kyvyt ja motivaatio riittäisivät. Oppilaitosverkon karsiminen nostaa kynnystä opintoihin sitä enemmän, mitä varhemmin ja kauemmaksi nuoren tulisi lähteä.
Oppilaitosverkoston karsimisella on myös laajempia merkitystä. Kun koulutuslaitos lähtee, lähtee paikkakunnalta myös osaamista, nuoria, yritysyhteistyötä, kehittämistoimia, ja ihmisten vaihtuvuus vähenee. Nämä kaikki ovat tekijöitä, jotka heikentävät paikkakunnan elinvoimaa.
Arvoisa puhemies,
Viime viikolla menehtyi yksi Suomen merkittävimmistä tiedemiehestä, akatemiaprofessori Ilkka Hanski. Suru-uutisen levittyä eräs Suomessa pitkään asunut puolalainen ystäväni ihmetteli facebookissa:
”Miksi niin vähän puhutaan mediassa Ilkka Hanskista? Laulaja Sorsa kuolee ja media on täynnä tarinoita hänen urasta. Suomen tunnetuin ja hienoin tiedemies kuolee ja…ja ei mitään. Ei sanaakaan. Miksi? Koska hän oli yksi kaiken maailman dosentteista?”
Tämä ihmettely kertoo siitä välinpitämättömyydestä, miten yleinen ilmapiiri suhtautuu tieteeseen ja sen merkitykseen. Tämä sama suhtautuminen on levinnyt poliitikkoihin, erityisesti nykyiseen hallitukseen. Korkeakoulutuksesta, tieteestä ja tutkimuksesta on leikattu kovalla kädellä. Se ei ole ollut pakko. Se on ollut hallituksen valinta.
Lisäksi hallitus haluaa asettaa tieteelle tavoitteita, jotka vievät tutkimusta väärään suuntaan. Perustutkimusen arvoa ei ymmärretä, vaan kaiken tutkimuksen pitäisi tuottaa välitöntä talouskasvua.
Akatemiaprofessori Hanski varoitti tänä keväänä, että tutkimuksen yhä vahvempi ohjaaminen yhdistettynä vähätteleviin kommentteihin johtaa siihen, että nuoret tutkijat menettävät innostuksensa ja intohimonsa tieteen tekemiseen. Luottamus ja arvostus tutkijoiden ja päättäjien välillä menetetään, mutta samalla menetetään myös tulokset ja menestys. Tämä varoitus kannattaa ottaa tosissaan. Merkkejä siitä on jo nähtävissä.
Arvoisa puhemies,
1970-luvulla Suomella oli varaa rakentaa koko maan kattava yliopistolaitos, vaikka samalla vuosikymmenellä koettiin kaksi öljykriisiä. Seuranneen neljänkymmenen vuoden aikana Suomi on vaurastunut valtavasti. Siitä huolimatta olemme tilanteessa, jossa meillä ei ole varaa pitää yllä nykyisiä yliopistojamme.
Miten tähän on tultu?
Koulutukseen oli varaa panostaa 70-luvulla, ja siihen olisi varaa panostaa nytkin. Kysymys on arvovalinnoista. Osaamiseen täytyy olla varaa panostaa tänäkin päivänä, se on Suomen menestymisen perusta.
Puheenvuoro on pidetty täysistunnossa 18.5.2016 keskusteltaessa SDP:n tekemästä välikysymyksestä Suomen suunnasta