Onnistunut kampanjastartti!

Avasin vaalikampanjani eilen Joensuun pääkirjaston kahvila Pilkussa. Väkeä oli paikalla mukavasti ja pahviKrista kiinnitti myös ohikulkijoiden huomion. Tästä on hyvä jatkaa kohti vaalikevään koitoksia!

 

Haluan olla rakentamassa tasa-arvoista Suomea, joka pitää huolta heikoimmista, torjuu köyhyyttä, suojelee luontoa ja huolehtii ympäristöstään.

 

Haluan Suomen, jossa kaikilla on mahdollisuus turvalliseen lapsuuteen ja hyvää vanhuuteen. Jokaisesta on pidettävä huolta.

Näiden vaalien tärkein kysymys on työpaikkojen lisääminen. Meidän tulee muuttaa energiatuotantomme uusiutuviin pohjautuvaksi, tämä tuo uutta työtä. Ja se on ainoa keino turvata tulevaisuutemme kestävällä tavalla. Meillä Itä-Suomessa on bioenergiaan liittyvää osaamista sekä paljon metsävaroja. Siirtyminen uusiutuvaan energiaan perustuvaan energiatuotantoon synnyttää työtä tänne.

 

Meidän on myös varmistettava, että työnteko on aina kannattavaa. Tämä tehdään siirtymällä perustuloon. Onkin ilahduttavaa, että Vihreiden pitkään ajama perustulo on vihdoin saanut laajaa kannatusta myös muiden puolueiden taholta. Perustulolla tehdään työnteko aina kannattavaksi ja tuodaan turvaa yhä epävarmempaan työelämään. Perustulon ohella työelämän ja perheen parempi yhteensovittaminen, työajan lyhentäminen elämäntilanteen mukaan ja yrittämisen helpottaminen ovat keinoja poistaa arjen epävarmuutta.

 

Emme voi leikata lasten ja nuorten tulevaisuudesta. Siksi koulutuksesta ei voi enää säästää. Erityistä huolta meidän on pidettävä peruskoulusta, sillä maailman parhaaksi lanseerattu koulumme uhkaa rappeutua. Samalla lasten ja nuorten elämän eväät heikkenevät, sillä ilman hyvää peruskoulutusta on vaikea edetä opinpolulla.

 

Koulutuksen tulee säilyä maksuttomana. Näin kaikilla nuorilla on taustoistaan riippumatta mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.

 

Tulevaisuudessakin uuden työn syntyminen ja alueiden menestys varmistetaan riittävällä osaamisella. Koulutus on tässäkin avainasemassa ja siksi korkeakoulutusta pitää olla tarjolla myös maakunnissa.

 

Olen huolestunut eriarvoisuuden lisääntymisestä. Emme saa antaa Suomen luisua kohti luokkayhteiskuntaa. Kasvaviin tulo-, varallisuus- ja terveyseroihin tulee puuttua. Tausta ei saa määrittää kohtaloamme, vaan kaikilla tulee olla mahdollisuus hyvään elämään.

 

Tasa-arvoinen yhteiskunta ei hukkaa kenenkään mahdollisuuksia eikä jätä ketään syrjään. Myös sukupuolten välisessä tasa-arvossa on vielä parannettavaa. Naisen euro on edelleen miehen euroa pienempi. Ja miehen elinikä on naisen elinikää lyhyempi.

 

Kahvila Pilkun valinta kampanjastarttia varten ei muuten ollut sattuma. Siinä yhdistyi monta asiaa, jotka ovat minulle tärkeitä: kirjastot, vapaa julkinen tila ja naisyrittäjät.