Luottamustoimipalkkiot eivät saa pienentää vanhempainrahaa
Arvoisa puhemies,
Tasa-arvo on satavuotiaan Suomen yksi suurimmista ylpeydenaiheista. Naisten äänioikeus, neuvolajärjestelmä, tasa-arvoinen avioliittolaki – nämä kaikki saavutukset ovat juhlimisen arvoisia.
Silti valmista ei vielä ole. Ihmiset ovat edelleen monen asian suhteen eriarvoisessa asemassa sukupuolen perusteella.
Yksi tasa-arvon ongelmakohta näkyy joka päivä meidän poliitikkojen arjessa. Se on naisten aliedustus poliittisina päättäjinä.
Viime kuntavaaleissa teimme tasa-arvon historiaa. Ennätysmäärä naisia tuli valituksi kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin. Vaalien jälkeen tehtiin uudestaan historiaa, kun ennätysmäärä naisia valittiin kunnanvaltuustojen ja kunnanhallitusten puheenjohtajiksi.
Silti naisvaltuutettuja on kaikista valtuutetuista vain 39 prosenttia. Kunnanvaltuustojen puheenjohtajina naisia on saman verran. Kuntapolitiikan kaikkein korkeimmalle jakkaralle, kunnanhallituksen puheenjohtajaksi, nainen valittiin vain 31 prosentissa kunnista.
Politiikka on edelleen miehinen maailma. Näin ei pitäisi olla enää 2000-luvun Suomessa.
Arvoisa puhemies,
Edustuksellisessa demokratiassa kansa valitsee päättäjänsä. Silti vähintä, mitä me päättäjät voimme tehdä tasa-arvon ja moninaisuuden puolesta on varmistaa, että esteitä osallistumiselle ei ole minkään ihmisryhmän kohdalla.
Juuri siitä on kyse tässä lakialoitteessa. Sen tarkoituksena on muuttaa sairausvakuutuslakia niin, että kunnallisista luottamustoimista maksettava palkkio ei enää vähennä vanhempainpäivärahan määrää.
Tällä hetkellä te-keskukset tulkitsevat luottamustoimista maksettavat, usein varsin pienet, palkkiot palkkaan rinnastettaviksi. Tämä on vähentänyt kokouspäiviltä maksettavat vanhempainpäivärahat minimiin.
Käytäntö on epäreilu erityisesti pienten lasten äideille. Se heikentää heidän poliittisen osallistumisen mahdollisuuksia, sillä äidit käyttävät edelleen leinonanosan vanhempainvapaista.
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus osallistua politiikkaan, ja julkisen vallan on turvattava ja edistettävä tämän oikeuden toteutumista. Kunnallisten luottamustehtävien hoitaminen on lainsäädännön turvaama oikeus – ja myös velvollisuus. Sen on oltava mahdollista yhtäläisesti kaikille.
Kunnallisista luottamustehtävistä maksettavat palkkiot eivät ole sama asia kuin ansiotyöstä maksettava palkka. Sen vuoksi niitä ei myöskään pidä kohdella samana asiana. Luottamustehtävien palkkioiden tarkoituksena on pitää perustuslaillisen oikeuden toteuttaminen kaikkien ulottuvilla.
Arvoisa puhemies,
Kunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat kaikkien kuntalaisten arkeen. Siksi on erittäin tärkeää, että edustettuna valtuustoissa ja lautakunnissa on hyvä edustus kuntalaisista. Siellä täytyy olla myös pienten lasten vanhempia.
Kun sote-palvelut siirtyvät maakunnille, jää kuntien tehtäväksi erityisesti päivähoitoon, kouluun, liikuntaan, nuorisotoimien liittyvät palvelut. Samoin maankäyttöön liittyvät päätökset kuten leikkipuistojen sijainnit ja kevyenliikenteenväylät.. Eli siis asioita, jotka erityisesti koskettavat lapsiperheitä. Siksikin on erityisen tärkeää, että päättäjien joukossa on myös pienten lasten vanhempia.
Arvoisa puhemies,
Meidän satavuotias Suomemme on sitoutunut sekä kotimaisella lainsäädännöllä että kansainvälisillä sopimuksilla edistämään tasa-arvoa ja kitkemään kaikkinaisen syrjinnän.
Hyväksymällä tämän lakialoitteen voimme poistaa yhden tasa-arvon epäkohdan ja varmistaa äideille yhdenvertaisemman mahdollisuuden osallistua politiikan tekoon.
Tämä eduskunnan naisverkoston aloitteesta tehty lakialoite on siitä poikkeuksellinen, että sen on allekirjoittanut lähes 150 kansanedustajaa. Mukana on edustajia kaikista eduskuntaryhmistä. Sen vuoksi uskallan luottaa siihen, että tämä lakialoite ei hautaudu valiokuntaan. Se on hienoa nähdä.
Puhe on pidetty eduskunnan täysistunnossa 7.9.2017 keskustelussa naisverkoston lakialoitteesta laiksi sairausvakuutuslain 11 luvun 8 §:n muuttamisesta