Lapinlahti, ruotsin opiskelua ja budjettikirja

Raportti viikosta 39

Maanantai

Viikon aluksi suuntasin Lapinlahdelle Ylä-Savoon. Olin sopinut tapaamisia eri tahojen kanssa tavoitteena tutustua itse paikkakuntaan ja tehdä myös itseäni tutuksi Lapinlahdella. Ensin menin kunnantalolle kuulemaan kunnan kuulumisia. Lapinlahden vahvuudet on tiivistetty neljään ämmään: maito, metsä, metalli ja matkailu. Ilahduttavaa oli huomata, miten kulttuuri on sisällytetty kunnan brändiin ja siihen on uskallettu myös panostaa. Sen jälkeen lähdin yhden kunnan vahvuuden, maidon, äärelle Valion tehtaalle. Venäjän pakotteet näkyvät tehtaalla, maitoa tehdään nyt jauheeksi enemmän kuin ennen, koska jauhe säilyy pidempään. Tuotekehityksen myötä etsitään uusia tuotteita ja suunnitelmia päästä uusille markkinoille on viritteillä. Tulevaisuus tuntui siis toiveikkaalta kaikesta huolimatta, tehdasta oli juuri laajennettukin.

Valion jälkeen tutustuin yritysspektrin toiseen päähän, yhden hengen pienyritykseen Hunajalähteeseen. Yksi esille noussut teema oli tietenkin työllistäminen, jonka suhteen pienille yrityksille asetetaan suuria toiveita. Kokopäiväisen työpaikan lisäksi pitäisi miettiä, kuinka helpotetaan lyhyempienkin työpätkien syntymistä niin yrittäjälle kuin työntekijälle. Ihannetilanteessa yrittäjälle työllistämisen byrokratia tehdään helpoksi ja työntekijältä otetaan kannustinloukut pois, jotta lyhyempikin työpätkä olisi mielekästä tehdä. Yrittäjän kanssa olimme yhtä mieltä siitä, että on paljon hyvää säätelyä, sellaista jolla varmistetaan tuotteen laatua ja kuluttajan oikeuksia. Niiden poistaminen heikentää rehellisten yrittäjien asemaa.

Seuraava tutustumiskohde oli arkkitehti- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu. Se on myös yksi maamme lastenkulttuurikeskuksista. Vaikka hallitusohjelma painottaa sekä kulttuurin alueellista saavutettavuutta että lastenkulttuuria, niin Lastussa odotettiin vielä ensi vuoden rahoituksen varmistumisesta. Lastu on vanhassa koulussa, joka on siirretty vanhaan maalaistalon pihapiiriin. Varsin idyllinen miljöö niin ulkoa kuin sisältä, jossa oli esillä lasten tekemiä töitä sekä vanhojen rakennusten yksityiskohtia. Lastun toimintaan kuuluu myös restaurointi ja korjausrakentaminen. Sillä saralla tosin on nyt hiljaisempaa työllisyyskoulutuksen ja näyttötutkinto-oikeuden loputtua.

Illan lopuksi pidimme paikallisten vihreiden kanssa Luova Puu -ateljeekahvilassa oman kahvitilaisuuden. Esillä oli myös Tekstiilikierrättäjien näyttely kierrätysmateriaalista tehdyistä uusiotuotteista. Kokeilimme myös itse sytykeruusujen tekoa politiikkapuheen ohessa. Ja löysin linnanjuhlien puvulle tekijän!

Tiistai

Lähdin liikkelle vasta kuuden junalla, joka nykyään voidaan luokitella myöhäiseksi lähdöksi. Tarkastusvaliokunnan jälkeen täysi-istunnossa oli käsittelyssä välikysymys hallituksen koulutusleikkauksista. Leikkaukset koulutuksesta ovat rajuja ja koskevat kaikkea opetuksen tasoja päiväkodeista yliopistoihin sekä tutkimus- ja kehittämistukiin. Hallitus koetti puolustella leikkauksia kertomalla, ettei kyse ole leikkauksista vaan kehittämistä! Kävin välillä Partiolaisten järjestämillä nuotiokahveilla Pikkuparlamentin aukiolla, jonka jälkeen palasin saliin seuraamaan keskustelua ja pidin myös oman puheenvuoron.

Keskiviikko

Päivä alkoi Pohjoismaiden Neuvostoa koskevalla koulutuksella. Skandinaavi minussa vahvistui. Pohjoismainen arvopohja, johon kuuluvat tasa-arvo, heikoista huolehtiminen, globaali vastuu ja ympäristön puolustaminen ovat tänä päivänä yhä tärkeämpiä. Niistä on pidettävä entistä vahvemmin kiinni. Valitettavasti Suomi on viime aikoina etääntynyt pohjoismaisista arvoista ja kansainvälisellä kentillä lähentynyt pikemminkin entisiä itäblokin maita. PN:n koulutuksesta siirryin eduskunnan budjettivaltaa koskevaan koulutukseen. Seuraavaksi menin tapaamaan Lieksan kuntakokeilun väkeä, jotka olivat tulleet tapaamaan savokarjalaisia edustajia.

Tarkastusvaliokunta, ryhmäpuheenjohtajiston kokous ja täysistunto olivat ohjelmassa seuraavana. Istunnossa oli käsittelyssä pari lakialoitetta: energiatehokkuusremonttien ulottuminen asunto-osakeyhtiöihin sekä kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen. Kauppojen aukiolojen kokonaan vapauttamisesta en ole aivan varauksettoman innostunut. Perheiden yhteinen aika uhkaa hajota entisestään ja pienten kauppojen asema käy entistä tukalammaksi.

Illalla oli vielä vuorossa kansanedustajista ja ammattitaiteilijoista koostuvan Arkadia-seuran johtokunnan kokous sekä keskustelutilaisuus hallituksen kulttuuripolitiikasta. Paikalla piti olla opetus- ja kulttuuriministerinkin, mutta hän oli joutunut perumaan tulonsa. Vilkas keskustelu saatiin silti aikaiseksi Kuntaliiton ja ministeriön ylijohtajan puheenvuorojen pohjalta.

Torstai

Aamulla keskustelimme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vihreällä porukalla. Kokoonnuimme Pikkuparlamentin ravintolan vieressä, joten palaverin jälkeen katsoin parhaaksi nauttia lounaan, vaikka kello oli vasta 10.30. Liian usein lounaalle ei jää aikaa tai se typistyy vain sämpyläksi. Siksi on syytä syödä lounas aina jos sattuu olemaan ruoka-aikaan lähellä ruokintapaikkaa.

Tarkastuslautakunnan kokouksesta juoksin ryhmäkokoukseen. Sieltä täysistuntoon, joka alkoi kyselytunnilla. Kyselytunnin jälkeen sali tyhjeni tuttuun tapaan. Itse jäin paikalle istuskelemaan ja pääsin seuraamaan mielenkiintoista ja osin viihdyttävääkin keskustelua lisätalousarvioehdotuksesta, jolla työllisyysmäärärahoja lisättäisiin. Edustajat Heinäluoma ja Viitanen moittivat selkokielellä hallituksen leikkauspolitiikkaa, joka jättää hyvätuloiset vähemmälle ja panee erityisesti pienituloiset maksajaksi. Edustaja Hakkarainen koetti parhaansa mukaan puolustaa hallitusta opetetuilta kuullostavilla fraaseilla ja tuntui välillä itsekin ihmettelevän, miten on tähän tilanteeseen joutunut.

Istuntosalissa nautiskelu kostaantui sitten sillä, että työhuoneella joutui istumaan pitkään iltaan sähköposteja ja taustamateriaaleja läpikäyden. Kämppiksenikin olivat reissussa, joten kukaan ei tullut ovelle ehdottelemaan kotiin lähtöä.

Perjantai

Dagen började med svenska. Jag hade en diskutering timme. Vaikka kieli on kankea, niin lopulta keskustelin opettajan kanssa niin innokkaasti, että mentiin yliajalle ja myöhästyin puolustusvaliokunnan kokouksesta! Valiokunnalle esiteltiin merivoimien Laivue 2020 -hanke, josta ministeri myöhemmin iltapäivällä piti lehdistötilaisuuden. Lisäksi kuulimme asiantuntijoita koskien tiedustelulainsäädäntöä.

Noudatin uutta oppiani ja söin lounaan, koska olin ravintolan lähellä ja oli aikaa. Ennen täysistuntoa ohjelmassa oli viikkopalaveri avustajan kanssa. Istunnon jälkeen palasin työhuoneelle. Hain kasan mappeja ja muovitaskuja ja järjestelin paperikaaostani. Pöydälle jaetun 5,5 senttiä paksun budjettikirjan otin viikonloppulukemiseksi.

Lauantai ja sunnuntai

Keltainen budjettikirja kuului viikonlopun ohjelmaan, muttei sitä täysin dominoinut. Sunnuntai-iltana oli tuttuun tapaan tanssiharjoitukset marraskuista Tanssien tuttujen kanssa -hyväntekeväisyysiltaa varten.