Heinävesi tarvitsee kaivoslain muutoksen pikaisesti

Suomen kaivoslainsäädäntö on löperö. Se suorastaan yllyttää mineraalivarojen ryöstökäyttöön. Meiltä puuttuu kaivosvero eikä yhtiöiltä vaadita käyttöoikeuskorvauksia. Minkä tahansa alueen voi varata malminetsintään ilman maanomistajan lupaa. Ei siis ihme, että Suomi kiinnostaa ulkomaisia kaivosyhtiöitä.

 

Kaivosteollisuutta tarvitaan, mutta sille ei pidä uhrata mitä tahansa. Jokaisella kaivoksella on haittavaikutuksia, joita tulee tarkoin punnita sen hyötyihin. Kaivosten työllisyysvaikutukset ovat väliaikaisia, kun taas luontoarvot ovat pysyviä.

 

Heinäveden kaivoshankkeen alue on poikkeuksellisen haavoittuvainen: Aitolammesta on vain reilu kilometri Varisveteen ja noin 5 km Natura-alueisiin. Talvivaaran mustaliuskan sisältämän grafiitin vaikutukset näkyvät noin 60 kilometrin säteelle. Heinävedellä se merkitsisi monen Saimaan vesialtaan, kuten muun muassa norppa-alue Koloveden vaarantumista.

 

Yhtiöiden voimakkaan verosuunnittelun takia niiden verotuloista jää Suomeen Finnwatchin arvion mukaan vain 2,4 % malmien arvosta. Käytäntö on osoittanut, että myös kaivosten jälkihoito kaatuu usein veronmaksajien niskaan. Näin on käynyt mm. Nivalassa kanadalaisen kaivosyhtiön hakeuduttua konkurssiin. Sama on tapahtumassa Talvivaarassa, jossa arviolta vähintään 10 miljoonan euron jälkitöiden vastuut ovat jäämässä yritysmuutosten vuoksi valtiolle. Verovaroin maksetaan myös kaivosten vaatima infra.

 

Nykyinen kaivoslainsäädäntömme on uusittava pikaisesti. Mineraalivarantojen hyödyntämisestä tulee maksaa kunnollinen korvaus, toimijoiden on kannettava vastuu haitoista kaivostoiminnan jälkeenkin ja paikallinen ääni tulee kuulua paremmin.

 

Tarvitaan louhintamäärään perustuva kaivosvero. Se estää veronkiertoa, kannustaa aloittamaan toiminnan vasta riittävän rikkaissa esiintymissä ja vähentää jätteen määrää.

 

Löytäjä saa pitää -periaatteesta valtausten osalta tulee luopua. Kallioperämme mineraalivarat kuuluvat valtiolle, niiden hyödyntäjän on maksettava siitä käypä korvaus.

 

Kunnilla tulee olla yksiselitteinen oikeus kieltää malminetsintä ja kaivostoiminta alueellaan perustellusta syystä, esimerkiksi silloin kuin tämä uhkaa alueen muiden elinkeinoja. Myös maanomistajaa on kuultava. Etsintää ei pidä sallia luonnonsuojelualueilla.

 

Kaivosluvan tulee perustua laajaan kokonaisharkintaan huomioiden muut elinkeinot, ympäristö ja kaivostoiminnan kesto. Luvan myöntämiseksi hankkeen hyödyn tulee olla huomattava menetyksiin verrattuna.

 

Kaivosten jätevedet eivät saa saastuttaa vesistöjä. Vesistöjen, ympäristön ja terveydensuojelu tulee taata riittävän tiukoilla ympäristöluvilla. Valvonnan on oltava kunnossa ja poikkeamiin on puututtava. Jälkihoitoa ei saa sysätä valtion vastuulle.

 

Heinävesi tarvitsee lainmuutoksen tueksi riittävän laajan ja tarmokkaan kansalaisliikkeen kaivoshankkeen torppaamiseksi. Lisäksi tarvitaan Itä-Suomen maakuntien yhteistyötä, sillä kaivoshanke ja sen vaikutukset leviävät laajalle. Hienoa, että myös Lintulan nunnaluostari on tullut poikkeuksellisen avoimesti ja vahvasti puolustamaan luontoarvoja!

 

Heinäveden reitti on noussut uutisiin Suomen unohdettuna matkailuaarteena. Lintulan ja Valamon luostarit, reitit kanavineen ja järviluonto mökkeineen kiinnostavat kansainvälisestikin. Järviluonnosta on kasvamassa Lapin veroinen matkailukohde puhtaine ruokineen, metsineen ja vesineen. Tätä ei pidä riskeerata lyhytaikaiselle kaivokselle. Sen sijaan Lakeland-brändiä tulee vahvistaa vapauttamalla Palokin kosket. Näin syntyisi eteläisen Suomen pisin koskialue, kalastusmatkailun helmi.

 

Krista Mikkonen
Kansanedustaja (vihr.)
Pohjois-Karjala
Heli Järvinen
Kansanedustaja (vihr.)
Etelä-Savo

 

Kirjoitus on julkaistu Itä-Savossa 27.7., Etelä-Saimaassa 29.7. ja Heinäveden Lehdessä 2.8.2018