Kolin retkiviikon avaus

Hyvät retkeilijät

 

Minulla on ilo saada avata perinteinen Kolin Retkiviikko. Retkiviikkoa vietetään nyt jo kahdeksatta kertaa. Retkiviikon ohjelma on hyvin monipuolinen ja se ammentaa voimakkaasti Kolin luonnosta. On tärkeää, että ohjattuja retkiä on tarjolla, koska retkeilyhaluista huolimatta, monilla voi kynnys lähteä metsään olla korkealla. Retkiviikko tarjoaa mahdollisuuden ylittää tuo kynnys.

Lue lisää

Vaalipiirien yhdistäminen parantaa demokratiaa

VIHREÄ EDUSKUNTARYHMÄ, puhe 16.6.2015, ed. Mikkonen

Vaalipiiriuudistus on ollut pitkä prosessi. 2000-luvulla on istunut kaksi parlamentaarista ryhmää miettimässä, miten se pitäisi tehdä. Jo ennen sitä asiaa oli fundeerattu useaan kertaan. Mistään äkillisestä, viime hallituskauden valtasuhteista nousseesta asiasta ei siis ole kyse.

Lue lisää

Valtioneuvoston tiedonanto hallitusohjelmasta

VIHREÄ EDUSKUNTARYHMÄ, puhe 2.6.2015, ed. Krista Mikkonen

Arvoisa puhemies,

luettuani hallitusohjelman tunnelmani olivat hyvin ristiriitaiset. Ohjelman tekstiosuudessa on hyviä ajatuksia kuten  kärkitavoitteiksi nostetut  osaaminen ja oppiminen, biotalous ja uusiutuva energia. Tavoitteiden toteutus on kuitenkin vielä hämärän peitossa. Miten ne aiotaan tehdä ja kuinka ne rahoitetaan?

Lue lisää

Kuntaliiton valtuusto 22.5.2015

VIHREÄ VALTUUSTORYHMÄ, ryhmäpuhe 22.5.2015, pj. Krista Mikkonen

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat,

Vihreiden ryhmä kiittää antoisasta seminaaripäivästä. Alustukset toivat monipuolisia eväitä sen pohtimiseen, mikä on kuntien rooli tulevaisuudessa. Kuntaliiton ja kuntien tulee olla aktiivisesti mukana sen roolin kehittämisessä.

Hallituksen kaavailemat kuntasäästöt tulevat olemaan kylmää kyytiä. Jo nykyiset valtionosuusleikkaukset ja kuntatalouden heikko tilanne ovat pakottaneet kunnat tekemään säästötoimia jo vuosien ajan.

Lue lisää

Vappupuhe 2015, Kuopion tori

Hyvät kuulijat, eduskuntavaalit on käyty ja uusi eduskunta on aloittanut työnsä. Vihreät olivat Keskustan ohella vaalien ainoa voittaja. Me saimme kansalta vahvan valtakirjan yhteisten asioiden hoitamiseen. Eduskuntaryhmämme kasvoi kymmenestä viiteentoista. Ja mikä ilahduttavinta, ryhmä monipuolistui ja sen edustavuus laajeni huomattavasti. Vihreitä kansanedustajia valittiin niin idästä kuin lännestä, etelästä ja pohjoisesta.

Edessä oleva vaalikausi ei ole helppo, vaaditaan isoja päätöksiä, kykyä uudistaa yhteiskuntaamme ja rohkeutta satsata tulevaisuuteen. Vihreät ovat valmiita hallitukseen. Mutta emme ole valmiita mihin tahansa hallitukseen.

Lue lisää

Uudenvuodentervehdykseni 2015

Hyvät ystävät

Olemme siirtyneet uuteen vuoteen tilanteessa, jossa tulevaisuuden ennakoiminen on mahdotonta. Tulevaa kehitystä ei voi ennustaa katsomalla taaksepäin ja ajatella, että kehitys jatkuisi suoraviivaisesti. Sillä elämä ei etene suoraviivaisesti. Suurimmat muutokset koetaan erilaisissa murroskohdissa.

Lue lisää

Wanha kaupunki osaksi kansallista kaupunkipuistoa

(Joensuun Wanhan kaupungin päivän 9.8.2014 avajaistervehdys)

Wanhan kaupungin päivää vietetään nyt kymmenettä kertaa. Kun päiviä vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005, olivat nämä puutalot vielä virastokäytössä. Wanhan kaupungin päivän avulla haluttiin kutsua kaupunkilaisia käymään tänne sisäpihalle, jotta ihmiset löytäisivät nämä talot ja huomaisivat, kuinka keskellä kaupunkia löytyy pala historiaa.

Lue lisää

Vappupuhe Joensuussa 1.5.2014

Hyvät kuulijat,

poliittisten vappupuheiden perinteeseen taitaa kuulua toisten haukkuminen ja omien toimien erinomaisuuden korostaminen. Ajattelin kuitenkin jättää sen välistä. Minulle politiikka on yhteistyötä ja harvoin mitään saa aikaiseksi yksinään.

Sitä paitsi aiheet, joita vappupuheeni käsittelee, ovat niin suuria, että niiden eteen tarvitaan kaikkien sitoutumista yli puoluerajojen. Ympäristön kestävä käyttö ja ilmastonmuutoksen torjunta.

Lue lisää

Kolin retkiviikkojen avajaispuhe

pidetty Kolin seurojen talolla 9.7.2011

 

Hyvät Kolin retkiviikon avajaisvieraat,

 

aloitin tämän puheeni valmistelun – ei niin kovin yllättäen – miettimällä omia Koliin liittyviä kokemuksia.

Mieleenpainuvimmat muistoni Kolista liittyvät niin luontoon kuin kulttuuriin. Opiskeluihin liittyi parisen Kolille suuntautunutta opintoretkeä. Kun ensimmäisen kerran meille esiteltiin Kolin geologisia ainutlaatuisuksia, niin ne tekivät suuren vaikutuksen. Pyykkilautakallion näkeminen oli huikea luontoelämys.

Lue lisää