Arvoisa puhemies!
EU:n taisteluosastot ovat olleet valmiudessa puolen vuoden jaksoissa vuodesta 2007 lähtien. Samana vuonna Suomi osallistui taisteluosastoon ensimmäisen kerran. Taisteluosastot perustettiin unionin sotilaallisen kriisinhallinnan nopean toiminnan välineeksi. Niiden merkitys Suomelle on ollut tärkeä kriisinhallintavalmiuksien ja suorituskyvyn kehittämisessä.
Suomi on ollut aktiivinen Euroopan unionin kriisinhallinnan kehittämisessä. Tämä on kuudes kerta kun osallistumme taisteluosaston muodostamiseen.
Taisteluosaston joukkoja ei ole vielä kertaakaan käytetty. Emme vielä tiedä, tullaanko joukkoja käyttämään tulevana puolivuotiskautena, jolloin Suomen asettamat 52 sotilasta on valmiusvuorossa.
