Minä ja presidenttiehdokkaat

Tiistai 3.1.2012 klo 0:29 - krista

Voin sanoa tuntevani presidenttiehdokkaista henkilökohtaisesti vain yhden, Pekka Haaviston. Kolme ehdokasta (Väyrynen, Arhinmäki ja Soini) olen tavannut poliittisissä yhteyksissä muutoinkin kun vain kuuntelemalla heidän puhettaan. Kahden ehdokkaan kohdalla (Niinistö ja Lipponen) livetapaaminen rajoittuu yleisönä olemiseen ja kahta (Biaudet ja Essayah) en ole koskaan tavannut.

Pekka Haavisto

Tapasin Pekan ensikerran joskus 90-luvun puolivälissä. Pekka oli ympäristöministeri ja vierailulla Pohjois-Karjalassa Natura-asioiden tiimoilta. Pekan kansliasta kyseltiin, josko joku paikallinen vihreä haluaisi mukaan Ilomantsin käynnille. Nuorena biologian opiskelijana ja ympäristöaktivistina olin tietenkin kiinnostunut. Pääsin mukaan, vaikka olin vasta vihreisiin liittynyt rivijäsen. Pekka halusi kuulla mielipiteitäni ja näkymyksiäni ja kohteli vertaisenaan.

Sittemmin olen tavannut Pekan useasti ja kerta toisensa jälkeen hän vakuuttaa minut asiantuntemuksellaan, rauhallisuudellaan, päättäväisyydellään ja kyvyllään saada muut mukaan. Pekka Haavisto kuuntelee ja uskoo keskustelun voimaan. Hänellä on vankka kokemus ulkopolitiikasta. Haaviston arvomaailma edustaa sellaista, jollaisen haluan olevan Suomen presidentillä: heikommista huolehtimista, tasa-arvoa, avoimuutta, kansainvälisyyttä ja ympäristön kunnioittamista.

Paavo Väyrynen

Vihreiden puoluristeilyllä marraskuussa Väyrynen toi esiin sukkelasanaisuutensa. Ensimmäisen kerran Paavon olen tavannut Petroskoissa toissa syksynä. Hän oli siellä ulkomaankauppaministerinä vierailulla, minä Joensuun kaupungin edustajana avaamassa ilmastonmuutosteemaista taidenäyttelyä. Paavo pääsi myös piipahtamaan taidenäyttelyn avajaisissa. Ja täytyy sanoa, että kyllä konkaripolitiikko herätti pohjoiskarjalaisten taiteilijoiden keskuudessakin kuhinaa paikalle saapuessaan. Olin Petroskoissa myös Karjalan tasavallan järjestämällä bisnesvastaanotolla, missä Paavo piti puheen ja vastaanotti tunnustuspalkinnon ansioistaan Venäjän ja Suomen nuorison suurena tukijana ja yhdistäjänä.Tilanne oli absurdi. En oikein tiennyt, millä vuosikymmenelle olimme.

Absurdi on mielestäni Väyrysen presidenttiehdokkuuskin ja yhtälailla minusta se kuuluu jonnekin menneelle vuosikymmenelle. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Väyrynen haluaisi presidentiksi. Ulkopoliittista pätevyyttä Paavolla toki on, mutta miehen maaninen ja narsisitinen olemus muistuttaa päivä päivältä enemmän karikatyyrihahmoa, joka sopisi presidentiksi Fingerporiin.

Paavo Arhinmäki

Arhinmäen olen tavannut kahdesti. Viime kesänä hallitusneuvotteluissa Säätytalolla olin kerran samassa käytäväkeskusteluporukassa. Marraskuussa olimme samanaikaisesti lentokentällä odottamassa New Yorkin konetta. Olin menossa polegaattiseurueessa seuraamaan YK:n yleiskokousta, Arhinmäki oli menossa lomalle. Polegaattien joukossa oli Paavon tuttuja, joten kentälläkin jaoimme keskusteluporukan.

Lyhyeiden tapaamisten perusteella Paavo ei tehnyt minuun kummoistakaan vaikutusta. Hän vaikutti lähinnä hämillään olevalta pikkupojalta, joka oli yllättäen joutunut puoluejohtajaksi/ministeriksi. Säätytalolla petyin Arhinmäen löysyyteen silloin, kun olisi pitänyt tosissaan pitää ympäristön puolta. Liian usein hänestä tuli vain demareiden myötäilijä. Tällä Paavolla ei ole hinkua presidentin hommaan. Kun tapaamisemme kentällä kahta viikkoa ennen presidenttiehdokkuuden julkaisua, tuntui silloin vielä olevan toiveissa, että joku muu puolueesta ”uhrautuisi”. Kannuksia Paavo nuorempi ehdokkuudelaan toki saa.

Timo Soini

Soinin olen tavannut eurovaalien aikaan 2009. Olin Tarja Cronbergin vaalipäälikkö ja järjestin Soinin ja Cronbergin yhteistä keskustelutilaisuutta. Sen tiimoilta tapasin Soinin henkilökohtaisesti. Kansainomainen ja leppoisa tyylihän Soinilla on, mutta kovin itsevarma ja hätäilevä. Jäi vaikutelma, ettei hän kuunnelut lauseita loppuun, kun oli jo menossa seuraavaan asiaan.

Nyt Soini vaikuttaa väsyneeltä ja rasittuneelta. Eikä ihme, kun katsoo millaista joukkoa hän yrittää paimentaa. Ulkopoliittinen kokemus on niukkaa eikä hän edusta lainkaan sellaista arvomaailmaa, mitä presidentiltä haluan.

Sauli Niinistö

Niinistöä en ole varsinaisesti tavannut, mutta olen kuullut hänen puhuvan. Edellisten pressanvaalien toisella kierroksella sekä Tarja Halonen että Sauli Niinistö kävivät pitämässä puheet Vihreiden puoluevaltuuskunnalle. En kyllä muista puheesta juuri mitään, joten hän ei tainnut onnistua hurmaamaan esiintymisellään.

Olen ihmetellyt, kuinka herkkä Niinistö on ollut häneen kohdistuvaan arvosteluun. En myöskään pidä populismista, mihin hän usein sortuu. Puheet tupajumeista ovat vieneet häneltä uskottavuuden ympäristöasioiden suhteen.

Paavo Lipponen

Myöskään Lipposta en ole tavannut henkilökohtaisesti, mutta olen hänenkin kuullut puhuvan. Jostain syystä, mitä en enää muista, myös Paavo Lipponen on joskus ollut puhumassa Vihreiden valtuuskunnan kokouksessa. Siitä on luultavasti yhtä kauan aikaa kuin Niinistönkin vierailusta, eikä siitäkään mitään vahvoja muistikuvia ole jäänyt.

Lipposen murahteleva tyyli ei vakuuta. Viime vuosina myös ikä on selvästi ruvennut painamaan miestä. Lipposessa on vahvaa johtajaa, mutta hänen tyylillään ei saada kansalaisia yhteisten päämäärien taakse. Ulkopoliittista kokemusta Lipposella on, mutta vahvan Euroopan mies on väsynyt.

Eva Biaudet

Eva Biaudet'sta mielikuvani on muodostunut vain median kautta. Tosin tutustuin Evan vaalipäällikköön marraskuisella polegaattimatkalla. Biaudet pitää esillä tärkeitä teemoja kuten tasa-arvoa, vähemmistöjen oikeuksia ja kansainvälisyyttä. Biaudet ja Haavisto kamppailevat melkolailla samanlaisella profiililla ja siinä taistelussa Biaudet jää selvästi kakkoseksi kevyemmän ulkopoliittisen kokemuksen ja asiantuntemuksensa vuoksi. Vaikka hänellä niitä molempia on aika hyvin.

Sari Essayah

Samoin mielikuvani Sari Essayahista perustuu täysin mediaan. Hän on pärjännyt yllättävän hyvin vaalikeskusteluissa. Ulkopolitiikan suhteen Essayah on kuitenkin varsin kokematon. Vierastan ajatusta siitä, että presidentti toisi toimessaan vahvasti esiin kristillistä arvopohjaa ja vakaumustaan, kuten Essayah haluaa tehdä.