Tiedepuiston rahoittaminen on järkevää
Maanantai 30.8.2010 klo 22:26 - krista
Valtuusto käsitteli tänään Joensuun Tiedepuisto oy:n 4. vaiheen rahoitusta. Asiastahan on käyty keskustelua viime aikoina lehtien palstoilla ja keskustelua käytiin myös valtuustossa.
Tiedepuiston kaltaisille paikoille on tarvetta. Sen suojissa yritystoiminta on helppo aloittaa ja erilaisten toimijoiden kohdatessa on olemassa hedelmällinen alusta uudenlaisille yritysideoille. Myös käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että tiedepuistojen konsepti on todellakin toiminut.
Suomessa yrittämisen kynnys on korkea. Ja mitä koulutetumpi henkilö on kyseessä, sen korkeampi kynnys on. Siksi onkin ilahduttavaa, että Joensuun tiedepuistoon ovat sitoutuneet Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja koulutuskuntayhtymä omistamalla yhtiötä ja/tai toimimalla yhtiön tiloissa.
Tiedepuiston laajennuksen rahoittaminen on järkevää kaupungin elinkeinopolitiikkaa. Pääosa rahoituksesta on yhtiölle annettavaa lainaa. Kaupunki saa sitä yhtiötä halvemmalla korolla ja yhtiö maksaa lainastaan korkoa kaupungille. Sen lisäksi kaupunki sitoutui lisärahoittamaan toimintaa korkeintaan 3,5 miljoonalla aikaisemmin päätetyn 2,4 miljoonan lisäksi.
Kaupungin oma rahoitus tulee osittain kuntaliitosrahoista ja osittain tulevaisuusrahastosta. Näiden rahojen käytöstä on sovittu, ettei niitä pidä tuhlata kaupungin käyttömenoihin. Niitä pitäisi käyttää niin, että synnytetään uutta elinkeinotoimintaa ja mieluusti osarahoituksena jollekin suuremmalle.
Rahaa tarvitaan myös kaupungin investointeihin; koulujen korjauksiin, päiväkoteihin, vanhusten palvelutalohin ja liikuntapaikkoihin. Nämä tiedepuistoon sijoitetut rahat eivät ole niistä pois. Sen sijaan tiedepuistossa on mahdollisuus syntyä korkean osaamisen yrittäjyyttä, joka on elinehto Joensuun tulevaisuuden hyvinvoinnille. Me tarvitsemme osaamispohjaisia yrityksiä pärjätäksemme. Bulkkituotteiden tuottaminen Suomessa ei kannata. Sellaiset työpaikat siirtyvät halvan työvoiman maihin. Joensuun kaupungin tehtävä on varmistaa, että tällaiselle toiminnalle on edellytyksiä kaupungissa. Siksi tiedepuiston säilyminen Joensuussa on varmistettava.
Greeting you warmly with sincere wishes for healthy , happy , and wonderful days.