Maailmanennätys Suomeen!
Torstai 23.10.2008 klo 0:14 - krista
Eilen tehtiin Suomessa uusi maailmanennätys kahvinjuonnissa, kun Maailman suurin Reilun kaupan kahvitauko -tempaukseen otti osaa peräti 51 754 suomalaista. Myös Joensuussa pidettiin reilun kahvin kahvitaukoja, yksi niistä Vihreiden toimistolla PT-talolla.
Reilu kauppa on konkreettinen tapa auttaa kehitysmaiden ihmisiä. Se ei ole hyväntekeväisyyttä vaan reilua kaupantekoa, jossa tuotteesta maksetaan oikeudenmukainen hinta.
Jokunen vuosi sitten Joensuun valtuustossa tehtiin aloite, jonka myös minä allekirjoitin, reilun kaupan tuotteiden käytöstä kaupungin hankinnoissa. Tuolloin elettiin vanhan hankintalain aikaa ja sen mukaan eettisiä tai ympäristöllisiä seikkoja ei voinut huomioida kilpailutuksia tehtäessä. Nyt se on lain mukaan mahdollista ja niin tulee myös tehdä.
Kaupungin hankinnat ovat yksi tärkeä tapa vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Suosimalla reilua kauppaa kunta on mukana tukemassa globaalisti oikeudenmukaisempaa maailmaa. Suosimalla luomutuotteita kunta tukee parempaa ympäristöä. Suosimalla lähellä tuotettua kunta tukee lähiympäristönsä elinkeinoelämän vireyttä. Nämä ovat kaikki tavoitteita, joita minä haluan edistää.
good