Lähiruokaa ja sininen talo
Maanantai 6.10.2008 klo 23:39 - Krista
Aamu alkoi lähiruoka-aamiaisella Linnunniemen huvilalla. Ei huono tapa aloittaa viikko. Pkky:n lähiruokahanke oli kutsunut päättäjiä keskustelemaan lähiruoasta ja etenkin siitä, miten kaupungin hankinnoissa sen käyttöä voisi edistää. Vaikka hankinnat tulee kilpailuttaa ja ketään ei saa suosia, niin kyllä keinoja lähiruoan käytön edistämiseen on. Esim. leipomotuotteiden osalta voidaan määrittää, ettei ne voi olla tiettyä tuntimäärää vanhempia. Näin lähialueen leipomot menestyvät kilpailussa.
Lähiruoastahan minä ja vihreät olemme jankuttaneet jo vuosikausia. On kiva huomata, että myös muita alkaa asia pikkuhiljaa kiinnostamaan.
Politiikan saralla päivän merkittävin asia oli kaupunginhallituksen päätös, että Kauppakatu 3b:n vanha sininen talo laitettiin purkukieltoon. Eli Kiihtelysvaaran Osuuspankki ei saa sitä purkaa ja rakentaa tilalle kerrostaloa, kuten he haluaisivat. Päätös syntyi äänestyksellä 7-4. Edellisen kerran asiaa käsiteltiin toukokuussa, jolloin äänestys oli tiukempi 6-5. Tuollon minun ehdotuksestani rakentamisen mahdollistava kaava palautettiin valmisteluun ja vaadittiin, että kaikki keskustan vanhat puutalot tulee kartoittaa ja tehdä suojeltavista kohteista päätös kerralla eikä tuoda yksitellen ratkaistavaksi (lue purettavaksi).
Tällä kertaa jo virkamiesesityksessä oltiin sitä mieltä, että vanhojen talojen suojelua pitää tarkastella kokonaisuutena. Merkittävä ajatusmallin muutos. Tuli kerrankin sellainen tunne, että on saanut oman näkemyksensä läpi. Sillä tunteella sitä jaksaa kunnallispolitiikassa taas puurtaa eteenpäin.